Valkoinen koira häkissään kiinnittää huomoin heti kun siihen silmänsä
luo. Turkki on hiukan likainen mutta se loistaa auringossa kuin tarujen
ritari Lancelotin valkoinen ratsu.
Korkeudeltaan tämä komistus on 60cm luokkaa ja se tuo mieleen valkoisen
paimenkoiran. Korvat ovat pystyt. Toinen korva on joskus haljennut ja
siksi kärki on lerpallaan. Se ei suinkaan pilaa pojan ulkonäköä vaan
päinvastoin, tuo siihen persoonallisen ripauksen.
Lanselot on hiukan ujohko uusille ihmisille ja tuntuu pitävän tuttua
häkkiä turvallisena paikkana. Se lähtee reippaasti lenkille mutta ei
heti halua lähteä tarhan portilta pidemmälle. Hiukan kun nuorukaista
siinä leikittää ja antaa sille aikaa, lenkille lähtö sujuu ilman sen
suurempia kiemuroita. Muihin koiriin Lanselot suhtautui ystävällisesti
mutta hiukan epävarmasti, sukupuolesta riippumatta. Mihinkään rähinään
poika ei vastannut, päinvastoin, käänsi kohteliaana katseensa poispäin.
Hetken ulkoiltuamme Lanselot sai äkkiä "leikkikohtauksen". Sen häntä
heilui vimmatusti, se pusutteli ja mylläsi vapautuneesti kanssamme. Sen
jälkeen ujohko Lanselot oli ainakin meidän kanssamme kadonnut, tilalla
oli reipas nuori koira. Lanselot ei vedä hihnassa ja hakee
oma-aloitteisesti kontaktia taluttajaan.
Oikeanlaisen ihmisen Lanselot varmasti palkitsee ritarin uskollisuudella
ja rakkaudella, kuten tarujen Lancelot...
09.06.06
Lanselot, kavereiden kesken Lanse vaan, ei ole enää ujo. Ei sitten
yhtään! Poika on täynnä elämän riemua ja iloa. Suhtautuminen narttuihin
on nyt täysin selvä, Lanse tykkää niistä todella paljon. Poissa on myös
epävarmuus uroksia kohtaan. Lanselot ei haasta riitaa, eikä uhoa, mutta
se ei myöskään peräänny vaan ottaa kyllä haasteen vastaan jos sellainen
toisen uroksen puolelta heitetään ilmaan. Jos toinen käyttäytyy
ystävällisesti, niin silloin myös Lanse tekee niin. Lenkille poitsu
lähtee vauhdikkaasti, tervehdittyään ylitsevuotavan ystävällisesti ensin
häkkiin tullutta ihmistä. (Hyppimistä, kieppumista, pusuttelua)
Varsinaisesti se ei vedä hihnassa, toki välillä jonkun mielenkiintoisen
hajun perään olisi mukava lähteä.
Yhteydenotot Essi Virtasalo
LANSELOTIN MATKA TARHALTA KOTIIN
Se näytti siellä tarhassaan niin kovin pieneltä ja vähän epävarmalta,
mutta nuoleskeli kuitenkin mun ja Aapon käsiä kaltereiden välistä. Tää
ois niinku mei koira.
Päästyään viimein tarhasta ulos hihnan päähän Lanse pyöräytti pantansa
irti ja rynni oitis haukuskelemaan muille koirille. Katarina sai
karkulaisen pian kiinni, ja aloimme odotella taksia. Lanse suhtautui
meihin kaikkiin vieraisiin ihmisiin alusta pitäen hyvin ystävällisesti,
kuten myöskin Deria-tyttöseen. Istuskelimme parkkipaikalla, kävimme
pienillä kävelyillä ja tutustuimme toisiimme. Me oltais niinku tän
koiran ihmiset.
Taksin tultua kohtasimme ensimmäisen pienen vaikeuden: Lanse ei
missään tapauksessa suostuisi vapaaehtoisesti mokomaan kapistukseen
nousemaan. Deria loikkasi autoon kuin olisi ikänsä kaiken niin tehnyt.
