Jalumba on Suomessa 16.7.05 loukutetun Raksan tyttöpentu. Pennut oli löydettäessä n. 5 viikkoisia. Ihmisiin tottumattomina pennut aluksi
pelkäsivät ja puolustautuivat hurjalla sähinällä ja murinalla. Siskokset ovat kuitenkin hyvää vauhtia tottuneet ihmisiin ja antavat nykyään silittää
ja käsitellä hienosti. Jalumba on nykyään kuin mikä tahansa hyvän elämänalun saanut pentu, mutta uusia asioita kohtaan kuitenkin vielä hieman
varautunut. Jalumba on emonsa tavoin siro rakenteinen.
27.06.2006 kuulumisia kodista:
Hei, olen Jalumba, yksi vuotta. Olen isän tyttö. Olen melko hiljainen
ollessani tyytyväinen (en esimerkiksi juuri koskaan kehrää
kuuluvasti), mutta kun avaan suuni, naukaisen kuuluvasti ja pitkään.
Harrastan luikahteluja ja karkailua ovenraoista, koska en liiemmin
perusta valjaistani. Olen erittäin akrobaattinen ja ihmettelen usein
siskoni kömpelyyttä. Pärjään Putjakkeen voimalle ketteryydelläni. Minä
olen melko pieni ja lyhytkarvainen ja hyvin hienostuneen näköinen.
Syön vain silloin, kun minulla on nälkä, sillä pidän syömistä
välttämättönmänä pahana. Söisin varmaan enemmän, jos aina saisin
pelkkää vanukasta, mutta sitä ei äiti anna. Ikävin kokemukseni
elämässäni on automatka, mutta onneksi niitä ei ole paljon. Tykkään
kovasti uudesta talosta, jossa saan mököttää kellarin pimeydessä.
Kiitos hyvästä hoidosta hoitotäti Sadulle ja terveisiä Nurrulle ja
kumppaneille! T. Jalumba