Ennen matkaa

Mielessäni oli jo jonkin aikaa muhinut ajatus reissusta tarhalle ja kun näin sivuilla uutisissa ilmoituksen, että nyt viikonloppuna tarvitaan tarhalla talkooapua, päätös oli tehty. Ajatus toisesta koirasta oli ollut mielessä jo jonkin aikaa ja nyt voisimme nähdä koiria livenä paikan päällä. Lisäksi Suomeen oli tulossa suosikkipoikani Tobby, jota olimme ajatelleet meidän koiraksemme, mutta jouduimme kuitenkin unohtamaan ajatuksen kahdesta uroksesta. Reissuun lähdettiin yhdessä mieheni Petterin ja veljeni Juha-Matin kanssa.

Päätimme matkata meidän autollamme, koska Katarinan auto oli reistaillut viime aikoina, emmekä halunneet ottaa riskiä auton sammumisesta matkalle.

Menomatkalla

Lauantaina kello soi klo 3.35. Minä olin nopeasti hereillä, olinhan todella innoissani reissusta. Miehet sen sijaan tarvitsivat muutaman kahvikupposen ennen kuin saivat silmänsä auki :)

Tapasimme Katarinan Linnainmaan etujätin parkkipaikalla klo 4.30, josta lähdimme huruuttelemaan kohti Helsinkiä. Matka sujui nopeasti koirista keskustellen.

Hesasta otimme kyytiin koiran ja kissan ruokaa sekä nukkuma-alustoja. Kun starttasimme kohti satamaa olikin auto kattoon asti lastattu lahjoitustavaroista.

Laivalla tapasimme Sannan ja muita tarhalle menijöitä. Osa porukasta oli lähtenyt hakemaan koiraa itselleen ja osa katsomaan josko sieltä löytyisi heille oma hännänhuiskuttaja. Mukana olivat mm. Kustin hakija, pikkuisen tyttöpennun uusi omistaja, Muskan uusi emäntä sekä Druzhokin uusi perhe.

Matkan aikana keskustelimme mm. uudesta koiria ja kissoja koskevasta laista ja yleensä eläimistä. Aika kului kuitenkin hitaasti odottaessamme kaikki innokkaasti tarhalle pääsemistä.

Tallinnassa

Tallinnassa satoi vettä ja tuuli jonkin verran. Onneksi olimme ottaneet mukaan vaihtovaatteet ja –kengät.

Satamassa saimme ostettua autolle vakuutuksen kivuttomasti, mutta tulli olikin toinen juttu… Tullimies ei meinannut päästää meitä läpi tullista kaikkine ruokinemme vaikka annoimme hänelle lapun, jossa kerrottiin kaiken ruoan olevan lahjoitettua tavaraa koiratarhalle, eikä suinkaan myyntiin menossa. Kauhuksemme hän ilmoittikin, että emme pääse tullista vaan meidän on jäätävä siihen odottelemaan. Ehdin jo soittaa Katarinalle ja manata tilannetta. Kun sitten menin kysymään miehiltä, että missä meidän pitäisi odotella heidän päätöstään, niin yksi heistä ilmoittikin, että voimme mennä!

Etsiessämme tarhaa, ajoimme harhaan tai oikeastaan ohi… Meillä oli kyllä mukanamme netistä printatut ohjeet, mutta emme päässeet niiden avulla perille. Vieläkään emme tiedä missä vaiheessa ylitimme ohjeissa mainitun junaradan kolmesti… Yhtä kaikki, pääsimme kuitenkin lopulta, tarhan työntekijän Evin neuvojen avulla, Maksimarketin nakkiosaston kautta koirien luo.

Tarhalla purimme ensin autosta lahjoitukset ja menimme sitten tutustumaan koiriin. Syötimme nakkeja koirille ja silittelimme niitä. Erityisen paljon taisin syöttää nakkeja sakemannin pennun näköiselle tytölle, joka hyppi joka kerran verkkoaitaa vasten kun kävelimme hänen ohitseen. Pennuthan tarvitsevat paljon energiaa...

Kohta huomasin aivan ihanan punaruskean koiruuden ykköshäkissä! Kysyin Katarinalta saammeko ulkoiluttaa häntä, mutta Katarina ei tiennyt koirasta mitään. Se ei ollut ollut siellä edellisellä reissulla. Katarina sanoi kuitenkin, että jos koira vaikutti ystävälliseltä niin siitä vaan.

