Aivan uskomatonta, mahtavaa, ihanaa....Olin menossa tuona kyseisenä lauantaina tarhalle!!!!! Se tuntui aivan uskomattomalta, kyseisen viikon alussa olin saanut Katarinalta viestiä, että eräs Milla on menossa myös silloin tarhalle ja vieläpä omalla autollaan, et jos kysyisin häneltä kyytiä. Ja minäpä tietty kysyin =) Asia hoitui muutaman kerran soiteltuamme Millan kanssa puolin ja toisin. Katri (Sumun mamma) oli myöskin saanut järkättyä kyytiä. Tuntui mahtavalta, että nyt oli jopa kaksi kyytiä tarjolla. Muistui mieleeni ne kerrat, jolloin olisin lähtenyt myöskin reissuun, mutta en voinut, kun oli ne iänikuiset auto- ja kyyditysongelmat =(

Menin perjantai-iltana vanhemmilleni Nokialle, koirat jäi ukkoni hoiviin kotiin. Oltiin sovittu, että Milla hakee minut lauantaiaamuna vähän ennen seitsemää. Hän tulikin, hiukan aikataulusta myöhässä, hakemaan minut ja 100kg:n ruokalastin Katrin ja erään Outin ollessa jo kyytissä. Matka Hesaan meni nopeasti.......Merimatkat kuljimme Nordikilla ja nopeasti sekin aika meni. Juttelimme matkan ajan tietysti koirista, yllätys yllätys!!!! Sekä ahmimme hedelmäkarkkeja......

Tallinnan puolella matkasimme tietysti ensin Maksimarkettiin. Ostimme Katrin kanssa kärryn täyteen koiran- ja kissanruokaa sekä porkkanoita ja omppuja hepoille. Kun ostokset oli tehty,meni Katri toisen kärryn kanssa vielä uusintakierrokselle,koska meille jäi vielä sen verran rahaa.

Tarhalla meitä tervehti ensin hepat ja niille syötimmekin heti muutamat herkut. Aivan ihania hevosia, ruskea oli hieman vilkkaampi kuin valkoinen, molemmat todella suloisia. Uskokoon ken tahtoo, mutta meikä ei ole kovin usein saanut tilaisuutta silitellä hevosia.
Kun saimme vietyä tuliaisruuat sisälle, olikin jo aika mennä haukkujen luo. Minulla oli kova hinku päästä tapaamaan Kaarloa. Katarina oli meitä "varoitellut", että sen luokse ei kannata mennä itsepäisen luonteenpiirteen takia. Mutta minun oli edes nähtävä se, niin usein olin tuota koiraa mielessäni ajatellut. En osaa sitä tarkasti selittää, että miksi jotkut tietyt koirat jäävät kuin polttomerkkinä mieleen, Kaarlo vaan oli yksi niistä.
Kun olin tarhan puolella, en voinutkaan mennä Kaarloa katsomaan, en pystynyt. Päätin, että pitkitän sitä niin pitkään kuin pystyn. Siksi meninkin kasseineni tapaamaan muita koiria.
Korviini kantautui outoja ääniä. Välillä ne kuulosti lapsen itkulta ja välillä taasen ihan kissan nau'unnalta. Menin ääntä kohti ja tajusin, että ne tulee Dakotan häkin kopista. Sillä oli siis siellä pienokaisia. Tervehdin Dakotaa makupaloin ja se ottikin minut vastaan häntä iloisesti heiluen. Kopista kuului koko ajan tuo sydäntä särkevä pentujen itku ja vikinä ja ei mennyt kauaa, kun minäkin itkin. Mieleen tuli Tipsun pienokaiset, miten paljon parempi olikaan Tipsun pienokaisten alku elämälle......
Vältin katsomasta sinne päin, jossa Kaarlon koppi oli. Päätin mennä ihan eri suuntaan koiria katsomaan. Kassini oli täynnä puruluita, jauhelihaa, lihanpaloja ja nakkeja ja niiden odottajia oli joka puolella. Kävin esim. Zidanen luona. Se on aivan mahtavan energisen hauska koira. Koko ajan se katseli tarkkaavaisena ympärilleen ja välillä, kun siinä läheisyydessä lenteli harakoita niin pystyi lukemaan sen katseesta toiveen päästä niitä hiukan jahtaamaan. Istuin Zidanen kopin luona olevan traktorinrenkaan päällä ja silittelin poikaa. Se näytti niin onnelliselta. Annoin sille puruluun ja jatkoin matkaani. Kiersin koirien luona jaellen niille huomiotani sekä herkkupaloja. Sitten yhtäkkiä huomasin olevani Kaarlon kopin läheisyydessä. Sieltä se minua jo katselikin, ja minä en voinut vähään aikaan kuin katsella takaisin. Siinä on paljon meidän Aksua, niin paljon, että itkin taas. Miten komea koira voikaan olla, mitähän raukka on joutunut kärsimään elämässää, että sen luottamus ihmisiin on noin kärsinyt??? Menin Kaarloa lähemmäs ja heitin sille herkkuja. Se katseli minua koppinsa edestä rauhallisin katsein, mietin, että mitähän sen päässä liikkuu? Annoin sille hiukan enemmän makupaloja kuin olin muille antanut ja lopuksi heitin sille vielä puruluun. Luuta se ei alkanut pureskella vaan se meni koppinsa viereen maate ja katseli sieltä menoani.
Kävin mm. Alaskan ja Rickyn luona. Molemmat niistä olivat rauhallisia tapauksia, jotka osasivat nautiskella huomiostani sekä tietty makupaloista.

