Kroatian koirat

Pelastetaan Koirat ry:n toimintaideologiaan on aina kuulunut auttaa siellä missä apua eniten tarvitaan, siellä missä eläinten hätä on suurinta ja missä konkreettisen avun tarve on todellista. Nykyinen yhteistyökumppanimme on Kroatiassa sijaitseva Žarkovica-koiratarha, jota Sandra Sambrailo on yksin vetänyt jo vuodesta 2004. Koiratarha sijaitsee sodan runtelemilla raunioilla Dubrovnikin kukkuloilla. Sandra aloittaa vuoden joka ikisen aamun kantamalla ruokasäkkejä ja suuria vesikanistereita kivisen kukkulan rinteitä, jotta jokainen tarhan asukki ehtisi saada päivän ruoka-annoksensa. Koiria tarhalla on yli 300.

Zarkovican tarha on toiminut kukkulalla jo lähes 20 vuotta. Tarhalla ei ole sähköjä, ei juoksevaa vettä, vessaa tai montaa muutakaan nykyaikaisen elämän peruselementtiä. Osalla koirista on makuusijanaan kesät talvet vain kivinen ja tuulinen kukkulanrinne. Jokapäiväinen ruoka, juomavesi eikä eläinlääkäriin pääsy ole täällä varma asia, koska raha ei vain yksinkertaisest riitä, kuin aivan kaikkein välttämättömimpään.

Dubrovnik on suosittu turistikohde

Kroatian koko ajan suositummaksi tulevan turistipyydyksen, Dubrovnikin tuore pormestari Mato Frankovic:in vaalilupauksiin valintansa alla kuului uuden ja inhimillisemmät elinolosuhteet tarjoavan löytökoiratarhan rakentaminen Zarkovicassa jo asuville koirille sekä tuleville ihmisen – parhaan ystävänsä kaduille ja metsiin hylkäämille eläimille.

Frankovic:a edeltävät kaupunginisät antoivat vuonna 2004 Sandra Sambrailon, hänen sisarensa Anica Sambrailon sekä Drustvo Za Zastitu Zivotinja Dubrovnik -yhdistyksen kolme vuotta jatkuneiden pyyntöjen ja vaatimusten jälkeen kodittomien koirien turvapaikaksi Dubrovnikin tuulisimman, Jugoslavian erkanemissotien pommitusten tuhoaman kivisen kukkulan.

Turvapaikan piti olla väliaikainen. Vuodesta 2004 paikalla seissyt Zarkovican 350 koiran ja Sandran asuttama pakolaisleiri on nyt jo yli 13 vuoden ajan tarjonnut suojan tuhansille hädässä oleville koirille. Ilman, että rikkaan Dubrovnikin päättäjät olisivat kertaakaan tarjonneet eläimille mitään hyvää.

Uusi pormestari lupasi paremmalla sijainnilla olevan uuden tarhan lisäksi myös muuta apua. Lopulta tämä Frankovic:in antama apu jäi syötäväksi kelpaamattomaan koiranruokaan, josta eläimet saivat niin pahoja terveysvaikutuksia, että sen antaminen oli lopetettava.

Drustvo Za Zastitu Zivotinja-eläinsuojeluyhdistyksen ihmiset ovat jaksaneet kaikki nämä vuodet odottaa ja uskoa parempaan. Sillä aikaa he eivät toki ole seisseet kädet taskussa, vaan pyrkineet tekemään hylättyjen eläinten elämän koko ajan vakaammaksi ja edes hitusen helpommaksi kestää. Vapaaehtoisten avun ja lahjoitusten turvin Zarkovica on toiminut turvana niille, joilla ei ole mitään muuta toivoa.

Yhteistyö Zarkovican kanssa on päättynyt

Kartoittaessamme Euroopan katukoiratilannetta tiemme vei elokuussa 2017 Kroatiaan, Zarkovican koiratarhalle. Zarkovicassa yli 300 koiraa eli sodan runtelemilla raunioilla Dubrovnikin kukkuloilla. Ko. tarhaa on vetänyt vuodesta 2004 lähtien Sandra Sambrailo. Zarkovican tarhalla ei ollut sähköjä, juoksevaa vettä, vessaa tai montaa muutakaan nykyaikaisen elämän peruselementtiä. Osalla koirista puuttuivat mm. kopit ja asianmukaiset suojat kokonaan.

Järjestimme vuoden mittaan kampanjoita, keräyksiä ja ostimme lahjoitusvaroin Zarkovican tarhalle muunmuassa työmaaparakin. Toimitimme tarhalle myös paljon ruoka -ja eläinlääkinnällistä apua ja pyrimme saamaan tarhan koiria sterilisoitaviksi. Pyrimme kaikissa päätöksissämme toimimaan tarhan eläinten auttamiseksi ja niiden elämänlaadun parantamiseksi.

Toimintavuoden mittaan jouduimme valitettavasti toteamaan, että tarhan vetäjän arvot ja toimintatavat eivät kohdanneet meidän yhdistyksemme arvojen kanssa. Sambrailo suhtautui muun muassa eutanasiaan täysin kielteisesti ja hyvin sairaita eläimiä pidettiin asiattomissa oloissa ja hoitamattomina tarhan alueella. Pyrimme neuvottelemaan useita kertoja ja tuomaan omat näkökantamme esiin, mutta lopulta meidän oli nostettava kädet pystyyn, koska koimme tilanteen eläinsuojelullisesta näkökannasta katsoen sietämättömäksi.

Neuvottelimme toimintavuoden aikana myös Dubrovnikin pormestarin kanssa uuden koiratarhan perustamisesta useaan otteeseen. Olemme luvanneet olla tukena ja konsultointiapuna, mikäli uuden tarhan perustaminen Dubrovnikin alueen eläimille tulee ajankohtaiseksi.