28.08.2004 tarhamatka ja sitä edeltävän viikon tapahtumia
20.8 perjantai
On kulunut jo liian pitkä aika viimeisestä tarhareissustani, joka oli 20.6. Reissuuun liittyi niin paljon ikäviä muistoja, tapahtumia jne. että en ole sen vuoksi halunnut mennä tarhalle vähään aikaan, koska muistot ovat vielä liian kipeitä revittäväksi taas uudestaan auki. Muistan niin
elävästi Maitopojan ja Houdinin häkin paikan ja ensitapaamisemme, kuulen, vieläkin korvissani niiden pienten naukumisen häkissään jne. Kuitenkin päätimme Miran kanssa, että reissulle on nyt aivan pakko lähteä, Mirallakin kun tuli taukoa tarhamatkoihin yllätyspentujen takia, joten ei muuta kuin reissun suunnittelut täyteen vauhtiin. Tuntuu
että vaikka reissulle on vielä reilu viikko aikaa niin siltikin aika varmasti loppuu kesken. Töiden jälkeen klo 16 suuntaan kiireen vilkkaan kohti kotia ja vaatteiden vaihtoa, sitten onkin jo heti lähtö harrastuksien pariin eli omalla seurallamme on agilitykisat 21.8 joten esteet pitää siirtää kisapaikalle ja kenttä laittaa kuntoon. Kaiken tämän touhun aikana puhelin soi vähän väliä ja juttelen pentukyselijöiden kanssa Brendan pennuista. Kello on 22 kun vihdoin illalla pääsen kotiin ja leipomaan kisojen puffettiin lihapasteijoita. Aika kulkee liian nopeasti ja klo 1.15 viimeinkin pääsen nukkumaan.
21.8 lauantai
Kello soi 5.15....Aika nousta ylös ja lähteä kisapaikalle
jossa muiden kanssa treffit klo 6 aikaan. Päivä oli tosi
mielenkiintoinen: välillä tuli vettä taivaan täydeltä ja kentällä kahlattiin 10cm korkuisissa syvyisessä lammikoissa, välillä aurinko paistoi täydellä teholla. Tuloksena hyvin monet kastuneet vaatteet, kova flunssa ja todella kylmä. Kesken kisojen muistan että ei perhana, meille on tulossa sunnuntaina, huomenna, Brendan pennut
hoitoon enkä ole muistanut käydä kaiken kiireen keskellä ostamassa ruokaa ym. ei muuta kun märissä vaatteissa Prismaan kesken pahimman lauantairuuhkan ja saan osakseni katseita joista en jaksa edes välittää nyt. Puhelin soi välillä ja taas vastailen pentukyselyihin. Miran kanssa
tekstaillaan ja neuvotellaan jo seuraavasta reissusta,
pennuista jne ja koko ajan mulla paniikki nousee paniikki entisestään kun ajattelen tarhalle menoa....Kotona vihdoinkin klo 22 aikoihin illalla ja Eppu mököttää mulle koska en ole kerennyt olemaan sen kanssa. Nanalta
saa osakseni pienet puraisut koska on niin innoissaan nähdessään mut. Tofun kanssa ollaankin kisoissa oltu yhdessä eli sen ei tarvitse mököttää koska on
ollut erikoisasemassa ja saanut olla mamman kanssa.
22.8 sunnuntai
Kello soi klo 8.30. Ei muuta kun ylös, koirat lenkille ja
sitten lähtö Tofun kanssa agilitykisoihin jonka jälkeen haemme Brendan 6 "pikku"pentua meille hoitoon. Matkalla pentuja hakemaan moottoriteillä kuuluu kova pamaus ja ei muuta kun auto tien sivuun. Pakettiautostamme on hajonnut
takarenkaan ulkopinta ja tietysti pakun vararengas jäi
edellisenä iltana siirtämättä takaisin pakuun kun raahasimme agilityesteitä kisapaikalta varastoon. Pääsemme kuitenkin jatkamaan matkaa mutta hyvin hitaasti ajaen ja toivon todellakin että pääsisimme pentujen kanssa
kotiin asti.Pääsemme pois Helsingin keskustasta kun kuuluu seuraavan kerran kova pamahdus, auto taas tien sivuun ja tutkimaan vahinkoja. Renkaasta purkautuu kumia ja renkaan sisällä olevaa rautalankaa joten päätämme että soitamme naapurillemme jolla vara-avain meidän asuntoon josko
hakisi sieltä mun auton avaimet jossa on vararengas pakuun on ja tulisi mun autolla auttamaan. Samantien muistan että eihän sitä vara-avainta ole takaisin naapuriin viety kun sitä viimeeksi tarvittiin eli sekään ei nyt auta. Pakusta löytyy pihdit joilla saadaan rautalangat pätkästyä ja
matka jatkuu välillä pysähtyen pätkimään lankoja. Puhelin
soi vähän väliä, joudun jättämään vastaamatta koska akku ihan lopussa ja tarvitsen puhelinta varuiksi jos jäämme tien poskeen ja rengas puhkeaa lopullisesti. Pääsemme kuin pääsemmekin kotiin ja kello on jo n.16. Ensimmäisen pennun hakijat tulevat jo klo 17 eli kovalla kiireellä pentujen putsaus kun joku oli vääntänyt matkalla kakat häkkiin ja muut tottakai olivat kävelleet ja kieriskelleet siinä. Pennuille ruokaa, omat koirat ulos ja istun hetkeksi sohvalle hengähtämään. Pennun hakijat ovat myöhässä, eivät löydä perille. Vihdoinkin tulevat ja Iituliini lähtee omaan kotiin. Samalla oven avauksella tulee Otson katsojat, Otsoon rakastutaan heti ja poika lähtee sitten omaan kotiin. Seuraavaksi lähteekin Massi ja sitten Helmen tuleva koti käy valkkaamassa tytön joka sitten noudetaan tiistaina. Tämän jälkeen koirien lenkitys ja ruokinta, kello on n. 22 taas kun pääsen vihdoinkin rauhoittumaan.