Päivä tuntui kuluvan todella nopeaa vauhtia. Kävin koirien luona ja joitakin vein lenkille. Olin päättänyt ennen reissua, että vien lenkille ainakin Cameronia. Se oli yksi suosikeistani. Cameron kulki hihnassa todella nätisti ja katselin sitä liikuttuneena, kun se haisteli niin autuaana lähitienoota.
Lenkitysten välillä kävin jakelemassa herkkuja koirille sekä viettämässä niitten kanssa aikaani. Olin penkonut kassini pohjalta erikoisluun, joka minun vielä piti viedä Kaarlolle. Se kädessäni kuljeskelin uusien koirien aitauksessa....jonkun aikaa =) Boris haisteli kädessäni olevaa jauhelihapakettia kunnes se äkkäsi myös Kaarlon luun. Tuhannen sadasosasekunnin aikana se luu oli sen suussa. Boris tipautti sen maahan ja nuuski sitä perusteellisen autuaana. Otin sen ensin takaisin käteeni, mutta jokin sen katseessa sai minut luovuttamaan luun sille takaisin. Olinhan mä jo antanut Kaarlolle puruluun, joten se erikoisluu jäi Boriksen aarteeksi. Huomasin Boriksen pidellessä luuta suussaan,että sen hampaat näytti aikas kuluneilta. Voi reppanaa!!!!

Isabellin luona vietin myös aika kauan aikaani. Katselin liikuttuneena sen iloista leikkiä pentunsa kanssa. Kuulin eräältä tarhan työntekijältä, että sen toinen pentu oli kuollut äskettäin. Sen samaisen työntekijän kanssa juttelimme englannin ja suomenkielen sekoituksella myös muutenkin koirista. Kävimme hänen kanssaa katsomassa esim. Dakotan 4 päivää vanhoja pentuja. Dakota oli niitä juuri syöttämässä, kun menimme sen häkkiin. Nostimme kopin kattoa, että näkisimme paremmin. Dakotaa meidän seura ei tuntunut häiritsevän. Siinä samalla puhe jotenkin luisui Kaarloon. Se työntekijä kysyi, että haluanko käydä sitä vielä katsomassa, ja minä tietysti halusin. Katselin siinä vierellä, kun hän meni Kaarlon luo ja yritti silitellä sitä. Kaarlo murisi hiukan ja perääntyi. Tuo työntekijä ei pelännyt Kaarloa ollenkaan, mitä hiukan ihmettelinkin. Hän kertoi, että Kaarlolla on kyllä omaa päätä, mutta kyllä sen luokse uskaltaa mennä.
Ja sitähän minä olin uneksinut monet kerrat ,saada edes kerran silittää sen komeata turkkia......Mutta sitä en vielä uskaltanut.

