KUSTI

Kusti on n. 3.5 vuotias terrieripoika, jolle etsitään jo kolmatta kotia. Sitä miksi näin on päässyt tapahtumaan ihmettelen itsekkin, sillä Kustissa EI OIKEASTI OLE MITÄÄN VIKAA. Se on siis unelmakoira ihmiselle, joka on joskus menettänyt sydämensä terrieriroduille.
Kusti on vilkas, toimelias, utelias ja hieman itsenäinenkin poika, joka nyt etsii itselleen kotia, josta sen ei enää KOSKAAN tarvitse lähteä pois. Poika tykkää niin autoilusta kuin junalla matkustamisestakin, joten sen kanssa on kiva tehdä vaikkapa lomareissuja. Kusti ei laita vastaan hoitotoimenpiteitä, vaikkakin se tulee arvostamaan makupalojen tuomaa motivointia näissä askareissa. Yksinolokaan ei pojalle tuota vaikeuksia, vaikka toki alussa jälleen kodin vaihtuessa se saattaakin vaatia hieman sopeuttamista. Haukkuherkkyyttä tästä naskalista ei löydy. Poika asustaa nykyään kerrostalossa ja ainoa, joka sen on saanut haukkumaan on ollut postinkantaja. Liekö Kusti haukkunut tälle ammattinsa harjoittajalle joka arkipäiväiset haukkumatervehdyksensä vai onko postintulon ilmoittaminen ollut vain sen yksi tehtävistä? Mistä sen tietää... Yleensä poika ottaakin vieraat vastaan leveästi hymyillen pitkällä hellyttävällä kuonollaan.

Jos Kustilta kysyisimme niin yksi sen vaatimuksista tulevalle omistajalleen olisi varmastikkin föönaus. Kusti nimittäin rakastaa föönausta etenkin, jos se saa osakseen osan föönin tuottamasta lämmöstä ja mielihyvästä =) Kusti on myös tottunut nukkumaan oman ihmisensä lähettyvillä, joten suonen sille nytkin omistajan, joka ei kaihda sitä, että koira saattaa nukkua ainakin osan yöstä vieressä sängyllä.

Kustin stratekiset mitat ovat 44cm ja 10kg. Kusti on kastroitu. Muiden koirien kanssa se tulee hyvin juttuun, mutta sen erityisemmin sitä ei ole testattu kissojen kanssa. Pienten lasten perheeseen Kustia ei suositella sen terrierimäisen terävyyden ja toisinaan ilmenneen jästipäisyyden takia. Tulevalla omistajalla onkin hyvä olla aikaisempaa kokemusta terriereistä.

Jos siis olet liikkuvainen ihminen ja kaipaat itsellesi lenkkikaveria niin soittele Susalle. Kusti asustaa tällä hetkellä Hämeenlinnassa ja sitä voi käydä katsomassa sopimuksen mukaan.

Kusti sai uuden kodin huhtikuussa 2009.

Kustin tarina

Kusti on 1,5-vuotias ilopilleri ja energiapakkaus. Pikkuherran perhe muutti ja päätti ettei Kusti voi muuttaa mukana, joten se päätyi hoitokotiin, jonne asettuikin heti taloksi. Kustista oli oikein mukavaa kun uudessa paikassa oli paljon elämää, toisia koiria ja ihmisiä joiden kanssa touhuta ja purkaa loppumatonta virtaansa. Ihan parasta nuoren herran mielestä on frisbiin heitto, jota se jaksaisi saalistaa parimetrisiä ilmaloikkia hyppien vaikka loputtomiin. Leluiksi kelpaavat melkeimpä kaikki asiat mitkä irti lähtevät ja yksi päivä Kustin nähtiin kantavan tomerasti suussaan viiden litran ikkunanpesu kanisteria. Kusti irrottelee tekemällä räjähtäviä juoksuharjoituksia, vauhdin kiihtyessä nollasta sataan noin sekunnissa;) Kusti osaa kulkea myös hihnassa, mutta vaatii ehdottomasti vapaudenhetkiä ollakseen onnellinen. Mikäli olet itsekkin vauhdikas persoona, joka jaksaa ja haluaa harrastaa ja järjestää ohjelmaa tälle pikku durasellille, vinkkaathan siitä Susalle. Kusti on rodultaan kettuterrieri, joten sen ominaisuuksien tunteminen tai niihin tutustuminen olisi paikallaan, ennen kodin tarjoamisen harkintaa.

15.2.2007 Energinen Kusti poika tarvitsee uuden kodin. Nykyisessä kodissaan Kusti tulee hyvin toimeen nykyisen perheensä toisen koiran kanssa. Hevosetkin ovat tuttuja kavereita. Kusti poika on kaikin puolin terve nuori mies, kastroitu. Kusti on luonteeltaan voimakas ja päättäväinen nuorukainen. Perheen nuori lapsi ja Kusti eivät ole hyvä yhdistelmä, Kustin selvästi sijoittaessa itsensä lapsen yläpuolelle. Toiveissa onkin nyt lapseton koti jossa olisi mahdollisesti jo terriereiden sielunmaailmasta kokemusta. Vikkeläliikkeinen, liikkumisesta ja toiminnasta nauttiva koira joka tarvitsee itselleen isännän/emännän joka on myös johtaja.


Takaisin