23.8 maanantai
Kello soi 6, en jaksaisi millään nousta. Silmät ristissä kävelen yläkertaan, haen pennuille ruoat ja alan siivoamaan yön jäljiltä pissapapereita. Omat koirat touhottaa aivan tohkeissaan ympäri kämppää ja ovat ihmeissään miksi yhteen huoneeseen pääsy kielletty ja miksi mulla ei olekaan yhtä paljon aikaa aamulla niille kuin yleensä. Saan osakseni taas mulkaisuja, Nana hakee luun ja huokaisten rojahtaa
lattialle sitä syömään. Eppu ja Tofu linnoittautuvat
tahallaan eteiseen jossa ovat mahdollisimman paljon mun tiellä ja kun komennan väistämään mulkoilevat vain ja raahautuvat tympääntyneinä muualle. Töissä kova kiire, eikä hengähdystaoista tietoakaan, sillä kaikki tauot ja ruokkikset käytettävä tarhamatkan suunnitteluun Miran kanssa ja klo 16 päästyäni töistä kaahailen kovaa kyytiä kotiin puhuen koko matkan puhelimessa pentukyselijöiden kanssa, kaappaan Tyynen kotoolta mukaani ja lähdemme eläinlääkäriin jossa meillä aika klo 18. Lääkäri on tunnin myöhässä eli pääsemme sisälle vasta 18.50, Tyyne rauhoitetaan ja kuvataan. Ei vikaa lonkissa mikä on todella ihana uutinen =) Neuvottelen vielä hetken omien koirien asioista lekurin kanssa ja kotona olemme n.20.45 Kotiin päästyäni vien Tyynen muiden pentujen luokse ja lähden omien koirien kanssa lenkille, jonka jälkeen ruokinta ja hetken leikkimiset pentujen ja omien koirien kanssa. Kello onkin taas 22.30 kun ns. oma rauha alkaa.
24.8 tiistai
Kello soi 4.15 ja ylitöihin meno kutsuu. Omat koirat katsovat mua todella hölmistyneenä että mitä ihmettä mä tähän aikaan nousen, Tofu ei jaksa edes päätään nostaa avaa vain silmät ja katsoo hetken, sitten nukahtaa uudestaan. Pennut ovat taas täynnä virtaa ja saavatkin aamuruoan hieman aikaisemmin. Työpäivä sujuu vähemmän pirteänä ja Miran kanssa väännämme taas reissua puolin ja toisin ja musta tuntuu että jotain varmasti taas unohdamme kiireen keskellä. Kotiin pääsen lähtemään töistä klo 16, vettä tulee kaatamalla ja keskusta ihan sekaisin, moottotiellä
kova ruuhka eli olen normaalia nyöhemmin kotona. Pennuille
taas ruoka,omat koirat lenkille ja sitten jo Helmi haetaankin omaan kotiin. Helmin lähdettyä menen pentujen kanssa leikkimään ja meidän Eppu tulee tekemään tuttavuutta niiden kanssa. Pari tuntia menee ihan heittämällä "pienten"
riiviöiden kanssa jotka siirrän klo 21 aikoihin takaisin
omaan karsinaan ja siirryn sohvalle istumaan ja ajattelen katsoa edes hetken aikaa telkkarista kisoja. Nukahdan sohvalle ja herään kun avokki tulee töistä klo 22.30 aikoihin. Puheluita tullut mutta en ole edes herännyt puhelimen soittoon... Pennuille ja omille koirille ruoat, avokki lähtee viemään koirat ulos ja mä menen nukkumaan.
