KOISTINEN
Koistinen nukutettiin viikolla 23. Herralla todettiin pahoja kasvaimia.
Koistinen on jo vähän vanhempi, 6-8-vuotias, mutta ehdottomasti reipas koira. Koistinen ei tuntunut pelkäävän mitään eikä ketään. Nautti todella ihmisen huomiosta ja tykkäsi rapsuttelusta, ehkä juuri siksi se olikin löytänyt tiensä huoltoasemalle, josta se haettiin tarhalle. Toisiin koiriin Koistinen suhtautui ainakin tarha oloissa välinpitämättömästi. Ei kuitenkaan ollut alistuva, vaan käyttäytyi kuin toisia ei olisi olemassakaan, tyyliin, näitä on nähty ihan tarpeeksi, ei voisi vähempää kiinnostaa ;) varsinkaan, jos saa olla lenkillä tutkimassa luontoa ja vielä ihmisen kanssa joka rapsuttelee!! Omassa kodissa todennäköisesti Koistinen kuitenkin jollain lailla rupeaa ottamaan kantaa muiden koirien olemassaoloon. Koistinen on vähän harmaantuntunut jo ja muuten hyväkuntoisen näköinen lukuun ottamatta liian pitkiä kynsiä etujaloissa. Koistinen vaikuttaa elämää nähneeltä helpolta herralta, joka on mukava kopinsa luona kaikille ja miellyttävä lenkitettävä. Säkä n. 60cm.
Takaisin