Valmistautuminen
Tämän reissun valmistautumiseen ei paljon aikaa jäänyt, sunnuntaina oli mätsäri Helsingissä, joka vei paljon aikaa. Olin tehnyt mätsärihommia jo pari viikkoa aamusta iltaan töiden, omien koirien, koiravarausten ja muiden yhdistysjuttujen ohella. Millon vastaanotin arvonnan palkintoja, otin yhteyttä yrityksiin palkintojen saamiseksi, etsin vapaaehtoisia työntekijöitä, kävin metsästämässä lahjoituslippaita, teettämässä ydinjoukollemme yhdistyksen paidat, vaihtamassa vaihtokolikot pankissa, ostamassa lapsi-koira luokkaan lelukoirat palkinnoiksi jne. Väsymyksen huomasi kahden viikon ajan aina vasta kun olisi pitänyt alkaa nukkumaan. Kaikki asiat pyörivät mielessä ja nousin monta kertaa öisin kirjoittamaan ylös mitä pitäisi vielä muistaa ja hoitaa.
Maanantaina, ensimmäisenä kesälomapäivänäni sitten setvinkin kolmen päivän matkaa yhteensä 10 tuntia, omat koirat jäivät vähemmälle ja oli huono omatunto. Koirakyselyt katkaisivat aina ajatukset; kuka koira lähtee minäkin päivänä, miten matkalaiset pääsevät tarhalle; kuka tulee omalla autolla, kuka tarvitsee taksin. Paljonko tarvitsemme rahaa ulkoloishäätöihin, ostettaviin ruokiin, rokotus- ja madotusmaksuihin ym. Kirjoitin muistiinpanoja sekä matkasta että koiravarauksista, sillä en ollut ehtinyt palautumaan edellisen päivän mätsäristä ja jalkojakin särki vielä ihan kiitettävästi.
Suunnitelmat menivät uusiksi kahdeksan kertaa, koirien lähtöpäivät muuttuivat (pitää laskea uudestaan taksimäärät, ilmoittaa tarhalle, että koira tarvitseekin jo aiemmin heisimadotuksen, ilmoittaa matkalaisten opastajalle, että lisäksi tulee vielä tämä ja tämä tai nyt ei tulekaant tämä koira ja omistaja). Tämän lisäksi vielä matkalaisia peruuntui, joten tarvittavaa taksimäärää sai laskea vähän väliä uusiksi. Samalla yritin hoitaa koiravarauspuheluita ja merkitä muistiinpanoja millaisia koiria etsisin kodeille. Yhden kerran sain vihaisen puhelun kun en ollut vastannut puhelimeen 15min sisään, yritin selittää, että oli pakko käydä suihkussa, mutta vastaukseksi tuli "kävisit suihkussa kun ei ole soittoaika". Yritin selittää, että minulla on järjestettävänä tarhamatka, omat koirat pitää hoitaa ja syödäkin pitäisi jossain välissä, välillä on vain pakko irrottautua hetkeksi. Vastaukseni ei kuitenkaan tyydyttänyt toista osapuolta. Lopulta tämä ihminen ei halunnutkaan mitään koiraa, joten ihan turha puhelu ja turhaan paha mieli.
Trojan koti peruuntui viime tingassa, enkä olisi tahtonut enää millään jättää tyttöä tarhalle! Taas ilmoitus tarhalle ettei koira lähdekään, laskea matkalaiset ja taksit uusiksi, paljonko nyt rokotusmaksuihin ja ulkoloishäätöihin menee jne. Onneksi sain soiton Tanjalta, jolla on varjukoira, myös hänen äidillään oli
narttu varjupaikista. He tulisivat katsomaan äidilleen koiraa ja kas kummaa mieleeni tuli heti Troja, joka tulee toimeen myös narttujen kanssa... Sovimme tarhan kanssa että Troja laitetaankin lähtökuntoon.
Viimein ehdin pakata tarhamatkan kamat klo 22.30 ja sen jälkeen yritin nukkua, tuloksetta. Mitä enemmän katsoin kello kolmen herätystä lähestyvää kelloa, sitä vähemmän uni kolkutteli ovelleni. Tyypillistä. Muistelin haikeana Helsingin aikojani, kuinka sillon oli helpompi lähteä tarhalle ja tulla sieltä kun ei tarvinnut istua junassa tai ajaa autolla mennen tullen paria tuntia.
