Jon katsoo tuloamme seuraten jokaista askeltamme tarkasti. Se on malttamaton, etutassut rummuttavat maata ja häntä heiluu vinhasti, mutta se ei haukkuen komenna meitä kiirehtimään. Vielä muutama askel välimatkaa ja Jon valmistautuu kietomaan tassunsa mieluisan vieraan ympärille. Kohtaamme ensimmäistä kertaa, mutta on päivänselvää, että Jon on hyväntahtoisen utelias ja valmis iloitsemaan jokaisesta ystävällisestä sanasta ja pienestäkin hetkestä ihmisen seurassa.

Pojalla löytyy kokoa ja näköä ja se on komea ilmestys mustassa pitkässä turkissaan. Se uhkuu nuoruuden voimaa, uteliaisuutta ja energisyyttä, mutta osaa myös hienosti rauhoittua hyväiltäväksi, kunhan on ensin saanut suukottaa ja halia tulijan perusteellisesti.

Mukanamme seurannut nuori uros kävelee varovasti Jonin reviirille ja säikähtää aluksi suuremman koiran innokkuutta. Olen itsekkin valppaana ja valmiina nappaamaan Jonista kiinni, mikäli se osoittaa agressiivisuutta toista koiraa kohtaan, mutta päästyään haistamaan pienempäänsä, Jon onkin avoimen ystävällinen. Herralla tuntuu olevan suorasukainen tapa törmätä innoissaan ja muitta mutkitta tutustumaan jokaiseen, jonka saa lähelleen.

Jon on hyväkuntoisen, terveen ja reippaan oloinen nuorimies, joka vaatii tulevalta kodiltaan rajoja rakkauden kera. Se ei ole kaikessa hyväntahtoisuudessaankaan paras valinta aivan ensimmäiseksi koiraksi, mutta jo hieman kokeneemman koiraihmisen opastuksella Jonista saa varmasti mitä hienoimman ystävän ja perheenjäsenen.

Jon on iältään jotakin kahden vuoden paikkeilla. Säkäkorkeutta sen uljaaseen varteen on kertynyt ainakin 65 senttiä tai jopa hieman enemmänkin. Jon on löydetty, joten sen taustasta ei ole mitään tietoa.

Jon sai kodin syyskuussa 2008.

Kuulumisia kodista 22.9.2008

Meillä täällä Jonin kanssa on yhteistaival alkanut hyvin. Nimeäänkin se ehti vaihtaa, kun Jon ei aiheuttanut minkäänlaista korvan lotkautustakaan. Se saikin nimensä Mustanaamion suden mukaan, Devil. Reilu viikko takana ja pahin stressi on selvästi hellittänyt. Masu oli aluksi vähän löysällä ja tottuminen uuteen ruokaan vie aikansa. Laihahan se on tuon suurenmoisen turkin alla ja kunto pohjalukemissa, mutta piristynyt Devil on selvästi. Nyt jaksaa jo retuuttaa vinkuhämähäkkiäkin ja pomppia lenkillä. Sen lempinimeksi onkin tullut hyppyrotta erittäin hyvin toimivien vietereidensä ansiosta ;)

Hirveän ystävällinen Devil on ollut koko ajan. Kaikki ihmiset ovat kavereita ja koirillekin heilutetaan häntää, mitä nyt vähän pienemmilleen pitää esittää vähän kovempaa jätkää aluksi. Haukkunut se ei ole kertaakaan sisällä ja hetken ehdin jo epäillä sen haukkumiskykyä, mutta sitten tien toiselle puolelle ilmestyi rehevä labbisdaami jolle piti sanoa hei. Hoitotoimenpiteetkin hoituvat mallikkaasti Atrian nakkien voimalla. Ollaankin tultu siihen tulokseen, että se on varmasti ollut kuitenkin ihmisten kanssa tekemisissä, ehkä jossain perheessä, sillä lapset ja niiden kiljaisut saavat aikaan innostunutta hännänheilutusta.

Kaikki on sujunut yllättävän hyvin. Odotin paljon pahempaa :D Kotimatkakin sujui hyvin vaikka matka taittuikin suunnitelmien vastaisesti junalla. Sinne penkkien alle se taitteli itsensä huokaisi syvään ja laittoi silmät kiinni. Kova se on muutenkin huokailemaan ja rojahtaa tuttuun tapaan suorilta jaloilta maahan pitkälleen. Aivan samanlaisia tapoja, kuin vanhalla belggarillani :)

Mutta täällä on asiat hyvin ja toivottavasti kaikki sujuu yhtä hyvin tulevaisuudessakin, laitan vielä yhden kuvan tähän liitteeksi.

t. Linda ja Devil