Mutta nyt ollaan taas siis matkalla. Jippii!!! On aikainen aamu, olemme tällä kerralla päättäneet matkata nopealla laivalla. Laivamatkasta ei juurikaan ole mitään kerrottavaa, ajoimme auton paikoilleen ja kärvistelimme matkustamossa sen puolitoista tuntia jonka matka kestää. En tiedä olenko jotenkin outo mutta ihmettelen niitä ihmisiä jotka oikein huvikseen lähtevät risteilyille. Myönnän toki sellaisilla itsekin joskus olleeni, mutta ei niitä selvin päin kestä. Ehkäpä juuri siksi ihmiset juovat laivoilla niin paljon. ;-)
Tallinnan päässä normaalit kuviot, Maxi Marketin kautta Tarhalle. Maxin eläinkaupasta on tarkoitus ostaa kissakuljetuskoppa. Tarkastamme että se on siellä, kuten se on ollut varmaan jo aikojen alusta asti. Onhan se, hyvä. Menemme vessaan ja käymme kaupassa. Sillä aikaa se mokoma kuljetuskoppa on myyty! Ei voi olla totta. Tietysti se on viimeinen. Mitä syytä eläinkaupalla on pitää useita koppia, kun tämä yksikin on ollut siellä jo niin pitkään että se oli pölyyntynyt. Eli ei sitten ostettu koppaa. Mitkä on mahdollisuudet että näin käy, varmaan yksi miljoonasta! Harmistukseni haihtuu pian kun päästään jatkamaan matkaa. Heti Tarhan pihassa sain sitten tämän reissun ensimmäisen järkytyksen. Kasandra ei ollutkaan siinä kopissa jossa se oli aikaisemmin ollut. Eipä joutanut vaatteita vaihtamaan, hyvä kun sain auton oven kiinni, juoksujalkaa Kasandraa etsimään. Portilta huutelin omaa kultaani nimeltä. Heti rupesi kuulumaan tuttu piipityksen ja haukun sekoitus, katsoin äänen suuntaan, siellähän se Kasandra hyppi valtavia loikkia kopilla. Tyttö pyörähti selälleen ja otti hellästi käteni hampaidensa väliin. Olihan minullakin ollut sitä aivan mahdoton ikävä. Nyt saatoin rauhoittua ja katsella ympärilleni, tuossa vieressa Ronna katselee minuun päin keppi suussaan ja silmissä hiljainen pyyntö vetoleikkiin. Kaukaa nurkkakopin katolta Sofi katsoo ja haukkuu. Kun katselen Donaldiin päin sen häntä heiluu niin että koko koira on kaatua.
Ensimmäiset lenkille lähtijät ovat tietysti Kasandra ja Susa ottaa Oxfordin. Ihanaa olla juuri näiden kahden kanssa liikkeellä. Mikään matka ei ole liian pitkä, eikä mikään mäki ole liian jyrkkä. Aamupäivä kuluu loistavassa seurassa todella nopeasti. Sitten saapuvat matkailijat. He pelmahtavat kuin iloinen varpusparvi parkkipaikalle. Joku hakemaan omaa koiraa kotiin, joku tulee tutustumaan tulevaan perheenjäseneen ja jotkut vaan lenkittämään koiria. Tässä vaiheessa me Susan kanssa istumme alas, pidämme pienen tauon. Seuraamme tarkasti ketkä pääsevät lenkille ja jääkö joku viemättä. Tiedämme sitten viedä myöhemmin myös ne koirat jotka tässä vaiheessa ehkä jäävät vähemmälle huomiolle. Sitten ryhdistäydymme ja tartumme hommiin. On monta kopin edustaa ja monta häkkiä siivoamatta. Varsinkin äitikoirien koppeja on hullunkurista siivota. Kun saat liat haravoitua kasaan niin eikö joku pennuista hyökkää haravaan kiinni ja toinen ryhtyy pennun päättäväisyydellä levittämään likakasaa. Eihän siinä voi muuta kun nauraa.
Reissun toinen järkytys tulee kun Chipin kopin katolta löytyy kuollut varis. Miten se on sinne joutunut tai miten se on kuollut, jää ikuisesti arvoitukseksi. Chip ei nimittäin ollut siitä lainkaan kiinnostunut vaikka varmasti haistoi kuolleen linnun.
Kissalassa kävin myös, tietenkin. Syötin kuivattua kalaa, jauhelihaa ja silittelin niitä kissoja jotka halusivat tulla silitellyiksi. Niihin kissoihin jotka eivät innostuneet silittelystä kuului muuan mustavalkoinen kisuli tuvasta kaksi, häkistä neljä. Tästä ruutitynnyristä on ollut juttua keskustelupalstalla. :-D Sanonpa vain että sillä on hurja sähinä ja nopea etutassu, jolla se sipaisee empimättä jos tulee tarve. Luulen silti että sekin olisi kotioloissa, suurella kärsivällisyydellä, vielä kesytettävissä. Torjuva käytös on pelkoa, ei vihaa.
Parkkipaikalla Mirkulla on suuri urakka menossa. Miro Mustaterrieri pääsee eroon ainakin osasta huopaantunutta karvaa. Kesken touhun on lähdettävä ostamaan uusia saksia Maxista. Mirkku kerii Miron turkkia kuin lampaan villaa. Kun Mirolle on vielä laitettu otsatukkaan pompula, niin varmasti näkökenttä on koirulilla laajentunut suuresti.