Tiistai 18.05.2004
Herätys klo 3:00, olinkohan nukkunut tunnin tai kaksi. Tarkistan vielä, että kaikki tarvittava on mukana. Karu ryntää eteiseen ja lähtisi mukaani, olinhan ollut juuri lauantaista sunnuntaihin reissussa Muksun
kanssa Mätsärissä ja Rotikkakerhon tapahtumassa. Yritin selittää aarteelleni, että lähden auttamaan pojan kohtalotovereita, mutta Karua se ei tuntunut hetkauttavan. Lopulta pääsin livahtamaan oven raosta Karun tunkiessa määrätietoisesti päätään oven rakoon. Tarvoin silmät puoliummessa juna-asemalle, matkan aikana joku nuorisolauma kyseli mihin matka ja yrittivät pummata rahaa, en olisi jaksanut mitenkään vastata heidän kysymyksiin. Yritin nukkua junamatkan, mutta nuoret samassa
vaunussa pitivät varmasti jokaisen matkalaisen hereillä. Hyvähän se on, että edes joillain on hauskaa ;)
Helsinkiin saavuttuani kipitin parkkipaikalle, jossa Minna ja Tanja jo pakkasivatkin autoja lahjoitustavaroilla ja -ruoilla. Olimme saaneet ihanasti lahjoituksia mm. rotikkakerhon tapahtumasta, jossa yhdistyksemme oli ns. näytillä sekä mätsärissämmekin lahjoitettiin ruokaa ym tarhalle. Päivä näytti lupaavalta, vettä tuli taivaalta tasaiseen tahtiin, juoksimme kahden auton väliä kellon kanssa kilpaa läpimärkinä, molempien pitäisi ehtiä laivoihin ja ehdittiinhän me. Katamaraanimatka meni erittäin nopeasti jutustellessa Minnan
kanssa mätsäristä ja mitä kaikkea kolmen päivän aikana tulisi ehtiä.
Saavuimme Tallinnaan, aurinkoiseen Tallinnaan, ihanaa! Nyt onkin kiva lenkittää ja kuvata koiria, kun taivas on pilvetön. Selitettyämme tullimiehille täyden auton, menimme taas MaksiMarkettiin ostamaan
apteekista ulkoloishäädöt ja ruokaa tarhalle, tapanani on aina ostaa vahtikoirille lihasuikaleita, joissa on rasvaa melko paljon. Meinasin unohtaa ostaa itselleni jotain juotavaa päivän ajaksi ja sain kaartaa kassajonosta vielä uudestaan kaupan puolelle.
Kaarroimme tarhan pihaan ja katselimme että onko Koda tarhan edessä kopissa 7, mietimme että onko se muka noin pieni, mutta Kodahan se oli. Jaoimme edessä oleville koirille kaikille herkulliset lihan palat ja puruluut, jokainen koira oli onnellinen ja kiitollinen saamistaan herkuista. Banzai tervehti minua heiluttaen päätään ylös alas ja minä teen aina samoin Banzaille, on varmaan huvittavan näköistä, mutta se on meidän oma pikku tapamme. Tarhan edessä kopissa 8 oli silloin vielä erittäin arka keltainen koira, Vossu, joka säntäsi koppiinsa pakoon nähdessään meidät. Nato tietenkin hyppi korkealle nähdessään ihmisiä ja oli yhtä syötävän suloinen riiviö kuin aina ennenkin. Siihen sitten se auringonpaiste loppuikin, vettä tuli ensin hiljaa, sitten vähän lujempaa ja vielä vähän lujempaa...
