Katin elämä ei ole ollut mitään ruusuilla tanssimista vaan se on saanut taistella elämästään vaaroja ja kylmyyttä vastaan. Kati syntyi n.6 vuotta sitten Tallinnassa hautausmaalle jossa se on elänyt koko elämänsä yhdessä monen muun kissan kanssa. Hautausmaalla kissoja käy ruokkimassa nainen joka on omista vähistä rahoistaan steriloinut osan kissoista ja käy joka päivä kissoja ruokkimassa. Nainen on rakentanut kissoille pesäkoloja sinne tänne pitkin hautausmaata jotta niillä olisi suojaa kylmiltä tuulilta ja kovilta pakkasilta. Nämä suojat pitävät hyvin lämpöä kissojen käpertyessä mielellään niiden lämpimään. Kati niinkuin suurin osa hautausmaan kisuista on oppinut luottamaan tähän
mummoon ja odottelevat sitä joka päivä tuomaan päivän ruoka-annoksen. Kati kuten muutkin saman paikan kissat pelkäävät kuollakseen koiria koska ihmiset käyvät ulkoiluttamassa koiriaan vapaana hautausmaan ympärillä ja koirat jahtaavat kissoja, joku huvin vuoksi jotkut tappaakseen. Katin onneksi koitui se että mummo otti meihin yhteyttä ja näin pystyimme pelastamaan näitä kovia kokeneita kissoja kotihoitoon.
Kati on luonteeltaan hyvin reipas verrattuna moneen muuhun hautausmaan kissaan. Ne eivät normaalisti luota helpolla uusiin ihmisiin mutta Kati tuli välittömästi puskemaan ja tutkailemaan uusia ihmisiä ja antoi hyvin silitellä ja tutkia itseään. Kati on rauhallisen oloinen kissa, tosin kotioloihin päästyään siitä voi paljastua hyvinkin leikkisä ja touhukas kissa, ainakin hyvin ihmisrakas se on. Kati on steriloitu ja se odottelee tällä hetkellä oman kodin löytymistä Loomade hoiupaikissa.Katin koirapelosta johtuen sitä ei anneta kotiin jossa on koiria. Felv+Fiv-testit negatiiviset.
15.05.06
Kati saapui luokseni hoitoon muutama päivä sitten ja en voi kuin ihailla tytön luonnetta joka on aivan mahtava. Se ei yhtään pelkää vieraita ihmisiä vaikka se on joutunut elämään Tallinnassa koko elämänsä vaarojen keskellä; milloin ihmiset ovat potkineet ja hätistelleet sitä pois, milloin taas koirat ajaneet takaa =( Se luottaa edelleen täysin ihmisiin olivatpa ne sille tuttuja tai vieraita ja tästä syystä se onkin saanut kokea julmuutta paljon mutta enää sen ei tarvitse sellaista kokea ja siitä olen onnellinen että tyttö matkasi meille.
Kotiin päästyämme avasin kissaboxin oven mutta Kati vain makoili boksissaan. Ajattelin että otan sen sieltä pois jotta saan vietyä boksin pois ja ojensin käden Katia kohti. Tyttö ampaisi välittömästi puskemaan kättäni ja kun vedin kättä pois boksista Kati kipitti perässä kovasti kättäni puskien. Tyttö rakastaa nukkua pehmeällä pedillä ja nauttii silmät ummessa silittelystä ja rapsutuksista. Sylissä Kati ei oikein kunnolla vielä viihdy mutta uskon että ajan kanssa se oppii viihtymään sylissäkin. Kun siivoan hiekka-astioita tai laitan ruokaa niin tyttö puskee kovasti selkääni ja yrittää kovasti kiinnittää huomiotani jotta hieman rapsuttelisin sitä. Kati on oikea Helmi isolla H:lla ja vaikka ulkonäöltään Kati onkin kuulemma monien mielestä liian tavallisen näköinen kissa niin sen luonne kyllä korvaa ulkoiset "puutteet" monin kertaisesti.Kati on sisäsiisti ja tulee hyvin toimeen muiden kissojen kanssa. Kati on kotihoidossa Vihdissä.
26.5.06
Ajattelin vähän kertoilla itsestäni kuulumisia. Muutama viikko sitten
saapui minua hakemaan ihmiset jotka muistan nähneeni silloin hautausmaalla
eläessäni. Tunnistin ne heti koska toivat silloin herkkuja ja olivat tosi
kivoja minulle. Toinen ihmisistä sanoi minun lähtevän nyt suomeen, samaan
paikkaan mihin Pushenkakin oli aikoinaan päässyt. Matkalla tuo tyttö
jutteli ja kertoili Pushenkan voivan hyvin ja asustavan omassa kodissaan.
