
KROONA
|
Kroona on 8-vuotias steriloitu narttu, joka odottaa uutta kotia Loomade
Hoiupaikassa. Kaksi vuotiaana neitona Kroona otettiin "vahtikoiraksi"
Tallinnalaiselle työmaalle. Se eli työntekijöiden lemmikkinä 6-vuotta,
siihen asti kunnes paikkaan otettiin uusi työnjohtaja, joka antoi
ensitöikseen määräyksen, että koiran on lähdettävä. Rouvalle on kertynyt
ylipainoa, työntekijöiden hemmotellessa sitä makupaloilla, ja laihdutuskuuri
tulevassa kodissa olisi suotavaa. Säkäkorkeutta rouvalle on kertynyt noin 55
senttiä.
Tapasimme tämän elämää nähneen koirarouvan tarharetkellämme Tallinnassa ja veimme sen kävelylle. Suuntasimme kohti viereistä rantaa tarkoituksena lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla eli viihdyttää samalla 3v tyttöäni ja Kroonaa, joita kumpaakaan ei välttämättä pelkkä tylsä kävely olisi kiinnostanut. Kroona käveli reippaasti, mutta kuitenkin suurempia vetämättä hihnassa ja rannalla seurasi tyttöä suoraan veteen. Se nautti vedestä todella paljon, jopa istahti veteen niin, että siitä näkyi vain melkein pelkkä pää :) Tapasimme matkalla myös pari uroskoiraa, jotka suoraan sanottuna eivät mummoa olisi voineet vähempää kiinnostaa. Muutenkin Kroona tuntui olevan hyvin rauhallinen ja sopeutuvainen eikä lapsen talutettavana vetänyt yhtään ja nautti kahlailusta pitkän aikaa. Koko aikana se ei haukkunut kertaakaan ja rannalla seisoskeli rauhassa vieressä meidän syödessä eväitä. Aivan ihanan rauhallinen ja kiltti koira! 15.9.2008 Kroona on testattu kissoilla ja tuli toimeen/ei välittänyt vähääkään niistä. |