Aloimme purkamaan autoa sateessa, johan vaatteemme olivatkin jo kuivuneet aamun sateelta. Tavaramäärä tuntui tuplaantuvan aina kun vesi sade yltyi. Yhtäkkiä kuulimme kauheaa rähinää ja huutoa. Igor talutti arkaa urosta talon edessä ja yksi tarhan vahdeista, Kaarlo, repi itsensä irti pannasta ja syöksyi suin päin alistuvan koiran päälle. Yritimme säikyttää Kaarloa pois tilanteesta, mutta se hyökkäsi yhä uudestaan, kunnas Igor sai huitaistua Kaarloa kengällään. Juoksin hakemaan jätesäkkiä, joka oli täynnä vilttejä. Kaarlo aikoi hyökätä uudestaan hädissään huutavan koiran päälle ja heitin jätesäkin Kaarlon niskaan. Kaarlo vetäytyi ja Igor jatkoi koiran taluttamista. Kaarlo kärkkyi paikalla valmiina hyökkäämään, minä asettauduin Kaarlon ja koiran väliin, tarkistin että Minnan auto on tarpeeksi lähellä, jos Kaarlo päättäisi hyökätä päälleni, ehtisin heittämään säkin sen päälle ja juoksemaan autoon. Kaarlo otti askeleen vasemmalle ja tuijotti silmiini, minä otin myös askeleen vasemmalle tuijotin Kaarloa silmiin. Tilanne oli todella intensiivinen, eikä kukaan tiennyt aikooko Kaarlo hyökätä päälleni vai väistää. Lopulta Kaarlo jolkotteli kauemmas.
Tarhan työntekijät valistivat, että Kaarlo on kyllä kiva kaveri, mutta kun se suuttuu, se on vaarallinen. Yritin selittää taktiikkaani, mutta kaikki katsoivat minua kuin hullua. Tiesin kyllä että jos olisin ns. alistunut ja kääntänyt katseeni, Kaarlo olisi varmaan tullut päälleni, mutta jollain tapaa luotin Kaarloon, olimmehan aina tulleet kuitenkin ihan hyvin toimeen. Hetken kuluttua Kaarlo rauhottui ja antoi Igorin laittaa sen kaulaan uuden pannan. Halusin testata olimmeko vielä ystäviä ja Kaarlo söi myöhemmin kädestäni ilman aggressiivisuutta tai pelkoa.
Purimme autolastin loppuun, vaihdoimme kuulumiset tarhan työntekijöiden kanssa ja laitoimme yllemme kuivat vaatteet. Laitoimme kaikille lähteville koirille ulkoloishäädöt, Nato ja Vintiö olivatkin aika haastavia, sillä frontline pipetti näytti heistä todella kiinnostavalta lelulta, jota voisi vähän maistaa, entä sitten ne todella mielenkiintoiset kädet jotka pitelivät pientä pipettiä tiukasti, niitä vasta olikin niin kiva maistella ja töyttiä ja pitihän sitä välillä aina haliakkin tietenkin.
Sisällä häkissä oli kaksi pientä koiraa, molemmat vaikuttivat erittäin aroilta. Koirat olivat joutuneet tarhalle vanhan omistajan jouduttua sairaalaan viimeistä kertaa. Menin häkkiin istumaan ja sain hieman kontaktia nuoreen urokseen. Musta harmaantunut narttu ei tahtonut minua ystäväkseen ja päätti vain mulkoilla minua mollosilmillään ja vaihtelun vuoksi näytti hampaitakin, jos yritin tunkea liian lähelle. En olisi saanut kosketettua tätä mustaa mummelia ilman käsien rei'itystä. Kuulin tarhan työntekijöiltä että nuoremmalle olisi koti, mutta kukaan ei huoli vanhaa äkäistä narttua, vaikka se onkin pieni. Pieni uros haettiinkin omaan kotiinsa. Koska olin saanut poikaan hieman kontaktia tarhan henkilökunta pyysi nostamaan pienokaisen syliini ja viemään pojan autoon, mistä nuorukaisella alkaisi matka uuteen kotiinsa.
En saanut mielestäni pientä vanhusta jota kukaan ei huoli. Päätin yrittää, jos mummelin mieliala muuttuisi lenkille päästyään. Menin ensin ilman hihnaa häkkiin ja n. 6kg mummeli yritti tulla silmille valtavalla raivolla. Sen jälkeen hain talutushihnan, mutta lassoaminen ei onnistunut, mummelilla oli iästä huolimatta nopeat liikkeet ja terävät hampaat, eikä se tähdännyt hampaillaan remmiin vaan suoraan sormiini. Päätin hakea kintaat ja niinhän lopulta todella vastahakoinen koira lähti häkistään. Ensimmäiset tunnit mummeli mulkoili minua toimiston tuolin alta kuin verivihollistaan. Lopulta sain mummelin edes syömään, en tietenkään kädestä, sillä eihän sitä kenen tahansa kädestä ruveta syömään... Lähdimme platsille ja köytin mummelin kiinni tuolin jalkaan, en tohtinut viedä sitä takaisin häkkiin, en ollut vielä luovuttanut, eikä tämä mummelikaan.
