< 24.06.2004

Jonakin kertana me vielä menemme ja kidnappaamme Hanin mukaamme tarhalle. Tottakai me ymmärsimme,että Hani ei päässyt lähtemään mukaan,vaikka olisi halunnutkin,mutta meille se oli hienoinen pettymys =( Olin bongannut Hanin viime reissulla laivassa,tai oikeestaan se oli toisin päin. Oltiin juteltu sen aikaa mitä ehdittiin ja juteltiin jo seuraavasta yhteisestä reissustakin.....Tämä se ei kuitenkaan vielä ollut,harmi!!!

Meidän innostustamme ei kuitenkaa pilannut mikään,ei edes se,että ilma oli todella sateinen,yäk=( Yritin kyllä valaa ystäviini edes pientä toivonkipinää kirkkaammasta säästä,mutta se otettiin vastaan todella nuivasti. Eivät hitsiläiset uskoneet,kun katselin laivan ikkunoista ulos ja sanoin taivaan näyttäneen astetta kirkkaammalta.

Reissu laivalle sujui odotusten mukaisesti. Ykkösaiheena jutustelulle oli tietenkin KOIRAT,mutta juttelimme myös Tuijan löytämästä "aarteesta",eli AIVAN IHANASTA autokorjaamon omistajasta. Se on siis niin ihastuttava,kertakaikkiaan aivan ihana,Tuijan sanoja lainaten. Makeat naurut saatiin aikaseksi,kun Tuija bongasi satama-alueelta ydinkärjen,jota eräs satamatyöntekijä sylissään kanteli =))) Essi taas tokaisi jossakin asian yhteydessä,että ei pidä missään nimessä pitkistä ja paksuista.....Kukaan ei takastullessa enää muistanut,että mistä asiasta Essi oli noin topakan mielipiteen sanonut. No,jokainen vetäköön omat johtopäätökset=))) Entäs Jenni sitten. Hän oli kuin elokuvatähti sadusta "Jenni Ihmemaassa".......Ja minä käyttäydyin laivan kaupassa,kuin en olisi siellä koskaan ennen ollut. Otin Jennin mukaani,kun lähdin etsimään sieltä Metsämansikkalikööripulloa. Sellaista löytyikin,mutta ne oli muovitettu neljän pullon pakkauksiin. Meikä tietty pullot huomatessaan alkoi jo kaivella yhtä putelia muovistaan hullun kiilto silmissään,mutta Jenni huomasi vieressä lapun,jossa kehoitettiin olematta repimättä muoveja. Meinasin vaipua epätoivoon,kunnes huomasimme aivan siinä viereisessä hyllyssä monta yksittäistä punaista muovipulloa sisältäen juuri sitä Metsmaasikaa,jota niin kauheesti havittelin. Ihminen osaa sitten joskus olla ahne,"heti mulle kaikki tänne"-tyylillä,näin tuumasimme Jennin kanssa yhteen ääneen.

Joukkomme oli kasvanut laivalla neljästä viiteen. Eräs Marja tuli joukkoomme tummaan,tämä oli sen ensimmäinen reissu tarhalle. Tällä ryhmärämällä me sitten painuimme laivasta autolla Merekeskukseen(kirjotetaanko noin?). Maksimarkettiin meiän ei tarvinnut mennä,koska jokainen oli ostanut viemiset tarhalle jo Suomesta. Ei oltu varmoja kauppojen aukioloista juhannuksen takia,joten olimma varautuneet tilanteeseen. Mulla Ja Essillä oli tosi kauhee hinku jo karauttaa tarhalle,ja lopulta me saatiin porukka kasaan,ja ei kun tarhalle!!!!!!

Kaarlolle vein tietty ekaksi ruokaa ja possunkorvan. Siitä lähdin seuraavaksi Hermannin luokse. Olin huomaavinani siinä pieniä tunnistamisen merkkejä ja eikä minun tarvinnut enää istuskella sen luona luottamuksen syntymistä odotellen niin kauan kuin parilla viime reissulla. Kun Essi tuli ottamaan kuvaa niin siitä herra ei oikein pitänyt,aristeli reppana kameraa. Essi lähti kameroinenne kuvauskierrokselle ja me jäätiin Herkun kanssa kahden. Ei kulunut kauaa,kun poika oli jo kainalossani. Maksalaatikon jälkeen sille maistui ihan hyvällä ruokahalulla myös lihapullat ja lauantaimakkaranpalasetkin. Lähistöllä liikuskeli vapaana ollut koira,joka myös halusi oman osuutensa herkuista. Kyseessä oli varjupaikin sivuilla oleva tumma koira,jolla harmaat jalat,kopista 13. Tämä koiruus tuntui olevan arka,mutta enää se ei tuntunut olevan niin shokissa tarhalla olosta kuin edellisellä reissulla. Sille maistui kaikki mitä sille tarjosin,monesti se kulkikin aivan takanani tarhan sillä alueella missä sen koppi oli. Välillä huomasin sen seuraavan minua,vaikka minulla ei ollutkaan herkkukassia käsissäni. Siinä olisi koira,jonka luottamuksen haluaisin myös voittaa. Se oli niin kauniskin ja sen katse oli todella mieliinpainuva.