Lähdimme viemään lenkille ”nimetöntä” ja Katarina huikkasi meille mennessämme, että jos voisimme vähän tutustua koiraan ja keksiä hänelle nimen. Pähkäilimme useita vaihtoehtoja, mutta mikään niistä ei tuntunut oikealta. Sitten keksimme, että katsoisimme kalenterista kenen nimipäivä oli tänään kun tapasimme tytön. Ja kun 18. päivän kohdalla luki Satu ja Säde, totesimme yhdestä suusta, että tyttö on Säde. Ihastuimme Säteeseen kovasti ja harkitsimme hänen muuttamistaan meille.

Halusin kuitenkin nähdä vielä Sissin. Olin nimittäin nähnyt Varjupaikin omilla sivuilla ilmoituksen kauniista mustaruskeasta tytöstä, Sissistä, joka oli loukkaantunut auto-onnettemuudessa ja odotti omistajaansa hakemaan häntä kotiin. Ehkäpä hän olisi meidän koiramme… Tarhalla Katarina vei meidät tytön luo. Hän oli hieman arka, mutta suunnattoman suloinen. Hän keräsi kaikkien vierailijoiden ihastukset mennessämme heidän ohi pihalle. Kaunis hän onkin. Ikävä vaan tytön lonkka on pahasti loukkaantunut onnettomuudessa, eikä ole varmuutta siitä saako sitä ikinä kuntoon.

No, nyt meillä oli kaksi koiraa joihin olimme ihastuneet! Kumpi olisi meidän koiramme? Päädyimme Säteesen, koska Sissin kuntoutuminen ei ollut varmaa. Harmiksemme saimme kuitenkin vähän ennen tarhalta lähtöämme kuulla, että kaunokaisemme oli jo varattu ja saisi kodin Virosta. Pettymys oli suuri kun Säde ei muuttaisikaan luoksemme Kangasalle. Sissi jäi mieleemme ja mietimme hänen kohtaloaan koko viikonlopun ja päätimme, että jos tyttö saadaan kuntoon, tulee hänestä meidän koiramme.

Ennen lähtöä satamaan kävimme hakemassa vielä sisarukset Adan ja Idan sekä pikkuisen tyttöpennun kotihoidosta tarhan läheltä. Ada matkustaisikin mukanamme Tampereelle asti. Adan lisäksi pakkasimme autoomme mussukkaiseni Tobbyn sekä kissat Pojun, Kittyn ja Temen.

Kotimatkalla

Saimme Eckerö Linelta lemmikkihytit, joissa matka sujui vaivattomasti ja mukavasti loikoillen. Kuljettaessamme koiria hytteihin ja taas takaisin autoon koirat keräsivät paljon huomiota muilta matkustajilta. Hytissä Tobby oli ensin hieman levoton ja seisoskeli oven edessä, mutta pian uni voitti ja vanha herra laittoi pitkäkseen. Rapsutin häntä samalla ja heti jos lopetin sain ystävällisen läimätyksen tassusta, että jatka ole hyvä! Ada ja Tobby tulivat keskenään toimeen hienosti ja nukkuivat kuin isä ja tytär vierekkäin.

Hytissä söimme hieman välipalaa ja jaoimme koirille vielä muutamia nakkeja. Ada ja pikkuinen tyttöpentu sekä Oona leikkivät laivan käytävällä vanhempien koirien seuratessa taustalla. Heillä oli hirmu hauskaa niin kuin meilläkin kun seurasimme heidän vauhdikasta leikkiä!

Helsingin satamassa Tobbya oli vastassa Marianne, jonka luona Tobby vietti ensimmäisen yönsä uudella kotimaan kamaralla. Vanha herra pääsi omien ihmistensä luo sunnuntaina. Adaa puolestaan odotti ”Miran hoitokoti” Tampereella Laukontorilla, josta pentu matkasi edelleen omaan kotiinsa Pohjanmaalle.

Adan lisäksi Tampereelle tuli kyydissämme Omar sekä monta tyhjää kissalaatikkoa. Molemmat koirat nukkuivat sikeästi koko matkan. Olihan heillä pitkä ja jännittävä matka takanaan. Ja niin nukuimme mekin heti kotiin päästyämme, kylläisinä Hesburgerin hampurilaisista. Vähän ennen kuin nukahdin katsoin kelloa, se näytti 1.45. Yöllä uniin tulivat vielä Varjupaik, sen asukkaat ja kotiin päässet koirat ja kissat…. ZZzzz.