Tuntuu kuin tuosta reissupäivästä olisi kulunut jo ikuisuus. Siltä minusta tuntuu etenkin siksi,että en meinannut millään muistaa sitä,että keitä tarhaporukkaamme tuolloin kuului. Kun aikani taistelin aivosolujeni kanssa niin mieleeni putkahti nimet Essi,Tuija,Katri ja Minna. No,niinhän se olikin. Tällä porukalla me silloin matkasimme,jokainen mielessään muutama koira,joiden luona oli ainakin pakko käydä. Hesaan matkatessa jännitimme,että kuinkahan mahtaa käydä;olemmeko aivan litimärkiä heti alkuunsa vai saammeko helliä koiria ilman häiritsevää vesisadetta.
Laivassa tankkasimme itsemme tukevalla aamiaisella,siitähän oli tullut traditio. Kun me muut jo ähkyimme vatsat täynnä niin Tuija oli vasta päässyt vauhtiin. No,eihän meillä mikään kiire ollut,joten oli ihan mukavaakin löhöillä ruokapöytää vasten. Viereisen pöydän miesporukan todella ärsyttävän kuuluva satuilukaan ei häirinnyt hyvänolontunnettamme. Essi kävi välillä lukemassa eräälle tyypille lakia,ja järjestys säilyi melkein kiitettävänä.
Tarhalla kohtasimme Sinin,joka oli tullut paikanpäälle jo edellisenä päivänä. Raahasimme vietävät toimistolle ja kirjasimme puumerkkimme vihkoon. Sitten jo melkein juoksujalkaa painelin Kaarlon luo maksalaatikko kainalossani. Poika söi sen hyvällä ruokahalulla tyttöystävä vieressä notkuen. Vaikka poika onkin kaikessa todella säyseä tytölleen niin ruokaansa se ei kuitenkaan tälle anna,ei murustakaan.
Tarhan puolella katseeni osui erääseen poikakoiraan kopissa 37. Se tuntui aikas vilkeriltä,mutta päätin viedä sitä lenkille. Olis kyllä kantsinut harkita sitä lenkitystä kahteen kertaan=) En ehtinyt Sinille juurikaan muutamaa sanaa enempää huikkasta,kun jo meikää vietiin. Hampaat kolisten olimme yhdessä hujauksessa portilla. Portista ulos.....nyt valui jo hiki otsalta.....ensimmäisen puun juurelle.....ehdin vetäseen parit sisäänhengitykset....sitten ruohikolle....ajatuksiini tuli äitini...... Poika oli todella energinen,mutta siinä oli kuitenkin sellasta hauskaa piirrettä,sellasta,että en kuitenkaan halunnut viedä sitä heti kopilleen takaisin. Lenkkinsä se oli ansainnut,kyllähän sitä vähemmästäkin ketjunpäässä virumisesta tulee ylimääräistä potkua liikkeisiin. Sitten,kun oli aika suunnata lenkki kohti maastoa niin poikapa laittoi täydellisen stopin matkanteolle. Se ei halunnut mennä kauemmaksi tarhalta. Yritin maanitella sitä vaikka millä tavalla,mutta toinen pysyi päätöksessään. Tarhalle takaisin,kopille "turvaan" vein tämän herran,eihän sitä väkisin voinut lenkille viedä. Kopin luona annoin sille herkkuja kassistani ja ne teki kauppansa alta aikayksikön.
Seuraavaksi päätin bongata koirien joukosta sellaisen,joka ei hihnassa vedä ollenkaan. Ja kyllähän sellainen kultainen papparainen löytyikin. Tämä koira on varjupaikin omilla sivuilla nimellä Dzeri. Lenkkeilymme oli todella rauhallista kulkemista,pusikot sen täytyi haistella,tottakai. Vastaantulevat koirat ei millään muotoa häirinneet tämän vanhemman herran kulkua. Meikäläinen rupesi jopa haaveilemaan; todella kesäisen lämpimästä päivästä linnunlauluineen ja ampiaisen surinoineen. Siellä pellonlaidassa me kaksi taivaltaisimme jajoka puolella olisi hiljaista. Heinänkorsi korvan takana istahtaisimme katselemaan kaunista luontoa......Tämä lenkki tuntui todella autuaallisen verkkaiselta ja olen varma,että lenkkikaverinikin nautti joka hetkestä. Lopulta vein Dzerin takaisin kopilleen,siellä sen täytyisi odottaa sitä ikiomaa ihmistään,jonka kanssa se voisi toteuttaan niin omiaan kuin ihmisensäkkin haaveita. Tähän poikaan oli moni muukin "iskenyt silmänsä",sillä näin tätä poikaa lenkitettävän ainakin kolme kertaa minun lisäkseni.
