08.05.2004

Ystäviä, haukkuja ja meriaamiainen-voiko enää paremmin olla!!! Näin tokaisi Essi reissupäivää edeltävänä iltana ja vei siinä samassa minulta sanat suusta. Meriaamiainen meillä oli vasta kolmanteen kattaukseen ja se kaikki höseltäminen ja häslääminen, joka sitä edelsi niin vaan kasvatti ruokahaluamme. Mutta vihdosta viimein pääsimme kauan odotettuun tekemiseen eli SYöMISEEN!!!!!!!! Pöydässä istui lisäkseni Essi, Tuija, Jenni ja Minna. Jenni tuli mukaamme reissuun, hän oli yksi Tuijan ystävistä ja sillä reissulla hänestä tuli minunkin ystäväni. Minnan me bongasimme laivalta ja ilmeisesti se oli se "täysi hurahtaminen koiriin"-luonne, joka meidät siellä yhdisti.
Söimme niin paljon kuin vatsat veti ja jutustelimme koirista......... Koska olimme siis kolmannessa kattauksessa niin olimmekin jo Tallinnassa, kun saimme syömingit päätökseen.

Päätettiin, että Minna kulkee matkassamme, koska autoon mahtui vielä yksi matkustaja. Laivasta pois pääsy oli todella sutjakkaa ja ennenkuin huomasimmekaan, olimme matkalla Maksimarkettiin. Siellä sitä itse kukin tuhlasimme käteisvarastojamme ja muutakin ostaessamme koirille ja kisuille viemisiä. Mullakaan ei tuo kätesivarasto ollut mikään päätähuimaava, mutta saihan sillä edes jonkun verran koiranpennunruokaa sekä lihaisia luita, jauhelihaa, nakkeja, lihapihvejä ja muuta sellasta.

Kun kamat oli pakattu autoon olikin aika suunnistaa tarhalle. Aina tässä vaiheessa alkaa odottaminen käymään sietämättömäksi eikä millään malttais istahtaa autoon vielä hetkeksi aikaa. Mutta pianhan me määränpäässämme oltiin ja minä suunnistin heti eräälle kopille kainalossani jauhelihapaketti ja Jumbore-luu,jonka toin "tuliaisina" Suomesta. Vein nämä herkut tietysti armaalleni Kaarlolle,jonka haukku jo heti kumahtelikin ilmoissa sen huomattuaan tarhalle tulijat. Syötin sille ensi jauhelihan ja luun annoin sille vielä ennenkuin lähdin purkamaan muiden kanssa autoa. katsahdin Kaarloon autolta ja siellä se jo nostikin koipeaan koppiaan kohti ja pissata lurautti =)

Tarhalla oli paljon väkeä ja huomasinkin päivän aikana,että jotkut koirat pääsivät ihan jopa kolmekin kertaa lenkille. Mielessäni jäyti kuitenkin se ajatus,että ketkä haukut tässä sakissa onkaan niitä,joita ei vielä ole viety lenkille ollenkaan tai onko sellaisia,jotka ei pääse kävelylle ollenkaan....... Sellaisten luo mieleni halusi ensimmäiseksi ja samaa totesi muukin meitin porukasta. Mutta,koska porukkaa oli paljon niin olisi ollut mahdottomuus bongata tarhalta ne,joita ei oltu lenkitetty......harmi =(

Ja kuten arvata saattaa niin monia sydämen valtaajia jäi mieleeni tältäkin reissulta. Yksi niistä oli Brenda,tuo ihana pehmeäkarvainen otus,jonka luo ei voinut olla menemättä. Sen kippurahäntä heilui villisti aina,kun sen luo menin. Herkut sitä kovasti kiinnostivat,mutta niin myös silitykset,rapsuttelut ja suukotkin,joita sille jakelin. Lenkillä tuo tyttö oli todellinen ihanuus. Vaikka sen vauhti olikin välillä reipasta niin silti se oli ihan mukava lenkitettävä. Haikeana vein sen lenkin jälkeen kopilleen,mutta tuntui kuin Brenda olisi vaan nauranut. Niin paljon se nautti ihmisten lähellä olosta,että sai heti minutkin paremmalle tuulelle=) Brendan kopin katolle jätin herkkukassini,kun lähdin katsomaan muita koiria. Tyttö yritti ensin napata kassin katolta,mutta kun huomasi sen jäävän yritykseksi niin kävi kopin viereen istumaan vähän niinkuin vahdiksi. Siltä se minusta näytti,ihanan suloinen vahtikoirani =)))

Trojaan tutustuin myös lähemmin. Olin huomannut sen olevan jo kauan kotia etsivissä.....Itse asiassa en sinä päivänä tiennyt,että se tumma tyttökoira,joka hellytti sydämeni ties monenko miljoonannen kerran,oli juuri Troja. Käytin tuota varovaista tyttöä lenkillä. Ensin en meinannut saada sitä kävelemään kauemmaksi tarhan etupihalta,mutta kun annoin sille pari kertaa sylihoitoa niin tyttö rohkaistui huomattavasti. Takas kopilleen se tuli mielellään,olihan se sen tietynlainen turvapaikka. Mutta turvaa se haki myös sylistäni,niin tiukasti se aina minua vasten nojautui,kun sen luokse menin. Herkut se otti kädestäni varovaiseen tapaan,kuin yrittäen,että ei vaan hötkyilisi liikoja. Silittelin Trojaa leuan alta,korvien takaa,poskista...sen silmät lurpsahtivat kiinni mielihyvästä. Tyttö teki minuun niin suuren vaikutuksen,että ajattelin jopa sitä,että jos minulla olisi kotona tilaa tyttökoiralle ja ukkoni suostuisi niin tämän kyllä veisin mukanani. Olin päättänyt olla miettimättä sitä,että kenet tarhalta itselleni ottaisin,jos vaan voisin. Minulla on jo kolme koiraa ja Esa on sanonut sen olevan ehdoton kiintiö. Mutta ajatus Trojasta tuli mieleeni täysin varoittamatta,aivan yllättäen.

