| Maahantuontivaatimukset | Sairaudet | Ennaltaehkäisy | Koiran ensiapu | Koiraongelmia
 
LIIKENTEEN PELKO

Koira ei halua kulkea vilkasliikenteisillä kaduilla ja pelkää esim. autoja.

Tavallisia syitä

Pelko johtuu tavallisesti sokista tai säikähtämisestä. Toinen syy on, että koira ei vain ole tottunut tällaiseen ympäristöön.

Opetus

Opetus perustuu koiran itseluottamuksen vahvistamiseen, ja pelottaviin ääniin, hajuihin ja näkövaikutelmiin totuttamiseen.

Koiran annetaan asteittain kokea yhä enemmän liikenteen melua.

Aktivoi koiraa niin paljon kuin mahdollista. Se poistaa mahdollisen ylimääräisen energian ja vahvistaa itseluottamusta.

Ulkoiluta koiraa joka päivä samassa paikassa. Sen tarkoituksena on, että koiralle muodostuisi sen "oma maailma", jossa se tuntisi olonsa vähän turvallisemmaksi kuin jossakin muualla.

Aloita haroittelu rauhallisella paikalla ja jatka sitten vähitellen meluisampiin paikkoihin.

Katso myös Paukkuarkuus, ukkosen ja ilotulituksen pelko


Takaisin valikkoon