Sitten saapuivatkin matkalaiset, erikoista kun oli vain kolme, mutta eihän viikolla niin usea pääsekkään tarhalle. Näytimme Tanjalle Trojan ja Nessun omistajalle oman koiransa, mutta sitten alkoi taas kunnon vesisade ja päätimme odottaa, että sade laantuisi ennen kuin lähdemme lenkille. Trojakin tahtoi olla mieluummin kopissa piilossa sateelta.
Löysimme vesisateessa makaavan mustan koiran ruskein merkein, Nuori koira nosti päätään kun lähestyimme sitä, mutta silmissä siinsi kipu ja epätoivo. Informaattori kertoi että koira on ollut vielä eilen täysin elinvoimainen ja terve. Se ei oksentanut, ripuloinut, krampannut, se vain makasi sateessa, vaikka metrin päässä olisi ollut katos. Saimme lääkäriajan ja lähdin hakemaan koiraa sisälle. Informaattori tuli minua vastaan ja kertoi, ettei lääkäriä enää tarvita, koira oli nukkunut pois. En oikein tiennyt olisinko uskonut asiaa todeksi, tuntui niin epätoivoiselta, että koira nukkuisi pois vain puolta tuntia ennen lääkäriä, mutta niin se vain oli. Pieni makasi silmät lasittuneena, vielä lämpöisenä vesipisaroiden kastellessa sen mattaista turkkia. Peittelin nuorukaisen pyyhkein ja nostin sen syliini. Koiralta tuli pissat syliini, enkä tiedä mitä siinä oli, mutta kirveli kyllä todella paljon ja kauan. Kannoin koiran takahuoneeseen, en tahtonut jättää sitä sateeseen, vaikka eihän se enää sateesta tiennyt mitään. Silitin nuorukaista viimeisen kerran kyynelten valuessa poskiltani koiran märälle turkille.
Lähdimme Minnan kanssa etsimään jotain toista lääkäriin vietävää, aika kun oli jo varattu. Seefferiuros, Heikki, joka oli järsinyt häntäänsä niin että se oli jouduttu amputoimaan, oli juuri käytetty lääkärillä ja lääkitty. Reba, jolla oli varpaiden välissä ihottumaa oli jo siirretty sisälle ja ihottumaa hoidettiin.
Etsimällä etsimme sairasta koiraa, mutta kenenkään silmät eivät rähmineet, korvat ei ollut arat jne. Olisihan tietenkin yksi ollut, musta seefferin / belggarin näköinen vihainen uros, jonka takajalka on kipeä, mutta sen jälkeen joku olisi saanut viedä meitä itseä kiireellä lääkäriin... Ja myöhemmin saimme kuulla, että myös tätä koiraa hoidetaan. Lopulta päädyimme sisähäkeissä olevaan erittäin vanhan oloiseen mustaan urokseen, Bobin. Minna oli jo aiemmin ollut puoli tuntia koiran häkissä istumassa, uros vain murisi ja kyyhötti paikallaan, päätimme, että sillä on taatusti jotain vikaa ;) Joskus koirat pelkäävät tietyn näköisiä ihmisiä, joten päätin yrittää mitä koira tuumaa minusta ja niinhän papparainen tuli minua vastaan häntä heiluen. Lähdimme ulos ja tämä tappijalka juoksi, nosteli koipeaan kuin nuorempikin urho ja sitä ei
todellakaan vaivannut mikään fyysinen vaiva. Millon tarhalla olisi ollut tämmöinen tilanne, että kaikilla näkyvästi sairaille oli jo hoito meneillään? No, tottakai hyvä niin!