Tässä välissä kävin jälleen koirien luona ja katselin myös samalla,että jos juomakuppeja pitäisi täytellä. Vesikipot näytti olevan aikas hyvin täynnä, täyttelin siinä myös vajaita kippoja, sillä ilma oli helteisen aurinkoinen. Erään uusien koirien aitauksessa olevan poikakoiran kipon täytin ainakin kolme kertaa. Kun olin vienyt sen kippoon vettä ja lähdin hakemaan vettä lisää niin sillä aikaa tuo rasavilli oli jo kippo suussaan odottamassa. Tuo veijari oli muutenkin aikas hulivilin näköinen ja oloinen =)))

Karma oli ihastuttava neitokainen, joka söi maltillisesti lihanpaloja. Se jäi vikisemään jälkeeni =(
Isan luona en voinut olla käymättä. Sillä oli häkissään kolme pentua, joihin halusin tutustua paremmin. Menin sen häkkiin varovasti, jotta en pelätyttäisi äitiä ja sen jälkeläisiä. Isa tulikin nuuskimaan minua uteliaana ja samaten sen kaksi pentua. Mutta yksi niistä pennuista jäi katselemaan kauemmaksi. Ajattelin, että ainakin yritän tehdä siihen tuttavauutta, joten hivuttauduin varovasti kyykkysilläni lähemmäksi. Pentu oli kovin varovainen ja se menikin koppiinsa. Menin kopin luo ja raotin hiljaa sen kattoa. Siellä se pikkuinen istui yksin nurkassaan. Ne pari muuta pyörivät ympärilläni kuin hyrrät. Ne jopa yrittivät kaivaa kopin ulkopuolelta aukkoa, jotta pääsisivät myös koppiin, jonka luona kurkottelin sitä yhtä pikkuista. Isa oli rauhallisin mielin, joten ajattelin olla niiden luona vielä jonkun aikaa. Varovasti aloin silitellä sen varovaisen pennun niskaa ja kaulaa. Hyväilin myöskin sen korvia tavalla, josta omat koirani pitävät ihan mahdottomasti. Pikkuinen tuntui nauttivan kosketuksestani, se laittoi välillä jopa silmät kiinni, kun silittelin sitä. Juttelin myös sille rauhallisella äänellä kaikenlaisia hellittelynimiä. Olin täysin myyty tuon pienen edessä. Miten halusinkaan ottaa sen syliini ja viedä mukanani. Kyyneleet valui poskillani, minä silittelin ja juttelin. Jossain vaiheessa ajattelin, että täytyy välillä käydä taas muidenkin luona. Vähän aikaa peuhattuani niiden kahden rasavillipennun kanssa ja annettuani huomiota Isalle, lähdin pois niiden aitauksesta. Jäin katselemaan kopille päin. Se pikkuinen ei tullut enää sieltä ulos. Mieleni teki ihan hirveesti mennä takaisin sen kopin luokse ja jäädä sen pienen luokse vielä vähäksi aikaa. Mutta päätin kuitenkin mennä katselemaan muita haukkuja, pakkohan minun olis joka tapauksessa lähteä sieltä jossain vaiheessa. Sydämeni itki ja silmäni olivat ihan märät, kun menin Tuutin luo. Päätin viedä sitä lenkille, vaikka se pääsisikin meidän mukanan Suomeen. Tuutista minulle tuli mieleen Tipsu, niin samankaltaisia ne ovat luonteeltaan; herkkiä, varovaisia, miellyttämisen haluisia......
Vein lenkille myöskin Kuusepuuta. Tapasimme lenkille lähtiessämme Tuijan, joka on ihan hullaantunut kyseiseen koiraan =)

Pakko päästä vielä Kaarloa tapaamaan, pakko pakko pakko pakko..........Tuo jankutus ei lakannut soimasta päässäni, ja yhtäkkiä huomasinkin jälleen käveleväni Kaarlon kopin luo. Siellä päin näyttivät myös Millakin ja Outi olevan.
Sitten päätin, että, jos en uskalla edes kokeilla yrittää silittää Kaarloa niin ainaskin annan sille herkkupaloja kädestäni. Edes se minun on yritettävä tehdä!!! Menin Kaarlon luo rauhallisesti, se katseli minua rauhalliseen tapaansa. Menin kyykkysilleni sen luo ja ojensin hitaasti käteni sitä kohti. Kädessäni oli jauhelihaa. Kaarlon kuono tuli hitaasti kättäni kohti. Koko ajan se haisteli, että mitähän kädessäni mahtaa olla. Mielessäni ajattelin, että jos se ei vaikka yhtään tykkääkkään, kun tälleen sitä lähestyn, mutta ei....Se nuuskaisi kätteni aarretta ja nuolaisi sen parempiin suihin. Meikäläisellä oli työ ja tuska, etten alkanut hihkuun ilosta sitä, että olin uskaltanut Kaarloa syöttää kädestä. Jauhelihapaketti hävisi parempiin suihin, minä syötin sen sille kaikki. Jossain vaiheessa myös sain silittää Kaarloa hiukkasen kaulalta. En olis uskonut, että se tapahtuu minulle. Katselin Kaarloa siitä läheltä, sen ilmeitä, kasvojen piirteitä, koko olemusta, kun se samalla nautiskeli herkuista. On vissiinkin turhaa mainita, että itkuksi laittoi se tilanne. Pyysin Outia ottamaan minusta ja Kaarlosta pari kuvaa. Olin onnellinen ja myöskin surullinen......