Kuitenkin matkalla minua vähän jännitti ja oli ihan pakko vähän naukua
pelosta. No, kuitenkaan mitään pahaa ei tapahtunut ja päästiin perille.
Olin niin onnessani ettei mitään pahaa tapahtunut joten päätin kiitokseksi
käydä puskemassa tuota hoitajaani, kyllä pikkaisen hymyilytti kun se heti
soitti jollekin ja oli aivan tohkeissaan että minä sitä puskin. No höh,
ajattelin. Minkähänlaiseksi se minua oikein luuli?? Muutin asumaan
Pushenkan vanhaan huoneeseen ja tutkinkin innoissani mitä kaikkea sieltä
löytyy ja haistaisinko vielä Pushenkan olleen täällä. Löysin myös ihanan
"mökin" jossa on hauska rymytä ja kääntää se ylösalaisin niin että
oviaukko sojottaa kattoon. Hoitajani vain ei oikein ole vielä ymmärtänyt
että tykkään haasteista ja kääntää aina sen mökin oikeinpäin mutta minäpä
reippaana tyttönä käännän sen aina oman mieleni mukaan =)
Eräänä päivänä hoitajani toi minulle jotain aivan vastustamatonta. En
tiennyt miten päin olisin ollut kun se juttu sekoitti niin pääni; pyörin
ja hyörin, kurnutin ja kieriskelin selälteen lattialla. Puskin kovasti
hoitaajani joka hymyili kyyneleet silmissä ja jutteli minulle miten hassu
olen. Eipä tiennytkään miten oikeaan osui kun puheli minulle etten
varmasti ole koskaan saanut tuollaista (kissanminttua!). Oli siinä jotain
vaaleitakin mukana (kuulemma maitonappeja) mutta ei ne niin hyviltä
maistunut.
Yhtenä iltana huoneeni ovi aukesi ja hoitajani kertoi että Tofu tulee
tutustumaan minuun. Mietin että onpa ihmisellä kumma nimi mutta mitä
vielä, ovesta tuli vaalea hössöttävä koira ja hetken mietin että mihin
suuntaan lähtisin karkuun tuota tappajaa jollaisia olen saanut koko ikäni
pelätä. En kuitenkaan mennyt mihinkään vaan olin hiljaa paikoillani ja
yllätyin todella, eivätkö kaikki koirat olekkaan pahoja? Tofu vain
heilutteli minulle häntää ja hoitajani jutteli samalla ettei Tofu tee
mitään pahaa, se kuulemma rakastaa meikäläisiä. Niin varmaan, ajattelin
hiljaa mielessäni...No, päätin sitten luottaa hoitajani sanaan ja käänsin
yllättäen Tofulle selän ja aloin touhuilemaan omia juttujani. Ei se
todellakaan tehnyt minulle pahaa joten sillä hetkellä päätin että ehkä
tulevassa kodissani voisi koirakin olla kunhan se olisi tuollainen kuin
Tofu joka rakastaisi meikäläistä muttei olisi mitenkään kovin
tunkeilevainen vaan antaisi minulle oman rauhan. Vielä kun se oma koti
vaan löytyisi pian jossa minua rakastettaisiin yhtä paljon kuin täälläkin.
Ai niin, meinasi unohtua: tykkään todella paljon kissanmaidosta joten
tulevassa kodissani on syytä olla sitä sitten valmiina =). Ja vaikka olen
elänyt koko ikäni ulkona niin minun ei todellakaan enää tee mieli ulos,
viihdyn täällä sisätiloissa lämpimässä ja teen mielelläni hätäni
hiekka-astiaan, kukapa sitä nyt omaa kotiaan haluaisi sotkea.
19.6.2006 Kati etsii edellen sitä omaa kotia.
En ymmärrä miten nämä täydellinen elämää nähnyt kissaneiti ei tunnu kelpaavan kenellekään =(
Ehkä syynä juuri on Katin liian tavallinen ulkonäkö mutta ulkonäön "tavalliset"
värit korvaantuvat monin kertaisesti tytön luonteen kautta. Kati palvoo ihmisiä yli kaiken,
ei todellakaan väliä onko ihminen tuttu vai vieras, se rakastaa kaikkia
ja tunkee välittömästi ihan kiinni ihmisiin puskemaan ja kehräämään
eikä edes malta syödä kunnolla vaan kesken ruokailunkin sen on ihan pakko juosta
äkkiä ihmisen luokse puskemaan. Mistä löytyisi se koti joka todellakin
arvostaisi Katin luonnetta ja sen hyvin kaunista ulkonäköä vaikkakin on
"vain" mustavalkoinen kissa? Jos hetkeäkään mietit kodin tarjoamista katille
niin ota ihmeessä yhteyttä ja tule tutustumaan Katiin.
On ihme jos et menetä sydäntäsi tälle tytölle sen nähtyäsi.