Sitten pääsimmekin jo lenkille, otimme tarhan alueen ulkopuolelle Trojan, Serenan ja Nessun. Yritimme näyttää Tanjalle kuinka leikkisä Troja oikeasti oli, mutta neiti vain haukotteli, eikä ryhtynyt ollenkaan painiin Serenan kanssa, jonka kassa Troja on leikkinyt useasti. No, leikki tai ei, niin Tanja päätti viedä Trojan Suomeen. Minnan ja minun kasvoille levisi hymy, viimeinkin!!! Kun Tanja soitti Suomeen, että Troja tulee nyt mukana, Troja tuntui ymmärtävän mitä tämä tarkoittaa ja painoi päänsä Tanjan syliin, halasi
Tanjaa pitkään ja hartaasti.
Matkalaisten lähdettyä meidän oli lähdettävä kauppaan ostamaan tarhan eläimille ruokaa ja pitihän sitä itsekkin jotain syödä. En viitsinyt jättää tositilanteessa toimintavalmista mummelia toimistoon toisten vaivoiksi joten rohkaistuin nostamaan murisevan mummon syliini. Mummeli taisteli remmissä kävelyä vastaan, 20m matka autolle oli pitkä... Autossa oleminen olikin kivaa puuhaa ja mummeli tsekkaili maisemia takapenkiltä. Tästä lähin mummeli olikin meidän autossamme koko ajan meidän mukanamme, mulkoillen meitä säännöllisesti.
Palasimme takaisin tarhalle ja Evi näytti meille surkeassa kunnossa olevan mustan kissan, reppana oli mennyt tervehtimään tarhan koiria ja yksi bullterrier oli päättänyt päästää kissan hengiltä, onneksi epäonnistuneella yrityksellä. Lupasimme, että kissan voi viedä Eville hoitoon ja katsoisimme olisiko siitä eläjäksi. Kissa osoittautui oikeaksi taistelijaksi, sen ruokahalu oli suunnaton, haavat sai hoitaa ilman sähinää tms ja se oli valtavan sosiaalinen niin ihmisille, kissoille kuin koirillekkin. Kissa kuitenkin menehtyi myöhemmin sisäisiin vammoihin, vaikka se näyttikin kuntoutuvan hyvin.
Ruokimme tarhan kissat lahjoituksilla ja ostamillamme ruoilla. Herkullinen pöperö oli erittäin tervetullutta myös sairaammille kissoille. Jokaiselle koiralle jaoimme vielä puruluut ja leluja energisimmille.
Mummelikoiran sydän alkoi sulamaan hiljalleen minulle. Menimme tarhan työntekijälle, Eville, yöksi ja päätin ottaa mummelin yöksi sinne, 8 kissasta huolimatta. Katselimme ihmeissämme kun mummeli pusutteli kissoja ja köpötteli pitkin lattioita kerjäten eväitämme. Siirryimme yläkertaan ja mummeli seurasi minua taukoamatta, olin kai jollain tapaa saanut sen kunnioituksen?! Haimme illanistujaisiin mätsärissämme
tuomarina olleen naisen ja mummeli lähti mielellään matkaani, ei enää merkkiäkään ärhäkkyydestä.
Kävimme Minnan kanssa lenkittämässä Montoyaa. Taatu oli reipastunut todella paljon viime näkemästä ja kuopi maata kuin nuorempikin uros. Hieman janojuomaa maistelleenamme totesimme, että Taatu ei ollut enää vihamielinen tietynlaiselta juomalta tuoksuville ihmisille. Hyvähän sekin oli testata! Mitäpä sitä ei tekisi koirien eteen ;)
Loppuillasta mummeli kerjäsin meiltä sipsejä nousten takajaloilleen ja taputtaen etutassuja kuin käsiään! Koko porukka pyrskähti nauruun. Tutkimme mummelia illan aikana ja selvisi ja nimesimme koiran Moskovan toyterrierin ja anakondan risteytykseksi, se oli niin paksu, kylkiluut eivät tuntuneet, mutta mahan kohta oli kuitenkin sutjakka, nisät roikkuivat tyhjinä edellisistä pennuista. Menimme nukkumaan ja mummeli
käpertyi kainalooni.