Dzerin jälkeen siirryin taas vähän menevämpään tyyppiin. Menin Dsoin luokse ja annoin sille herkkupaloja. Dsoi oli revetä liitoksistaan,niin onnellinen se oli huomiostani. Annoin herkkuja ja luun myös sen vieressä olevalle koiralle(kopissa 28). Tuon pojan olin nähnyt jo niin monella reissullani,hiukan kävi sitä sääliksi =( Kun olin nähnyt sen ekaa kertaa ja olin vienyt sille jauhelihaa niin poika oli ottanut hampaillaan kiinni takinselkämyksestäni,kun olin lähtenyt sen luota. Se halusi kovasti ihmisiä luokseen, sen kertoivat kaikki sen ilmeet ja eleet sekä haukkuminen. Niinkuin reissullamme mukana ollut Minna kertoi niin erityisesti sakemannit ja niiden sekoitukset turhautuvat ketjun päässä olemiseen. Ja sen kyllä huomasi tästä veijarista...........
Dsoita vein myös lenkille. Välillä kulkumme oli sitä vauhdikkaampaa menoa,mutta osasi poika nätistikkin kulkea. Se ihan selvästikkin oli päättänyt viivytellä lenkillä niin kauan kuin vaan mahdollista. Mutta kopille minun oli sekin vietävä. Sinne se jäi vinkumaan perääni,possunkorvaa se alkoi syömään vasta hetken päästä. Silloin kun oli täysin varma,että en tulisikaan juuri silloin takaisin.
Hermannin luona kävin myös,tietenkin!!!! Mitkään valtakunnan voimat ei olis voinut mua estää sen luo menemistä. "Jouduin" nytkin ansaitsemaan sen luottamuksen. Istahdin sen kopille ja otin esiin herkkupalat;jauhelihaa,nakkeja ja lihapullia. Aluksi heittelin niitä sille ja ajan kanssa Hermanni jo tulikin ottamaan niitä kädestäni. Hain sille vettä,sillä sen vesiämpäri oli kaatunut. Tällä välillä oli Hermanni kiivennyt koppinsa katolle katsomaan jälkeeni.
Nyt kävi niinkuin edelliselläkin kerralla. Poika tuli yhtäkkiä luokseni ja painoi päänsä käsiäni vasten. Silittelin,rapsuttelin,pidin hyvänä,juttelin,suukottelin....ja tästä kaikesta ystäväni nautti suunnattomasti.
Olin Hermannin luona kauan,olisin ollut vissiinkin sen luona koko loppuajan ellei Tuija olis kertonut huolensa Raada-tytöstä. Raada oli tosi ihana haukku,ystävällinen kuin mikäkin,vaikka sen korvat oli tosi kipeät. Päätimme lähteä Tuijan kanssa apteekkiin ostamaan korvanpuhdistusainetta. Se ei parantaisi raadan korvia,mutta jos se edes hiukan helpottaisi tytön tuskaista oloa. Sinikin oli tytöstä huolissaan. Sini kertoi antavansa Raadalle kodin,ellei sitä varattaisi ennen heinäkuun alkua.......
Mulla oli kova kiire takasin Hermannin luokse. Se painautui jälleen syliini ja siinä sitä pitelinkin kunnes oli lähdettävä. Olo oli tosi kurja,kun jouduin sanomaan hei heit tuolle kultaiselle pojalleni. Paikat tuntui myös hiukan kankeilta,sillä mikään pieni koira ei Herkku-Hermannini ole. Kyyneleitä nieleskellen kuljin autolle päin. Sieltä otin Kaarlolle varaamat lihapullat ja ison luun,jotka kävin viemässä sille ennen autoon menoa.
Isot luut vein myös Kodalle ja sen viereisessä kopissa olevalle aralle sakemannisekoituskoiralle. Mikähän on saanut tuon koiran niin varovaiseksi ja pelokkaaksikin....Pelkkä ajatuskin siitä sai ihon kananlihalle ja muutamat ärräpäät tulemaan suustani!!!
