

KRAE
|
14.7.2008 Röh röh kaikki koirien ystävät!!! Hoitomamman mielestä on jo viimeinkin aika kirjotella galleriaan kuulumisiani. Itse mä oisin kyllä sitä mieltä, että määhän en täältä mihinkään lähre, mutta se on hoitoiskän kanssa sitä mieltä, että mulle etsitään ikiomaa kotia. Tai oikeestaan toi iippä kyllä mut pitäis, mutta toi mamma hieman suree sitä, että sen vanhin koira joutuu oleen mummolassa hoidossa niin kauan, kun mä majailen täällä. Mulla menee loistavasti. Ruoka maistuu ja tanner tömisee etenkin aamuisin, kun noi kaksjalkaset vihdoinkin änkeevät sängystä päästääkseen meidät koiruudet ulos aamupissalle. Ruokakippo tyhjenee alle sadasosasekunnin ja sit teenkin jo kaikkeni, että meitä lährettäis viemään lenkille. Mä oon hieman kovapäinen pakkaus, kuulemma. Innostuttuani leikkiin saatan käytellä hampaitani kuten pennut ja siksi mun kanssani ei leikitäkkään kauheen mielellään. Ja ootas vaan, jos mulle heitetään jotain mieluisaa lelua tuolla takapihalla niin heti on velipuoli Aksu änkeemässä apajille. Senkään mielestä mulla ei oo oikeutta leikkiä. Mutta se ei mua masenna, vaan päinvastoin. Mäpä oonkin päättänyt purkaa tota energiaani sit ihan muilla keinoin ;) Esim. toi velipuoli opetti mulle tosi kivoja aktivointijuttuja. Muunmuassa sukkien kantelun, käpyjen syömisen, aidan yli hyppelyn jne. Sitä en kyllä ymmärrä, että miks oon sen hyppisen jälkeen joutunut oleen lähes aina takapihalla hihnan jatkona... Muuten, hoitoiippä osti mulle ihan ikioman possun, jota on kiva röhnäytellä ihan vaan omaks iloks ja muitten huviks (etenkin sitten, kun muut sanovat "hyvää yötä"). Ei siis ihme, että mieli pysyy virkeenä kaikelle mahdolliselle mitä elämä täällä tullessaan tuo. Vaikka mä oonkin kuulemma kovapäinen pakkaus niin musta saa taatusti tooooosi hyvän kaverin. Kärsivällisyyttä se tulee vaatimaan ihan senkin takia, että mä pelkään etenkin vieraita miehiä. En mä sit sitä tiedä, että pääsenkö koskaan täysin eroon arkuudestani, mutta mä opin kyllä elään niiden kanssa. Heh, etenkin yks kerta, kun hoitomamma tuli saunasta kietoutuneena saunatakin sisään ja hiukset täysin pystyssä... Se oli niiiin pelottava tilanne, että oli pakko haukkua se pystyyn. Noh, se alko sit jutteleen mulle silleen rauhallisesti ja myönsi olevansa itsekkin todella hemaisevan näköinen ja sit mä en enää viitsinytkään aukoo kitaani. Eli tolleen noi arkuusjutskat ja sellaset menee... Eli siis tarkotan suomeksi sanottuna, että mun kanssa kyllä pärjää kunhan pysyy varmaotteisena ja kärsivällisenä ja etenkin jos omaa HUUMORINTAJUA! Jos nyt jostakin syystä vielä luettuasi tän tekstin haluat tarjota mulle suberhyvää kotia niin soittele tolle Susalle. Eipä tässä sit muuta kuin näkemiin ja kuulemiin toivottelee Krae alias Krassu Raejuusto, Kyröskoski ja Suomi ja lipputangonnuppi (heh, toi oli vitsi)
1.4.2008 Hain Kraen hoitoon tarhalta helmikuussa ja erittäin hyvin on poika laumaamme sopeutunut. Pienoisia muutoksia olemme "joutuneet" alun jälkeen tekemään, mutta muuten voisin sanoa, että "valtakunnassa kaikki hyvin!"