Tarhalle myöskin tuotiin eräs koira meidän siellä vielä ollessa. Kun olin viemässä Cameronia lenkille niin näin pellolta, että parkkipaikalle ajoi auto, josta tuli ulos pariskunta tumman koiran kanssa. Arvasin heti, että ne toivat koiransa tarhalle, pois annettavaksi. Ja niinhän siinä kävikin. Juttelin sen työntekijän kanssa (sen, jonka kanssa juttelin aikasemminkin) ja hän kertoi koiran olleen alle vuoden ikäinen ja, että se oli tuotu tarhalle, koska sitä ei enää jaksettu. Mielessäni kulki monia tunteita; surua, raivoa, vihaa, sääliä....Tietysti hyvää oli se, että koira oli tuotu tarhalle eikä potkittu kadulle.
Kävin tuota koiraa katsomassa, kun se oli viety koppinsa luo. Se oli hellyttävä tapaus, jolle herkut tuntui aluksi olevan ihmetyksen aihe. Kun heitin sille nakin niin se ei aluksi osannut tehdä sille mitään muuta kuin nuuskia pitkään ja hartaasti. Sitten se otti sen nakin etuhampaittensa väliin ja roikotti sitä siinä jonkin aikaa. Kun se ryhtyi sitä syömään, niin kyllä se sitä söikin. Tuli mieleen ensin sellanen seikka, että onkohan sille annettu koskaan pureskeltavaa ruokaa......Pian se kuitenkin tottui nakkeihin ja niihin se tykästyikin niin, että jauhelihat jäi syömättä. Puruluun se otti halukkaasti, kun olin ensin vienyt sitä lenkille. Se kulki todella nätisti hihnassa, uteliaasti tutustuen ympäristöön. Kävin jossain vaiheessa Miian luona ja pyysin, että sen kuva laitettaisiin sivuille. Ja Miia suostui.....kyllähän ne olisivat sen kuvan ilman pyyntöänikin sivuille laittanut. Meikäläinen vaan aina kiintyessään johonkin koiraan haluaa varmuuden, että sille suodaan mahdollisuus hyvään kotiin Suomessa. Tuo kyseinen koira on muuten Sergei............

Kello läheni uhkaavasti sitä aikaa, että oli pakko lähteä kotimatkalle. Olin ajatellut käyväni vielä lopuksi monen koiran luona; Cameronin, Isabellin, Kaarlon, Isan, Rickyn........Ja kun lähtö läheni niin en voinutkaan enää mennä niiden luo. Olisin vaan alkanut itkemään ja lähtö olis ollut entistä vaikeampaa =((((((
Parkkipaikalla selvisi, että meidän autossa tulisi Jätkä, London ja Tuuti. Jätkän saaminen autoon olikin varsin hankala tilanne. Sehän oli päättänyt olla tulematta autoon. Yritimme sitä auton takaosaan ja tuli siinä Katarinakin avuksemme luisen lihanpalan kanssa. Jätkälle oli laitettu varmuuden vuoksi kuonokoppa. Sit jollakin ihmeen keinolla Jätkä saatiin autoon ja Tuuti ja London takapenkille. Jätkä joutui heti paniikkiin, kun auto lähti liikkeelle. Se yritti ängetä auton takaa vaikka väkisin meidän luokse takapenkille. Meidän oli pakko pysäyttää auto ja ottaa Jätkä takapenkille ja laittaa London ja Tuuti takaosaan. Tuuti ja London olivat todella hienosti takaosassa, mutta Jätkässä oli pitelemistä. Se tuntui panikoivan ja pelkäävän autolla liikkumista. Minulla ja Katrilla oli joka paikka täynnä Jätkän karvoja ja kuolaa sekä syli täynnä Jätkää =) Se rauhoittui välillä minun tai Katrin syliin,se ihan hakemalla haki läheisyyttämme. Ja välillä taasen se olis mennyt vaikka raollaan olevan ikkunan kautta ulos, jos se olis saanut siihen mahdollisuuden. Matka tarhalta Nordikille tuntui ikuisuudelta. Koko ajan täytyi pitää ajatukset Jätkässä, eli siis siinä ei kerennyt suremaan tarhalle jääneitä. Toisaalta hyvä toisaalta huono juttu.......
Täytyy vielä sanoa, että välillä tunsin jopa ylpeyttä istuessani auton takapenkillä Jätkän ollessa sylissäni, kun ihmiset auton ulkopuolella katselivat menoamme. Kun auto oli pysähdyksissä satamassa niin saimme kyllä monen monet monituiset katseet osaksemme. London yritti myöskin välillä tulla syliimme. Toisella kädellä sitä välillä rapsuttelin ja juttelin sille, jotta se tuntisi olonsa mukavammaksi. Tuuti makoili auton lattialla koko matkan.