Hieno tyttö! Herkkupalojen ja Derian avulla houkutellen saatiin sitten
Lansen etupää autoon, ja Aapo nosti lopun osan koiraa kyytiin ja matka
satamaan alkoi. Lievää painostusta käyttäen Lanse saatiin pysymään
lattialla istumassa melkein koko matkan ajan, ja satamassa ei tarvinnut
isommin houkutella poikaa autosta pois. Terminaalin edessä suoritettiin
taas venkoilusessio, josko pääsisi pannasta vielä irti ja pakoon näitä
outoja tilanteita. Eipähän päässyt.
Seuraava paniikin paikka oli terminaalissa sisällä: pitkät portaat
ylös kiivettävänä. Hyvin selvästi Lanse ilmaisi tyytymättömyytensä
asioiden saamia käänteitä kohtaan ja kieltäytyi kiipeämästä. Deria taas
meni rappuja ylös ihan mielellään ja vauhdikkaasti. Hieno tyttö!
Osittain houkutellen, osittain kantaen saatiin Lansekin ylös ja
laivaan. Siellä emme edes yrittäneet mennä ykköskannelle portaita
myöten vaan odottelimme hissiä. Ja odottelimme vielä lisää. Kun
valtaisat ihmislaumat olivat hiukan hälvenneet, pääsimme viimeinkin
alimmalle kannelle ja hyttiin, jonka lattialle levitimme
uudenuutukaisen koiranpeiton. Matkan rauhallisin osuus alkoi.
Laivan ja käytävillä kulkevien ihmisten äänet ihmetyttivät karvaista
matkalaista, vaikka väsymys selvästikin alkoi hiipiä jäseniin. Muutama
minuutti laivan lähdön jälkeen olin Lansen kanssa kahdestaan hytissä,
ja koira sammui totaalisesti. Pää painui lattiaan ja hengitys
tasaantui, eikä mikään ääni enää saanut korviakaan kääntymään. Aapon
tullessa takaisin hyttiin koira ei olisi varmaan edes herännyt, jollei
avautuva ovi olisi sitä tönäissyt.
Helsingissä Lanse tervehti uutta kotimaataan murjaisemalla
terminaaliin passintarkastuksen ja tullin väliin kunnioitettavan
kokoisen ruskean teon. Onneksi oli siivousvälineet matkassa. Satamassa
oli taas edessä autoon lastautuminen, kun Aapon ystävä oli meitä tullut
sinne vastaan. Lastautuminen sujui jo vähän paremmin, ja pääsimme
kunnialla Kulosaareen omalle autolle. Kiitokset siis Mikolle kyydistä,
ja Annulle ja Karille edellisen yön majoituksesta. Taas piti kiivetä
autoon, ja kerta kerralta se sujuu paremmin.
Helsingin ja Virtasalmen väli meni ongelmitta yhden pysähdyksen
taktiikalla eli yksillä oksennuksilla. Lanse ei malttanut pysyä
takapenkillä paikoillaan, vaan pyöriskeli vähän väliä suuntaan ja
toiseen, syliin ja pois sylistä. Kaiken kaikkiaan tämäkin osuus
matkasta meni ihan mukavasti.
Kahden aikaan yöllä oltiin kotona. Unta ei tarvinnut kauan odottaa...
Suurkiitokset Satulle, Nikolle ja Derialle; ilman teitä oltais varmaan
siellä tarhalla vieläkin.
KOTOISTA ELäMää
Ensimmäiset päivät menivät lepäillessä ja uuteen kotiin ja ympäristöön
tutustuessa. Lanse osoittautui heti sisäsiistiksi, ja se osaa ainakin
pieniä aikoja olla yksin sisällä. Niiden asioiden suhteen päästään siis
huomattavan helpolla. Jostain syystä kannot ja puupöllit olivat alkuun
vähän epäilyttäviä; niille piti murista ja pörhistellä niskavilloja.