Laivamatka ja automatkat sujui pojan kanssa hyvin. Kraen touhuja katsellessani arvelin sen joskus olleen kotikoirana, sillä ihan niin kamalan jännää sille ei esim. itse laivamatka ollut. Yhä edelleen on Krassussa paljon arkuutta ja herkkyyttä, mutta sen suunnaton uteliaisuus on edesauttanut poikaa sopeutumaan aivan uusiinkin ihmisiin ja asioihin. Meillä on myös jyrsijöitä ja niiden kanssa Krae tulee myöskin toimeen. Jyrsijät eivät herätä pojassa minkäänlaista "hei, nyt mä syön sut" meininkiä, joten jyrsijöiden huoneen ovi voi olla ihan rauhassa auki. Toki emme ole yrittäneetkään mitään sen kummempaa sopeutumista nenä nenää vasten systeemillä =) Lenkit tehdään Krassun kanssa flexin kera, joko yksistään tai muiden koirien kera. Mitään höyryjunavetämistä lenkit ei ole ja makupalalla saakin pojan huomion kiinnittymään lenkittäjään erittäin ovelasti. Toiset koirat saavat Kraen vain tuhahtamaan tai sitten niitä pitää jäädä tuijottamaan silleen "varmuuden vuoksi kovalla silmällä"-ilmeellä. 28.3.2008 Krae on kastroitu. 1.2.2008 Minulla oli suuri kunnia tutustua Krae-poikaan ensimmäistä kertaa. Minua miellytti valtavasti Kraen ulkonäkö ja koko sekä tietynlainen katse, jolla se katseli lähinnä kädessäni heiluvaa hihnaa. Hihnaan päästessään Krae muuttui veitikkamaiseksi pojan nassikaksi, mutta siihen saattoi olla osasyynä Villi-Lilli, jota se alkoi heti liehitellä leikkiin. Koska Krae osasi suhtautua Lilliin "oikein" niin leikki ja flirttailu oli heti valmis alkamaan. Krae nautti lenkkeilystä, mutta minuun se ei hirveemmin kontaktia ottanut. Aina silloin tällöin kyllä tunsin hellän kylmän hipaisun kädessäni ja se kertoi siitä, että Krae halusi minulta huomiota. Jossain vaiheessa huomasin sen osittaisen pälyilevän katseen ja arvelin ensin sen pelkäävän kättäni. Sitä se ei ollut. Pälyilevä katse osoittautuikin Villi-Lilliä ulkoiluttavaan mieheen, mutta millään tavalla Krae ei osoittanut arkuuttaan murinalla. Se johtui siitä, että lenkittäjä osasi suhtautua Kraeenkin oikealla varmalla tavalla. Mikään "helpoista helpoin" koira Krae ei tule olemaan, mutta sen päästessä heti alkuun varman ja ymmärtäväisen ihmisen hoiviin siitä tulee kehkeytymään elämästään täysin nauttiva poika. Tarhakuvaus
Aluksi Krae aristeli ihmisiä, mutta on rohkaistunut kovasti _itseasiassa täysin_ ihmisten suhteen. Kipeä kaulakin on nyt kuukausi myöhemmin saatu
hoidettua niin hyvin, että siihen voi reippaasti koskea.
Krae on myös saanut huomattavasti inhimillisemmat valjaat päällensä.
Häkin ovesta herra touhottaa mielissään ulospääsystä. Tarha-alueella Krae on levoton säntäillen vähän mihin sattuu
- Luonnollisestikin sen täytyy olla skarppina, etteivät kymmenet muut tarhalla asuvat kanssaveljet pääse yllättämään.
Krae onkin ainoa tästä viisikosta, joka pelkää toisia koiria. Nartuille äännellään varmuuden vuoksi ennenkuin päästään tarpeeksi lähelle
toteamaan toinen sukupuoli vaarattomaksi. Dotša-siskon Krae tunnisti jo kauempaa eikä olisi malttanut lähteä neidon luota ollenkaan
pois. Urokset taasen eivät saa armoa, vaan ne rähjätään kokonaan pystyyn.
Kun Krae pääsee rauhoittumaan kauemmas haukkujen hälinästä, se tulee kainaloon ottamaan takaisin menetettyä hellyyden kaipuuta - Se
tulee myös kainaloon, koska kameralla osoittelu tuntuu epämukavalta.
Vaikka Kraelle jotkut asiat ovat pelottavampia kuin jengin muille koirille, siitä kuitenkin löytyy paljon tuttuja piirteitä mm. Barsin tapa tunkea kainaloon ja tökkiä kuonollaan sekä utelias elämänasenne voittaa pelot ilman turhia panikointeja. Krae myös ottaa kivasti kontaktia lenkillä sekä se tunnistaa nimensä.