Yritämme viettää paljon aikaa varsinkin sellaisten vähän arempien koirien kanssa, kuten mustan lempeäsilmäisen Rionnan ja kauniskasvoisen Manjan. Molemmat ovat häkeissään varovaisempia kun mitä ne lenkillä ovat. Ihania koiria. Ne sopisivat molemmat halikoiriksi, eikös sellaisia halikoiria ole olemassa? Minun halikoirani on kuitenkin Kasandra!
Iltahämärissä näemme aivan parkkipaikan yllä haukan. Se on uljas. Kertoisin jos tietäisin, mikä haukka se on. Kooltaan se on kuitenkin varisten kokoinen ja höyhenpeite näyttää raidalliselta. Varikset lentävätkin sen tietä kamalasti raakkuen. Ehkäpä tässä on ratkaisu kuolleen variksen arvoitukseen.
Illan tultua käymme syömässä ja Selverin eläinkaupassa. Arvatkaa mitä ostimme? No, kissankuljetuskopan tietysti. Ajelemme takaisin kohti tarhaa, tarkoituksena on pystyttää teltta ja painella pian nukkumaan. Sitten alkaa sataa. Meihin iskee Susan kanssa mukavuudenhalu, päätämme mennä hotelliin. Se on hyvä päätös koska yöllä sataa rankasti ja ukkonen jyrisee. Teltassa olisimme tuskin saaneet kovin hyvin nukuttua.
Hotelleissa on se hyvä että siellä aina joku ystävällinen ihminen tekee aamaisen valmiiksi ja keittää päälle vielä kahvitkin.
Ja taas Tarhalle. Tänään ei ole siivoushommia niin paljoa. Hyvä että eilen oltiin ahkeria. Lenkitystä ja seurustelua. Seurustelua ja lenkitystä, välillä vähän leikkiä. Aurinko paistaa juuri sopivan lämpöisesti ja kuivattaa edellisen yön sateen jäljet. On ihanaa katsoa kuinka Cecilia hoitaa ainutta pentuaan rakastavasti ja kuinka Bonny jaksaa olla vielä jäljellä olevalle pentukatraalleen lempeä. Osa Bonnyn pennuista on jo lähtenyt omiin koteihin. Tänään Tarhalle tuotiin taas uusi koira. Nuorehkon oloinen ruskea narttu. Koira näyttää dopperisekoitukselta ja on hyvin peloissaan. Se istuu kopin ja seinän välissä hämmentyneen näköisenä. Se on varmaan yhtä surullinen kohtalostaan kuin minäkin, ihmetellen, miksi hylkäsit?
Suunnitelmissa on viettää rauhallinen ja leppoisa päivä. Me molemmat, Susa ja minä kaipaamme hiljaisuutta ja haluamme vaan olla rauhassa koirien kanssa.
No, näin ei sitten ollut tarkoitettu käyvän. Alkutilanne on se että olemme lenkittämässä Kasandraa ja Pallea. Sen jälkeen tapahtumat etenevät nopeasti. Palle kulkee hihnassa aivan rauhassa ja nuuskii pitkin tienpenkkaa. Sitten Palle humpsahtaa yllättäen ojaan ja kömpiessään sieltä ylös sillä on koko kuono aivan veressä. Verta valuu solkenaan, koira itse ei ole huomaavinaan koko juttua. Veren tulo näyttää pahalta mutta Pallelle ei ole kun tullut viiltohaava ylähuuleen. Ensin Lena yrittää putsata haavaa ja kenties saada veren tuloa loppumaan. Mutta toteamme että haava on niin iso että se on ommeltava. Ei muuta kun etsimään jotain eläinlääkäriä joka on töissä sunnuntaina. Sellaista ei tahdo löytyä ja Pallelta valuu koko ajan kamalasti verta. Totean että pakko soittaa Katarinalle ja pyytää apua. Tänään on Katarina ensimmäinen vapaapäivä pariin viikkoon. Ei voi mitään. Katarina neuvoo auki olevan eläinlääkärin ja lähdemme matkaan. Tarhalla ei ole muuta autoa kuin Susan, eli sillä lähdemme matkaan. Susa ajaa, tarhan työntekijä Lena on mukana oppaana ja minä olen takana Pallen kanssa. Tuntuu että matka kestää ainakin viisi tuntia (oikeasti taisi menna viisitoista minuuttia). Pallea ahdistaa olla kuumassa autossa ja se vuorotellen heiluttaa päätään ja vuorotellen lepuuttaa sitä minua vasten. Matka oli hirveä. (Pallen kuivunutta verta löytyi vielä kotona mm korvieni takaa.)
Eläinlääkäriasema ei hyväksynyt muuta maksua kuin käteistä, eivät kirjoita laskua eivätkä ota viikonloppuisin luottokortteja. Luottokortti olisi ollut mutta eipä ollut tarvittavaa määrää käteistä rahaa. Arvatkaa kenelle soitimme? No, Katarinalle tietysti. Katarinahan tuli ja hoiti laskun pois. Sillä aikaa Palle taisteli nukahtamista vastaan ja me alamme Susan kanssa miettimään mahdammeko ehtiä laivaan. Palle nukahtaa, se tikataan ja sille annetaan antibiottipiikki. Ja sitten reipasta vauhtia nukkuvan koiran kanssa Tarhalle, vaatteiden vaihto ja hyvin reipasta vauhtia kohti satamaa. Ehdimme! Varmasti se kirottu kerta vielä tulee kun myöhästymme laivasta!
Ilman sen pidempiä turinoita päätän tämän matkakertomuksen.