Hakkuuaukko oli siis tosi pelottava paikka! Järveen Lanse ei mene. Pari
kertaa se on uskaltautunut kahlailemaan noin vaaksan syvyisessä
vedessä, mutta uimaan se ei tule.
Pesemisestä Lanse ei pitänyt yhtään. Se pyristeli takaperin ja
sivuttain ja vaikka miten päin vesiastian alta pakoon, muttei
kuitenkaan missään vaiheessa yrittänytkään osoittaa mieltään meitä
kohtaan, ei murissut, irvistellyt saati purrut. Eikä muuten ole
kenellekään missään tilanteessa tapaamalleen ihmiselle osoittanut
epäluottamuksen merkkejä. Heiluttelee vaan häntäänsä tai on ylevän
välinpitämätön. Välillä Lanselle pitää erikseen mainita, että hei,
meille on tullut vieraita, tule edes tervehtimään. Sellainen
talonvahti.
Eläinlääkärikäynti rokotuksineen ja tarkastuksineen sujui upeasti.
Lääkärin arvio Lansen iästä oli noin puolisentoista vuotta. Koira on
kaikin puolin terve, joskin aika laiha. Nyt sitten ollaan
lihotuskuurilla. Tai ainakin koira on.
Ruuan suhteen Lanse on hyvin järkevä. Se syö sen verran kuin kokee
tarpeelliseksi, eikä aina edes syö kuppiaan tyhjäksi, oli tarjolla mitä
herkkuja vaan. Käsistä tarjotut makupalat Lanse ottaa tosi nätisti, ei
siis syö vahingossakaan sormia myöten. Joulupiparit taitavat olla
ykkösherkku. Makutakuukoiranruokanappuloita se ei syö ellei ole ihan
pakko. Meinattiin laittaa valmistajalle palautetta, että ei tuo teidän
ruuantekele kelpaa edes tallinnalaiselle kulkukoiralle...
Päivien kuluessa Lansesta on kasvanut suuri, luottavainen, kaunis ja
leikkisä koirapoika. Jotain ihan muuta kuin se mitä pari viikkoa sitten
Tallinnasta haettiin. Pannastapakenemistaipumuksen vuoksi siirryttiin
käyttämään valjaita, ja niiden kanssa on oikein hyvä olla ja kulkea
lenkillä. Pihalla olevaan juoksulankaan Lanse on ilmeisen ihastunut, ja
välillä suorastaan pyytää päästä siihen. Siinä se sitten makailee
hiekkaläjässä ja on ylen onnellisen oloinen.
Naapurin tyttöbeagle Vappu on Lansen paras leikkikaveri, ja se saa
höykyttää Lansea miten mielii eikä Lanse tee muuta kuin hymyilee koko
naamallaan ja nauttii saamastaan huomiosta. Uroskoiria ei olla vielä
kovin läheltä tavattu, mutta kauempaa Lanse rähisee niille melkoisen
uhkaavasti. Totuttelua siis tarvitaan. Ihmisten kanssa se leikkii
mieluiten pötönrepimisleikkiä, eli valtataistelua vanhasta lakanasta
solmitusta pötkylästä. Painiminen on myös hauskaa, mutta palloleikit
ovat vielä hakusessa.
Arkielämän perustaitoja harjoitellaan vähän kerrallaan. Ovista
ryntäily on muuttunut rauhallisemmaksi odotteluksi, luoksetulo onnistuu
joskus, ja istuminen käskystä lähes poikkeuksetta. Hihnassa Lanse
kulkee kauniisti ja automatkailukaan ei enää hirveästi jännitä. Tämän
koiran kanssa eläminen tuntuu helpolta. Toivottavasti jatkossakin.
Saatiin siis uskomattoman ihana koira elämäämme. Kiitos kaunis
Pelastakaa Koirat ry:n ihmisille, etenkin Essille ja Katarinalle joiden
kanssa asiat hoituivat tosi hienosti. Voimia teille, teette arvokasta
työtä!
Lanse, Suvi ja Aapo