Laivassa ajattelimme kauhulla, että mitenköhän Jätkä tyytyy osaansa autossa, kun me ihmiset hävitään sieltä vähäksi aikaa. Ei olis kauheen mukavaa tulla syötyyn autoon. Kokeilimme sitä niin, että Milla jäi kytikselle auton taakse niin, että Jätkä ei sitä huomannut. Meidät se huomas, kun poistuimme paikalta. Milla tulikin pian perässämme ja sanoi, että Jätkä oli jäänyt autoon ihan rauhallisin mielin. Katsellut vaan ympärilleen......Hyvä juttu! Muussa tapauksessa olisimme ottaneet sen mukanamme.

Matka Hesaan sujui nopeasti. Me tankkasimme itsemme kahvilla, leivällä ja karkilla. Välillä otimme nokoset ja tietty kävimme karkkiostoksilla. Hesan puolella maissa meitä olikin jo odottelemassa Jätkän tuleva perhe. Olivat todella ihanan tuntuinen pariskunta. Katselin Jätkää kyyneleitä nieleskellen, kun se makoili maassa muiden ihailtavana ja huomion keskipisteenä. Toivon, että joskus kuulen siitä kuulumisia!!!!!!!!
Londonia haki nuorehko pariskunta, todella mukavan tuntuisia hekin. Olivat oikein mieltyneitä tulevaan perheenjäseneensä. Tuuti matkasi Tuijan mukana Treelle, se meni aluksi Tuijalle hoitoon. Myös Tuutin ja Londonin kuulumisia haluaisin kuulla!!!!!!!

Matka Hesasta Treelle sujui myöskin nopeasti, vaikka Milla meinasikin mennä pidemmän mutkan kautta =) Tuntui oudolta olla takapenkillä ilman mitään pyörijää ja hyörijää. Päivä oli ollut pitkä ja henkisestikkin raskas ja sainkin ihanalta Millalta kyydin melkein vanhempieni kotiovelle saakka. Siellä minua odotti neljä karvaturria, joita minulla olikin ollut kova ikävä; Jalmari, Tipsu, Aksu ja vanhempieni Linda. Minut nuuskittiin läpikotaisin moneen kertaan. Istuin takapihan rappusilla ja otin vastaan tervetulotoivotukset vinkumisineen ja haukkuineen =) Linda kantoi jalkoihini jos jonkinmoista leluaan. Siinä me sitten istuskeltiin ;minä ja neljä koiraa ja syötiin loppuun hedelmänallekarkit. Sänkyyn kun pääsin olin sekaisin väsymyksestä sekä tunnemyrskyistä, joita koin tarhalla. Sain onneksi pian nukahdettua.

Jätkästä jäi monet muistot tuon reissun jälkeen. Reisiini ilmestyi päivässä todella kirjavat ja isot mustelmat. Näytin siltä kuin minut olis hakattu......Suussani tuntui vielä sunnuntainakin Jätkän karvoja ja kyllä niitä pyyhin jopa silmälaseistanikin. Niin ja samaten kuolaa kanssa....Mutta ei se mitään, se oli pääasia, että Jätkällä alkoi silloin lauantain ja sunnuntain vastaisena yönä se todellinen koiranelämä ihastuttavien ihmisten huolehdittavana. En voinut olla ajattelematta niitä monia valloittavia persoonia, jotka joutuivat jäämään tarhalle...odottelemaan ehkäpä juuri sinua!!!!!!!

-Susanne Patjas