

JOY
|
Joyn tiedetty historia alkaa noin kuukauden takaa. Sen emäntä asteli Joyn kanssa eläinlääkärille ja halusi lopettaa koiransa. Syyksi päätökseensä omistaja kertoi, että hänen lapsensa on yllättäen tullut allergiseksi. Eläinlääkäri kuitenkin epäili syyn todenperäisyyttä ja epäili omistajalla itsellään olevan ongelmia omassa elämässään. Eläinlääkäri ei myöskään suostunut lopettamaan tervettä ja mukavaa koiraa sanotun syyn perusteella. Näin siis Joy päätyi tarhalle.
Joy oli luonnollisesti erittäin hermostunut joutuessaan tarhalle, koska se on aina elänyt ihmisten kanssa kerrostalossa. Lenkille päästyään se kuitenkin rauhoittuu ja vapautuu siinä määrin, että sen käyttäytyminen muuttuu hyvin pentumaiseksi. Muutenkin Joy on hyvin aktiivinen ja leikkisä aikuiseen ikään ehtinyt koira. Miehiä Joy arastelee hieman ja tarhalla epäilläänkin, että sitä on joskus joku mies saattanut kaltoinkohdella. Naisia ja lapsia kohtaan Joy puolestaan on hyvinkin luottavainen ja pyrkiikin pääseemään aina mukaan. Joy on n. 50cm korkea.
Tutustuthan luovutussopimukseen ennen yhteydenottoa täältä
|