Olo oli haikea yhdellä jos toisellakin kun kurvasimme tarhan pihasta. Tuija oli todella huolissaan Raadasta,enkä yhtään ihmettele miksi. Oman vauhtinsa paluumatkalla laivalle antoi erään tärkeän lappusen unohtuminen tarhalle. Essi oli jäänyt autosta satamassa,koska sillä oli niitä koirajuttuja. Me muut olimme jo autoineen päivineen tullin jonossa,kun saimme soiton Essiltä,että Pixien heisimatolääketodistus oli jäänyt tarhalle. Ei auttanut muu kuin kääntää autonokka tarhalle päin....Eräälle tullimiehelle Tuija huikkas,että me ei tullakkaan laivaan. Tämä tullimies kysyi,että "miksi?" Sitten vaan selitykset erään tarkeän lapun unohtumisesta. Meille oltiin todella kohteliaita ja sen siivittämänä painelimme tuhatta ja sataa tarhalle lappusta hakemaan. Minna jäi varmuuden vuoksi pois kyydistä,koska sen oli aivan pakko ehtiä tällä laivalla Hesaan.
Laivassa olomme hiukan piristyi,kahvia siihen tarvittiin muutama kupillinen. Essin kanssa olimme myös koiravahteina,kun erään silloin exvarjuksi muuttuneen koiran omistajat kävivät syömässä. Tämä koira oli viehättävä tapaus,se selvästikkin ikävöi ihmisiään,mutta lopulta rauhoittui viereeni patjalle nukkumaan. Voi sitä iloa mikä syntyi kun "kauan poissa olleet" ihmiset tulivat takaisin=)))
Minna,joka oli ajanut autoa Vironkin puolella,ajoi myös auton laivasta poia. Tuija olis kuitenkin halunnut jäädä autoineen päivineen tulliin=))) Kun Minna oli kotiutunut niin sitten alkoi meidän kotimatkamme kohti Tretta. Kiitos Essille,joka pidit minut hereillä haastattelemalla minua koiristani yhtä ja toista.Takapenkkiläiset vetivät sikeitä ja yhdessä vaiheessa oli houkutus käydä liian suureksi. Essi nimittäin ehdotti,että avataas takaikkunat yhtäkkiä sepposen selälleen,tulee Katrille ja Tuijalle mukavat herätykset ;) (Ei me sitä toteutettu,oli se kai hyvä,että jotkut sai nukkua).
Kotona odottivat kolme ilosta sykkyrällä olevaa koiraa ja sängyssä kuorsaava mies. Koirat sai extraherkut ja minä otin yhden oluen ja sitten sänkyyn oman kullan kainaloon. Mielessä vilisi koiria,Kaarlo,Hermanni,Dsoi,Rommi........Ja sitten oli annettava periksi,meikä nukahti!!!
-Susa
12.6.2004
Apteekissa ei ollut minkäänlaista koirille tarkotettua korvienpuhdistusainetta,joten kysyimme seuraavaksi lemmikkieläinliikkeestä. Sieltä ostimmekin pullollisen tätä ainetta ja matkasimme takasin tarhalle. Tuija vei aineen Veeralle,joka lupasi huolehtia Raadan korvienputsauksesta siihen asti,kun koti löytyy=))) Kiitos Veeralle!!!!!!
Vasta tällä tarhamatkalla huomasimme,että miten paljon liikennevaloja on Tallinnassa. Ja miten paljon siellä liikkuu sunnuntaiajelijoita. Essille pirautin,kun oltiin lähdössä tarhalta sataan päin. Aika ei vois enää sen jämptimmin mennä,viime tingassa ehdimme satamaan. Essi oli Pixien kanssa meitä vastassa ja todistuksen saatuaan lähti juoksemaan kohti terminaalia. Kyllä olis nopampikin pikamatkanjuoksija ollut kateudesta vihreä, niin lujaa Essi koiran kanssa meni. Mekin ehdimme siis laivaan ja saimme todeta,että "valtakunnassa kaikki hyvin!!!" Tullimies vaan ihmetteli,että mihin se yks meidän porukasta oli jäänyt.... =)
Treelta jouduin minä vielä matkaamaan Kyröskoskelle. Mä olin jo siinä vaiheessa tosi väsynyt,sillä aamulla olin joutunut nouseen huonosti nukutun yön jälkeen 03.00. Onneksi en kuitenkaan ollut edes nukahtamaisillani rattiin,mutta näkyjä kyllä näin. Parit kerrat olin näkevinäni ihmisen seisomassa koiransa kanssa tienposkella,kun itseasiassa kyseessä oli liikennemerkki. Ja pari kertaa tien yli liikkui joku musta möykky........Hulluahan tämä tämmöinen on,mutta kun sieltä tarhalta ei voi olla poiskaan. Se on niinkuin kuume,tämä koirarakkaus näihin rescuehaukkuihin. Mitä sitten,vaikka täytyy nousta ennen kukonlaulua ja nukkuun pääsee vasta,kun pienempi kellonviisari on mennyt kaksi kertaa kellotaulun ympäri.
Takaisin