Katin kanssa samassa laumassa elänyt Pushenka sai kodin Suomesta 11.2.2006. Pushenkan iloisia kuulumisia
omasta kodista löydät täältä.
Katin kuulumisia 29.7.06
Juhannusaattona 24.6.2006 saapui hoitajani luo kaksi naista ja kuljetusboxi.
Huonetoverini Andra raisi heti arvata mistä on kyse, sillä hän kömpi boxiin
ja katseli sieltä sen näköisenä että "joko lähdetään?". Minä keskityin enemmän
rapsutuksiin, niistä kun en ikinä saa tarpeekseni. Kuuntelin kyllä toisella korvalla
kun hoitajani ja toinen naisista juttelivat tulevista asuinkumppaneistani mutta
tajusin mistä on kyse vasta kun hoitajani työnsi minut boxiin ja sanoi että
lähtisin nyt ikiomaan kotiin. Hiukan hätäännyin, enhän edes tiennyt mikä on koti!
Varmuuden vuoksi nauùin pontevasti koko matkan. Taisi sanomalehtikin kastua
boxin pohjalla, sen verran jännitti! Matka on kuitenkin lyhyt ja uusi äiskäni
kantoi minut kotiina joka nyt oli siis oleva minunkin kotini.
Siellä meitä oli vastassa kolme hyvin epäluuloisen näköistä kissatyttöä. En
aluksi uskaltanut liikkua juuri mihinkään kun en tiennyt mitä he minusta tuumaavat.
Huomasin heti että Siiri on porukan matriarkka, pikkuruinen Lotta taas vaikutti hyvin
aralta. äiskä sanoikin että edes hän ei saa koskea Lottaan. Ja voitteko kuvitella,
äiskä kertoi että Lotta oli viettänyt kaksi ensimmäistä kuukautta pesukoneen takana!
Se kuulosti todella hurjalta! Viivi-tytöstä taas huomasin heti että hän on joukon prinsessa,
voi miten kaunis hän onkaan! Ja miten upea häntä...Ihan hävetti kun vilkaisin omaa mustaa siimaani.
Yritin heti kovasti tehdä tuttavuutta. Kurisin ja ryömin lattialla, mutta tytöt vain kävelivät
ohitseni ja toisinaan hiukan sähähtivätkin minulle. äiskä selitti että ei kannata yrittää
niin kovasti vaan olla ihan rauhassa ja antaa päivien kulua. Mutta minkäs minä luonteelleni
voin? Niinpä sainkin sitten lempinimen "kurkur", sillä en juurikaan ollut hiljaa vaan kurisin taukoamatta.
Nyt olen ollut täällä kuukauden verran. Toiset tytöt eivät vieläkään suostu leikkimään kanssani
mutta ei meillä mitään ottelujakaan ole ollut. Minä puhua pälpätän ja he eivät tajua sanaakaan
mitä yritän selittää. Kielimuuri, selitti äiskä. Minusta kyllä tuntuu että Siiri-matriarkka
vain haluaa osoittaa minulle kaapin paikan. Onhan se aika ymmärrettävää kun hän on kuitenkin
virkaiältään vanhin. Me tulemme kyllä niin hyvin toimeen että lojumme kaikki neljä parvekkeella
ja tähystämme lintuja. Lotta pyydystää kärpäset ja syö ne suihinsa. Naapurin kolli makoilee
nurmikolla ja laulaa meille serenadeja mutta me vaan nauretaan sille. Kyllä parveke on sitten
ihana juttu! Melkein kuin olisi ulkona mutta kuitenkin on turvassa lasin takana.
Olen minä käynyt jo lääkärissäkin. Korvani puhdistettiin ja sitten jouduin nielemään
sellaisen pillerin joka kuulemma häätää madot pois masustani. Lääkärikin ihasteli luonnettani.
Sanoi että on tosi ihme että ole näin kiltti ja sosiaalinen kaiken kokemani jälkeen.
En ole ennen ajatellut asiaa mutta nyt kun olen katsellut Lottaa ja Viiviä olen oivaltanut
että jotkut kisut menettävät luottamuksen kaikkiin ihmisiin ja sitä luottamusta on tosi vaikea
saada rakennettua uudestaan (äiskä tuossa vieressä nyökyttelee, Viivin kynnen jäljet käsissään).
Lähetän tässä terkut Pushenkalle ja hänen ikiomalle mummolleen, samoin myöskin Miia-hoitajallen
ja kaikille niille kilteille ihmisille jotka minua auttoivat ja etsivät minulle oman kodin.
Jospa kiitokset ja terveiset kantautuisivat tätä kautta Tallinnaankin asti, sille kultaiselle
mummolle joka meitä auttoi? Materia katoaa, mutta se mitä me olemme sydämissämme, se säilyy iäti.
terveisin Kati