Eräs koira naulitsi huomioni erittäin hauskalla ulkonäöllään. Sen koko olemus huokui vallattomuutta,positiivisessa mielessä=))) Menin sen luokse ja heti sain ystävällisen riehakkaan tervetulotoivotuksen. Ja se tervetulotoivotus tuntuikin kropassani vähän aikaa =) sillä tuo koiruus olisi tullut juosten syliini,mutta kun ketju ei antanut myöten niin tyytyi vain läjäyttämään etutassunsa olkapäilleni. Nauraen saamastani huomiosta vetäydyin taaksepäin ja otin herkkuja käteeni. Se saikin tuon poitsun hiukan rauhoittumaan,mutta vain siihen asti,kun herkut oli pistelty parempiin suihin. No,kyllähän ne rapsutuksetkin olivat lopulta mieleen ja kovasti olivatkin....Ajattelin,että siinä on pakkaus,jota ei voi unohtaa. Se oli jotenkin vielä niin hauskan näköinen....todella ihmisystävällinen ja varmasti siitä tulisi ihana perhekoira. Olenkin huomannut Pontun olevan kotia etsivissä,ihana juttu =))))

Sangria juniorin kopilla jäin katselemaan ympärilleni,samalla rapsuttaen koiraa,joka oli tullut ihan liki. Tuon luona haluaisin vielä käydä ja tuon ja tuon ja tota lenkittää........mutta aika oli taas kulunut aivan liian nopeasti. Oli ollut lenkityksiä,Kaarlon luona kävin muutamaan otteeseen,jonkun karvaturrin luona istuskelin kauan,sillä tutustuminen vei aikaa. Annoin sen tapahtua koiran ehdoilla. Sangria jr oli mennyt maate ja selvästi nukkui,sen verran rauhalliseen tahtii kulki hengitys. Noin käy minun omillekkin koirilleni joskus,nukahtavat rapsutteluun ja paijaamiseen =)))
Sangria jr heräsi siihen,kun eräs ihminen kävi antamassa koirille lihaa. Siinä vaiheessa minäkin lopulta lähdin lampsimaan autolle päin. Autosta kaivoin esille Kaarlon ison puruluun ja muutaman lihanpalan. Kun Kaarlo oli pari lihanpalaa syönyt se ryhtyi nuuskimaan minua. Sitä se ei ollut koskaan tehnyt noin tarkkaan. Vaikka kädessäni oli vielä lihaa niin se ei niistä piitannut vaan jatkoi nuuskimistaan. Olin nähnyt Kaarlon aiemmin päivällä nojautuvan erään työmiehen jalkoja vasten todella onnelisen näköisenä saamistaa silityksistä. Olinko hiukan kateellinen,ehkä......Haluaisin niin antaa tuolle mahtavalle koiralle samanlaista huomiota,viedä sitä lenkille,nähdä sen naamasta sen saman onnellisen ihailevan katseen,jonka se loi sille miehelle. Olen todella onnellinen siitä,että Kaarlolla on joku,josta se selvästi tykkää. Tykkääköhän se minusta???? No,ainakin niistä ruuista ja herkuista puhumattakaan extraluusta se tykkää,jotka sille aina vien. Niin ja olenhan saanut myös silittää sitä...........

Paluumatka sujui kuten edellisilläkin kerroilla. Olimme laivan alimmassa kerroksessa,jossa oli muutama haukkukin omaan kotiin menossa. Essi toimi eräänlaisena hoitsuna,sillä se otti parin koiran turkista pois punkin. Ei se mitään,mutta kun Essin oli pakko näyttää sormillaan,et miten punkin jalat oikein liikkui sen joutuessa eroon ruokalähteestään.....yäk =)

Hesan puolella luovutimme yhden koiran uusille omistajilleen ja sit pääsimmekin kotimatkalle. Minna kuskattiin muistaakseni linja-autoasemalle ja sit kävästiin Keimolan pihassa.
Mua ei niin väsyttänyt, koska ajoin Treelle. Essi tenttasi meiltä muilta, että mikä koira tarhalta jäi kaikkein lähtemättömimmin mieleen. Ennenkuin ehdin henkosta vetäseen niin Essi jatkoi, että "Susa, nyt et saa valita Kaarloa". Mulla oli huulet jo muodostamassa tuon pojan nimeä(yllätys?), mutta jouduinkin vetäseen sen takas. Kyllä se oli Brenda tai Troja, ja niistä vissiinkin Troja pitkän harkinnan jälkeen. Joskus sitä meikäläinenkin tulee kotiin tarhalta oma hellyttävä ex-varju kainalossa.....Siihen asti minun kotini valtaa nämä kolme karvapyllyä, jotka ovat ihania, rakastettavia, hellyttäviä, kovapäisiäkin otuksia. Mitä elämäni olisi ilman niitä??? Tai tätä meidän kaikkien juttua,eli varjupaikissa käyntejä??????

Minä kysäsin ja samalla esitin vaatimuksen,että "tullaanhan me pian takasin??!!!" Ja vihreätä valoa näyttivät niin Essi kuin Jennikin, sillä mehän tultais parin viikon päästä taas tarhalle sillon kun Minna hakisi Vincertin kotiin =)

-Susanne

Takaisin