Keskiviikko 19.05.2004
Heräsin klo 2 yöllä etten saa enää henkeä. Kissoille allergisena minä ja 8 kissaa samassa huoneessa ei ollut ihan paras ratkaisu ;) Otin puolen tunnin aikana 10 kertaa astmapiipusta, lopputuloksena pamppaileva sydän ja edelleen henki ahtaalla. Päätin mennä autoon nukkumaan, onneksi asteita oli sentään 8 ja Minnan jeeppi melko tilava ettei ihan sikiöasennossa tarvinnut nukkua. Aamulla heräsin kun auton ovi aukesi ja Evi heitti minulle paksumman peiton. Evi oli lähes suuttunut kun en ollut herättänyt häntä yöllä ja pyytänyt paksua peittoa. En kuitenkaan saanut enää unta ja koko yön koukussa olleita jalkoja alkoi pikku hiljaa kivistämään sieltä sun täältä. Niinpä lähdimme liikenteeseen, ennen kuin tarha oli vielä edes avattu.
Tänään vuorossa olisi Hinnin ja Naton haku Suomeen. Olimme myös sopineet kotihoitajan kanssa, että veisimme sinne Wilhelm Tellin tutkittavaksi, herra kun tuntui kuumalla ilmalla ihan sydänvikaiselta. Tiesimme, että WT oli yrittänyt purra pariakin ihmistä ja onnistunutkin siinä jokusen kerran. Halusimme varmistuksen, ettei käytös johtuisi kivuista, mutta varmistusta ei koskaan saatu... Menin WT:n luokse kuten ennenkin, pyysin istumaan, herra totteli, sain koskea siihen mutta yht'äkkiä hampaat kävivät voimakkaasti, sain vedettyä käteni pois suusta, joten säästyin vain pienin mustelmin. Käänsin selkäni räyhäävälle koiralle ja lähdin kauemmas, mietin, että onpa pitkä ketju kun hampaat vain kalisivat farkkutakkini selkämystä vasten, käännyin katsomaan taakseni ja WT oli raivoissaan repinyt koko lankun irti kopistaan päästäkseen minun perääni. Onneksi se kiinnitti kuitenkin huomion uroksiin ja pidimme sitä pienen välimatkan päässä siten, että se sai rähistä uroksille eikä kävisi kimppuumme, mutta ei yltänyt tappelemaan. Haimme Igorin avuksi ja WT kiinnitettiin toiseen koppiin. Tapahtuma oli hurjemman
näköinen miltä se minusta tuntui, lähinnä nauroin että tuntuipa ketju pitkältä! WT lopetettiin myöhemmin
aggressiivisuuden takia.
Hinni ja Nato näkivät myöhemmin uudet omistajansa ja pääsivät turvallisesti Suomeen. Tämän jälkeen lähdimme Minnan kanssa kiertämään Kissavarjun kotihoitopaikkoja. Suurin osa kissoista oli aikuisia ihania sosiaalisia kissoja esim. Asja ja Whisky, mutta kukaan ei juurikaan tahdo aikuisia, joten nämä kaunokaiset ja komistukset ovat jääneet ns. väliinputoajiksi. Millon jaloissamme pyöri mustavalkoinen leikattu poika, harmaavalkoinen yritti kiivetä jalkaa pitkin, metsäkissan näköinen hyppäsi tiskipöydälle töykkimään
tuomiamme ruokia ja yksi livahti tuolin alle turvaan. Silti kierroksesta jäi hyvä mieli, kissat vaikuttivat terveiltä ja tyytyväisiltä.
Kissavarjukierroksen jälkeen menimme uudestaan kauppaan ostamaan tarhan eläimille vielä vähän lisää ruokia, sillä kissoja olikin arvioitua enemmän ja kolmen päivän ruokintaan meni yllättävän paljon ruokaa. Teimme taas kuivamuona-purkkiruokaseokset ja jaoimme ne itse. Kylläpä ruoka maistuikin, niin kissoille kuin koirillekkin! ...sekä parille varikselle, jotka uskaltautuivat jakamaan kupin sisällön arempien koirien kanssa.
Kirjoitimme ylös tarhan papereista koirien rokotustietoja ja muuta tärkeää. Tarkistimme mitkä koirat ovat jo varattuja muualle ym pakollista hommaa, joita ei kerkiä juuri koskaan tekemään matkalaisten aikana.