Hermannin luota menin erään koiran luokse,jota olin silitellyt viimeksikin. Tämän koiran toinen silmä on sokea tai siinä on kaihi. Koira on sellanen vanhempi herra,oikein ihastuttava tapaus. Lenkillä se kulki moitteettomasti,mitään se ei pelännyt tai kellekkään se ei rähissyt. Tämä on koira,jolle jo soisi sen oman kodin löytyvän!!!!

Sitten olikin jo taas mentävä Hermannin luo,olin päättänyt viedä koiraa lenkille. Siitä reissusta tulikin ikimuistoinen,jopa siltä osin,että herra pääsi vahingossa kierimään siinä itsessään=) Talouspaprua kastelin veteen ja sillä pyyhin sen turkkia,vähän se haiskahti jonkin aikaa,mutta hällä väliä. Hermanni oli todella utelias lenkitettävä. Välillä sen meno oli vauhdikasta,mutta sitten se taas rauhoittui kävelemään rinnallani. Toisia koiria se ei päästänyt kosketusetäisyydelle,ja siitä tulikin mieleeni,että onko se sitä uroskoiran egoa vai eikö sille ole opetettu koirien ohittamista ollenkaan. Ja voihan niinkin olla,että se ei juurikaan ole päässyt toisiin koiriin tutustumaan ennen tarhalle joutumistaan,mistä sen tietää =( Kun sanoin sille tiukasti "ei" niin se lopetti heti ärinän,vaikka tuskin tiesi mitä ei-sana tarkoittaa. Aivan varmasti kehityskelpoinen tässä asiassa!!!!!
Kun me ekaa kertaa oltiin auton luona niin silloin Herkku olis ottanut jalat alleen ja livahtanut pois paikalta. Mutta jo toisella kerralla,kun auton luo parkkeerasimme niin se jo suostui syömään lihapullia eikä ollut yhtään säikky. Monessa asiassa tämä poika tuntui olevan aluksi säikky/arka,mutta kun saa rauhassa totutella niin toisella kerralla sillä on jo rauhallisempi suhtautuminen asiaan.

Rakas ystäväni Hermanni

Essi sai otettua meistä pari kuvaa ja niistä tulikin todella onnistuneet. Poika todellakin nautti yhdessäolostamme. Lenkillä oltiin tunnin verran ja en olis millään halunnut viedä sitä takas kopille=(

Myös Essi oli löytänyt tarhalta "sen ykköskoiran". Belka oli kyllä todella kaunis ja se oli ollut kiva lenkitettävä.

Belka sai Virosta kodin

Myös Kaifasta on pakko kirjoittaa jotakin. Se oli sisäkopissa ja sillä oli siellä pienokaisia. Pentukatraassa oli myös kaksi ottolasta ja niitä Kaifa hoiteli yhtä hellästi kuin omiaankin. En voinut olla ajattelematta omaa Tipsuani... =( Kaifa oli päässyt lenkille ja se oli nauttinut siitä täysin rinnoin. Se myös leikki erään toisen koiran kanssa. Tästä koirasta ei ole muuta kuin positiivista kerrottavaa,aivan ihanan hellyttävä haukku.

Ainon maha näytti todella isolta. Se istui tosi pitkän ajan oman aitauksensa nurkassa. Se otti kyllä vastaan mitä sille tarjottiin,mutta se ei ryhtynyt niitä syömään. Epäiltiin, että tällä tytöllä alkaisi pian synnytys. Jossakin vaiheessa Aino oli siirtynyt koppiinsa. Tuli niin paha mieli,kun ajatteli,että siellä se tyttö kokee synnytyksen ihan yksinään. Niin ei soisi kellekkään nartulle tapahtuvan. Essi laittoi textaria PK:n tytöille ja tarhan väellekkin tiedotettiin asiasta.

Tarhalla tuntui olevan paljon pentuja. Essille se oli kova paikka ja kuka sitä pystyisi olemaan sydän kovana,kun niitä pienokaisia katselee. Jokaisen pennun lähtökohdat elämälle pitäisi olla paljon turvallisemmat....Se on kuitenkin aina niin ihana huomata,kuinka tärkeitä nämä koirat,pienet ja isot,vanhat ja nuoret,tarhan väelle ovat. Resurssit ovat ne mitkä ovat!!! Jokainen koiraihminen muuttaisi asiat sille oikealle mallilleen,jos sellanen valta olis käytettävissä.

