KATSA

Täytyy sanoa että Katsa on poikkeuksellisen "helpon" oloinen koira. Se ei suinkaan tarkoita etteikö sitä tulisi opettaa yhtä lailla ja samoin myöskin yllätykset ja mahdoliset ongelmatkin on senkin kanssa otettava huomioon, mutta Katsa vaikuttaa kyllä harvinaisen pehmeältä ja mukautuvaiselta koiralta. On ihme miten joku onkin päästänyt tuollaisen aarteen käsistään, eikä etsinyt sitä käsiinsä, sillä kadulta Katsa korjattiin talteen eikä kukaan sen perään ole tarhalla kysellyt.

Katsa tykkää lapsista ja onkin pienten koululaisten suosiossa lenkkeilytettävänä. Lisäksi Katsa tulee moitteettomasti toimeen muiden koirien, niin urosten kuin narttujenkin, kanssa, eikä se myöskään korvaansa lotkauttanut sähisevälle kissalle. Katsa ei hauku tarhalla juuri lainkaan, ja näin ollen sen asumismuodoksi käy mikä vain. Unelma koira siis :)

Katsa on 45-50 cm korkea, noin kaksi, kolme vuotias tyttö, joka etsii kotia, jossa toki pääsee säännöllisesti lenkille, mutta varsinainen maraton koira Katsa ei ole. Vähintäänkin yhtä tärkeää Katsalle olisikin ulkoilun ohella oma pehmeä sohvapaikka, mielellään rapsutuksilla höystettynä, sen oman ihmisensä vierestä. Harvoin pääsee näin sanomaan, mutta Katsasta olisi sohvakoiraksi ;)

Katsa sai kodin heinäkuussa 2008.

Takaisin