Tarhareissu 20.8.20005

Minun ensimmäinen tarhareissuni! Harmistuin kun kävin kaksi viikkoa sitten Virossa enkä päässyt tarhalle kun oli kyseessä tällainen "perhematka". Pistin foorumiiin kyselyä, että olisiko joku lähdössä tarhalle piakkoin. (Susanne oli oikeastaan vihjauksen kohteena) ;) no Susanne sanoi, että olen tervetullut mukaan. Siitä alkoi sitten viikon odotus.

lauantai 20.8.

Klo 4.00 herätys. äkkiä tavarat kasaan, koira pissalle ja kiireesti bussipysäkille, josta Susanne otti minut kyytiin.. Matka jatkui kohti Tamperetta, josta kyytiin nousi Essi. Automatka sujui hyvin, kävimme Linnatuulessa kahvilla ja pääsimme satamaan vähän jälkeen seitsemän. Perhosia kuhisi vatsassa varmaan tuhat. Niin paljon jännitti ja odotti.. :/ Parkkipaikalla Minna(Rokala) tuli meidän kyytillä laivaan. Laivamatka meni odottaessa ja kysellessä. Samalla laivalla tuli myös valkoisten koirien hakijat. Suunnitelmamme oli, että menemme maximarketin kautta tarhalle. Suunnitelmiin tuli kuitenkin muutos, kun Katariina ilmoitti, että me voisimme tulla mukaan hakemaan valkoisia koiria, koska meidän autossa oli tilaa. Menimme ensin huoltoasemalle, jonne Katariina tuli miehensä kanssa. Sitten lähdimme koiria hakemaan, Katariinan auto edellä ja meidän takana. Hyvin Susanne hoiti kuskin hommat! :) Talolta kyytimme lähti Kata, Triinu, Lonni ja Billy. Katariinan autoon meni Juku ja Pootsman. Matkalla ei sitten poikettu ollenkaan maximarkettiin vaan ajettiin suoraan tarhalle. Koirien tulevat omistajat ottivat innoissaan koirat vastaan. Triinun omistaja tuli vasta myöhemmällä laivalla.

No sitten alkoi varsinainen tarhaosuus. Kauhea kiire oli katsomaan Ronnaa! Ensin mentiin Susannen kanssa kirjoittamaan nimemme toimistoon. Päärakennuksen edessä oli Timon, Emmet, Palle ja Urho. Vapaana pihalla olivat Emilie, Kean ja Atte. Sitten mentiin tarha-alueelle.Päivän aikana tuotiin yksi koira tarhalle.

Menimme Susannen kans Manjan tarhan luokse. Manja meni heti piiloon koppinsa taakse kun menimme häkkiin sisälle, Pieni pitää häkkiään turvapaikkana. Otin Manjan naruun, Susanne otti Urhon ja lähdimme pois päin tarhaalueelta. Oli ihana nähdä kuinka Manja otti muutaman juoksuaskeleen eikä halunnut heti häkille takaisin. :) Siitä tuli hyvä mieli, mutta sitten kun mentiin tarhalle päin takaisin tuli jo kiire omalle häkille. Täytyy toivoa, että joku voisi antaa Manjalle pian hyvän kodin.

Sitten menin katsomaan suurta ihastustani Ronnaa. Se oli juuri sellainen kun kuvauksessa kerrottiin, aivan ihana. Keppi on Ronnan elämä. :) Ronnan kanssa vietin suurimman osan ajasta.. Sitä ei edes huomannut, että kuinka nopeasti aika menikään. Toinen komistus oli Muri. Niin kiltti, komee ja ihana!siis aivan ihana! Kumpa joku ymmärtäis sen sairautta ja pystyis tarjoamaan sille hyvän rakastavan kodin! Ja sitäkin sairautta pystyy hoitamaan lääkkeillä. Vasta seuraavana aamuna Suomessa huomasin, kun kävin varjupaikin sivuilla, huomasin, etten ollut nähnyt puoliakaan koirista..

Tuli aika lähteä. Siu oli lähdössä meidän kyydillä kotihoitoon Suomeen. Siuta en ollut nähnyt koko aikana. Se oli kopissaan koko ajan se pelkäsi niin tätä maailmaa. Essi lähti hakemaan Siuta häkistään. Essi meni Siun koppiin sisälle(!) ja sai siten Siun pois kopistaan. :) Siu laitettiin autoon taakse. Triinun omistaja odotti satamasssa, joten Triinu matkasi Essin sylissä satamaan. Sitä ennen haimme kissan kotihoidosta, joka oli tulossa myös Suomeen. Laivaan kerkisimme ajoissa. Essi kantoi Siun autokannelta eläinhyttiin. Siellä Siu valitsi yhden nurkan jossa makasi koko matkan ajan. Niin ihana ja kaunis koira. Siusta tulee vielä kotihoidossa ihmisiin luottava kaunotar.

Kisu oli kiltti koko matkan. :) Kun päästiin Suomeen Essi kantoi Siun autoon ja Minna kissan.(boxissa) Satamassa oli vastassa Siun uudet perheenjäsenet. :) Minna jäin kisun kanssa odottamaan kotihoitajaa. Me lähdimme ajelemaan kohti Tamperetta. Nukahdin heti kun moottoritielle päästiin joten se siitä matkasurasta... ;)

Matka oli aivan ihana! Ihanaa kun löytää samanhenkisiä ihmisiä! kiitos Susannelle, että jaksoit ottaa minut mukaan! :)

-Jonna Suomela-


Takaisin