Myös Kaarlon tyttöystävällä oli pentu. Yhdessä vaiheessa huomasimme,että kukaan ei tullut meille räksyttämään,kun kuljimme lenkitettäviemme kanssa tarhan pihalla. Sit huomasimme tutun näköisen koiran eräässä aitauksessa ja sieltä löytyi pienokainenkin. Oliskohan tämä pentu ollut n. 4vk? Tämä tytsykkä-äiti ei ollut yhtään niin "rähjä",vaikka olimme ihan sen pentua lähellä. Päinvastoin,se otti ihan rauhallisesti meidät vastaan.

Kaarlon tyttöystävä pentunsa kanssa

Viimesen tunnin vietin Hermannin luona. Myös Jenni tuli meitä katsomaan ja se saikin miellyttävän vastaanoton,eli suukkoja. Hermanni ei ollut ollenkaan varovainen "vieraan" ihmisen tullessa sen luokse. Myös minä olin saanut siltä suukkoja,leukani oli ihan märkä=) Tuntui hirvittävän kurjalta lähteä sen luota. Kun se sen huomasi,että lähdössä ollaan niin se yritti kiilata minut takas istualleen. Ero siitä on aina vaan vaikeampaa,ottaisin sen niin mielelläni mukaani. Rapsutin sitä korvien takaa ja silitin poskista. Annoin vielä suukon sen otsalle ja sitten lähdin. Kyyneleet tuli silmiin ja kun katsahdin Hermanniin päin niin näin sen taas seisomassa koppinsa katolla ja katselevan jälkeeni. Osa sydäntä jäi sen luokse............

Automatka satamaan oli meikäläiselle todella vaikeaa. Koko ajan täytyi nieleskellä kyyneleitä,olisi niin tehnyt mieli itkeä oikein kunnolla. Tuija oli helpottunut,sillä se oli "pelastanut" Rommin tuskilta. Rommin kaulassa ollut ketju oli jo alkanut syövyttää ihoa ja se oli tosi kipeä. Tarhan henkilökunnan kanssa Rommilta otettiin pois tuo kapistus ja se sai valjaat ylleen. Myös sille oli laitettu sitä vihreää tököttiä niskaan,aivan niinkuin silloin joskus Lollipopille. Rommi näytti tuon operaation jälkeen huojentuneelta eikä se tempoillut ketjussaan yhtään.
Myös Aamoksen Tuijan seura oli tehnyt onnelliseksi ja samaten erään koiran,jota Tuija nimitti Otsoksi. Se oli kaikille ystävällinen kaukkarisekotuspoika,joka kulki lenkillä tosi nätisti.

Laivassa me parkkeerasimme itsemme kahvioon ja siellä aloimme jutteleen heti koirista,ketä kukin oli lenkittänyt ja rapsutellut jne. Puhe tuli esim. koirasta,joka oli todella komea. Ruskean värinen ja kookas,ystävällinen ja rauhallisen oloinen. Ihmettelimme,että mikähän koira se mahtoi olla. En ollut täysin varma,mutta ihankuin olisin sen nähnyt viime reissullakin. Tämä koira on varjupaikin sivuilla nimellä Morris =) ja se oli ainakin silloin kopissa 18.

Hesan puolella veimme ensin Marjan linja-autoasemalle ja lähdettiin sitten vasta Tretta kohti. Keimolassa pysähdyimme tankkaamaan autoa ja mun oli pakko ostaa syötävää. Koskaan aiemmin mun ei ole ollut niin nälkä tarhareissun jälkeen kuin nyt oli. Joteskin sitä aina oli ne itselle tehdyt eväät eksynyt jonkun koiran suuhun ja takastullessa ei ole pystynyt yksinkertaisesti syömään.

Nokialla minut otti vastaan neljä koiruutta,jotka hiljeni ilonhaukahduksilta vasta saatuaan lakritsapiiput. Kun olin vihdoin päässyt sänkyyn niin olin jo puoliksi nukahtanut. Vierelleni olisin toivonut erään mustan,harmaavarpaisen koiran,joka ei tuoksunut siltä suloiselta koiralta kierittyään pahalta haisevassa jätöksessä. Suoraan sanottuna se ei olisi haitannut,tulkoon viereeni sitten vaikka pahalta haisten =) Viereentulijoita kyllä riitti. Jamppa pomon oikeudella änkesi itsensä jalkopäähäni aiheuttaen sen,että olin hiestä märkänä hetken päästä. Mutta ei sekään haitannut. Tipsu ei meinannut lopettaa suukotteluitaan millään,piti minua väkisinkin hereillä vähän aikaa. Mutta sekään ei haitannut. Aksu ja Linda nuuskivat kassiani,jossa tuoksuivat ah niin ihanat lakritsat,mutta tuo nuuskutus oli jo niin tuttua,että ei haitannut.
Kun aamulla heräisin ja jos joku kysäisisi,että "miten matka meni?" niin se haittaisi. Tarhareissua seuraavana päivänä haluan vaan olla koirien kanssa ja ajatella rauhassa asioita. Niin ja textailla/meilata koiraystävieni kanssa.....................

-Susa

Takaisin