Täksi yöksi päätimme jäädä tarhalle ettei minun tarvitsisi taas nukkua autossa. Yö kului kuunnellessa rottien ja kissojen tappelua, aika ajoin haukuntakuoron aloittavia koiria ja välillä korviimme kantautui surullinen ulvonta. Mieltä ahdisti ja olimme ihan jäässä kastuttuamme kahden päivän aikana useita kertoja.
Torstaina omaan kotiinsa pääsivät: Neemo, Nilla, Nessa, Ceessar, Petra, Kuzma, Galga, LammiAlissa, Monna, Meeri ja tietenkin kertomani mummeli Tipu. Mieheni lupasi, että saisin tuoda tullessani pienen tuliaisen ja kun olin tarhalla 3pv niin heisimadotuksenkin ehti antamaan hyvin. Tostaina saimmekin juosta paikasta toiseen, opastaa matkalaisia tarhalla, hakea koiria ja kissoja eri kotihoitopaikoista. Tuoda koirat satamaan, hakea eläinliput omistajille ja piti vielä etsiä itsekin laivaan.
Tipu pyöräytti tästä kahden viikon päästä 3 pentua keskelle olohuoneen lattiaa 5.6. Ei merkkiäkään pesän rakentamisesta tai että nisistä tulisi maitoa, rouva söi vielä 4 tuntia ennen synnytystä hyvällä ruokahalulla ja pikkuiset olivat hyvin kylkiluiden alla peitossa. Maitoa alkoi kuitenkin tulemaan parin tunnin päästä synnytyksestä ja äiti oli erittäin osaava ja kokenut. Ei muuta kuin lauantaina aamusta heti pentukirja ostoksille, minulla kun ei ollut muuta kokemusta vastasyntyneistä koiranpennuista kuin se, että tarhalla on nukutettu useampi nyyti syliini ikiuneen.
Siitä alkoikin sitten kahden kuukauden urakka ja tasapainottelu pentujenhoidon, omien koirien hoidon, töiden, koiravarausten ja matkojen järjestelyn välillä. Tipu puolusti tietenkin pentujaan verisesti koiriltamme ja tilamme eivät ole mitenkään pennutusta varten tehdyt. Ensimmäiset kaksi viikkoa heräsin kolme kertaa yössä päästämään Tipun "pentuyksiöstä" pissalle papareille, sitä ennen piti kuitenkin sulkea pojat eteis-keittiö tilaan, odottaa että Tipu tekee hädät, nostaa se takaisin pentutilaan, pojat takaisin meidän kanssa nukkumaan ja sen jälkeen unta taas pari tuntia ennen seuraavaa herätystä ja virkeänä töihin... Töiden jälkeen pentulaatikon putsaus, koiralenkki, koiravarausten ym kyselyiden vastaanotto, pennuista ja emosta huolehtiminen, virikkeiden keksiminen pojille jotka jäivät nyt vähemmälle huomiolle, iltalenkki ja taas yöunet kolmessa erässä... Pojat oppivat, että jos Tipu pääsee pentulaatikosta raaputtamalla seinää, niin hekin voivat raaputtaa ovea päästäkseen takaisin meidän kanssa samaan huoneeseen.
Lopulta aloin saamaan valituksia puhelimen toisesta päästä enemmänkin kuinka en ollut vastannut heti, yritin taas epätoivoisesti ja huonolla omallatunnolla selittää tilannetta, mutta vain harvat ymmärsivät tilanteeni. Eihän soittajat pahaa tarkoittaneet, tilannetta on varmaan vain vaikea ymmärtää ulkopuolisen silmin. Jouduin tekemään päätöksen, etten pysty nyt hoitamaan kaikkea yhtä aikaa ja jäinkin kahdeksi viikoksi "mammalomalle" yhdistyksestä. Minun oli pakko myöntää oma rajallisuuteni, pitkin hampain.
Mira
Tarhamatka 18.-20.05.2004
Matkakertomuksen aloittamisesta on sen verran jo aikaa, että loppuosa menee ns. tiivistelmän muodossa.
Takaisin