Sanomattakin on selvää, että myös Kraella voi iän numeroina jättää omaan arvoonsa, sillä tämänkin koiran elämä on vasta alkutekijöissään.
Krae seuraa toiveikkaan uteliaana jokaista ohikulkijaa odottaen sitä oikeaa, joka hänet rakkaakseen löytää, antaa luottamuksensa ja esittelee pojalle oikean elämän ilman kipuja. Ihan ensimmäiseksi koiraksi Kraesta ei varmaan ole.
Krae on vantterampi kuin Bars ja Dotša, mutta kevyempi kuin Tarzan ja Riko. Säkäkorkeutta tällä vielä turhan laihalla
poikasella on 60-65cm. Koirakolmikko Bars, Tarzan ja Dotša ovat taas kerran muistutus ihmisen välinpitämättömyydestä ja koiran ihmeellisestä kyvystä positiiviseen ajatteluun ja selviytymiseen.
Pari vuotta sitten Paldiskissa oli EU-määräysten takia suljettu eräs tehdas. Tehtaan pihalle oli jätetty viisi koiraa ketjuissaan koppeihinsa kiinni.
Noin vuosi sitten paikalliset ihmiset huomasivat koirat ja alkoivat tuoda niille mitä milloinkin kenelläkin oli tarjota ruoaksi.
He toivat myös pahvinpaloja tms. jottei niillä olisi niin kylmä maata maassa, sillä
useita vuosia nämä koirat olivat viruneet niin lyhyissä ketjuissa, että vaikka ketjut olivat koirankopeissa kiinni, eivät koirat
yltäneet koppeihinsa sisälle. Koirien alla oli paksu kerros mutaa ja ulostetta. Koirat olivat likaisia, nälkiintyneitä, ilman juomavettä ja niiden kyljissä ja mahan alla oli isoja likaisia takkuja. Kaikista onnettomimman näköisellä koiralla oli ketjumallinen kaulapanta kasvanut kiinni ihoon, kaula oli auki ja madäntyneen haju karmea. Toiselta koiralta puuttui iso osa korvaa, se vapisi kauttaaltaan ja sen katse oli pelokas ja alakuloinen. Kolmas koira oli niin nälkäinen, että ahmittuaan ruoan oksensi kaiken, koska sen suu oli niin kuiva ettei pystynyt syömään. Onneksi pari viikkoa sitten yksi nuori nainen sai tarpeekseen ja alkoi ottaa yhteyttä eri tahoihin saadakseen koirille apua. Kun koirien kohtalo tuli julkisuuteen, koirista kaksi heikointa hävisivät seuraavana yönä. Loppujen kolmen onnekkaan tie vei Tallinnan koiratarhalle 16.11. Rankkurin hakiessa koiria, ne suhtautuivat pelastajaansa avoimen ystävällisesti. Vain vanhin koirista oli peloissaan murissut, mutta sekin oli saatu silti mukaan. 17.11.07 eli heti seuraava päivänä tapasin tämän ketjuperheen tarhalla. Ei olisi uskonut, että nämä karvakuonot olivat juuri vapautettu henkisestä ja fyysisestä kidutuksesta. Jokainen niistä katseli maailmaa, ohi meneviä ihmisiä ja toisia koiria uteliaana ja häntä heiluen. Olihan niillä sentään häkki, jossa oli vapautta enemmän kuin ikinä elämänsä aikana olivat kokeneet. Nämä koiraset voivat olla sukua keskenään, sillä niistä kaikista löytyy saman tyylisiä piirteitä. Luultavasti näissä kaikissa on ainakin collieta. Barsissa on saksanpaimenkoiramaisia ulkonäköpiirteitä, mutta kuono on kapea kuin colliella. Kaikkien käytös on myös samantyylistä. Kun häkin oven avasi, vastassa oli ystävällinen, mutta hitusen aristeleva koira, joka nätisti odotti hihnan laittoa ja ryntäämättä lähti mukaan - Jollain tavalla arkoja, mutta uteliaita kaikelle uudelle. Nämä aikuiset koirat olivat kuin Liisa Ihmemaassa. Bars'kin lähti innoissaan lenkkeilemään. Nuuskutteli uusia hajuja ja heilutti kaikille koirille häntäänsä. p.s.Tämän tarinan koirista Bars, Dotša ja Riko ovat jo löytäneet sopivat perheet itselleen. |