25.8 keskiviikko
Taas kello soi 4.15 ja ylityöt kutsuu. Moottoritiellä ajaessani rupean ihan tosissani miettimään että onko tämä kaikki tämän arvoista ja kauanko ihminen vielä oikeasti jaksaa ja kestää tälläistä menoa, jatkuvaa valitusta, takaiskuja, vääntämistä koirien asioista jne. Mietin että onko tässä vapaaehtoistyössä nykyään aivan liian paljon huonoja asioita hyviin verrattuina, tiedän, että tilanne ei osu vain minun kohdalleni, vaan myös esim. Mira miettinyt ihan samaa kahden kuukauden tasapainottelun töiden-omien
koirien-koiravarausten-yllätyspentujen välillä. Harva soittaja kun tuntuu ymmärtävän, että meidän on hoidettava myös omat koiramme ja joskus jopa käytävä suihkussakin ;). Pääsen töihin, selailen hetken meidän nettisivuja ja tiedän taas miksi tätä työtä jaksaa tehdä päivästä toiseen ilman palkkaa, omalla ajalla, tinkien omista menoista ja harrastuksista ja miksi sitä haluan tehdä: ne eläimet tuolla tarhalla jotka itse ovat syyttömiä tähän kaikkeen kurjaan, ne tarvitsevat edelleen apua. Töiden jälkeen taas aika kuluu normaaliin tapaan: kotiin, pennuille ruokaa ja siivous, omat koirat lenkille, pari puhelua pennuista, lisäksi koska muutakaan hommaa tälle illalle ei olisi päätän että haluan kirjoittaa muutaman koirasta sivuille eli kuvat ja tiedot Sinille, pesukoneen saan vihdoinkin laitettua pyörimään ja päätän sen ajan vain maata sohvalla kun ei muutakaan tekemistä ole. Kerkeän juuri ajattelemaan että aivan ihanaa, yksi ilta kun voin vaan periaatteessa
olla tekemättä juuri mitään niin se iskee, nimittäin migreeni. Jään sohvalle makaamaan ja nukahdan siihen, herään klo 23 aikaan kovaan paleluun, päänsärkyyn enkä saa edes itseäni ylös sohvalta koska voimat täysin pois. Mira yrittänyt soittaa, tekstreita tullut monta koska meidän piti hoitaa Miran kanssa lauantain reissua illalla kuntoon. Olo aivan karmea mutta siltikin on mentävä vielä viettämään
pentujen kanssa aikaa, laitettava pyykit kuivumaan. Onneksi avokki tuli töistä ja hän hoitaa meidän omat koirat ja niiden ruokinnan. Tyynestä vielä muutama kuva otettava sivuille ja sitten nukkumaan.
26.8 torstai
Koko yön Lambi itkee, sillä on ilmeisesti kova ikävä sisaruksiaan eikä Tyyne kelpaa nähtävästi seuraksi ollenkaan. En voi niitä pitää omien koirien joukossa koska Nana ei niistä oikein pidä joten ei auta muu kuin kestää Lambin itkua koska se ei hiljene vaikka mitä yrittäisin.
Kello soi 7, nousen ylös, pennuille ruoat. Päätän antaa niille uudet pallot josko niiden kanssa aika kuluisi leikkiessä paremmin. Eppu päättää hakea pennuilta pallot pois koska ne sen mielestä selvästi kuuluvat hänelle ja
mamma viettää muutenkin liikaa niiden kanssa aikaa. Eppu
haluaa olla pentujen luona koska mäkin olen joten annan sen olla siellä. Eppu on varmasti maailman onnellisin koira kun pennut lähtevät maailmalle koska saa takaisin oman mamman ja kaiken tarvitsemansa huomion. Tyyne yrittää kiivetä mun syliin, Eppu tuuppaa Tyynen tylysti sivuun ja tulee makaamaan mun syliin viestittäen selvästi Tyynelle ettei sillä ole tähän syliin mitään asiaa....Lähden töihin ja mietin koko ajomatkan lauantain reissua, kuinka valmistelut mun osalta ovat todellakin huonolla tolalla,missä ihmeen välissä kerkeän autonkin vielä pakkaamaan kun Lambi haetaan omaan kotiin perjantai-iltana, lahjoituskamoja tulee vielä
samana iltana 2 paikasta ja haluaisin edes hetken viettää
omien koirien kanssa aikaa ilman kiireitä...Päivä sujuu taas normaalisti töiden merkeissä, tauot vietetään tiiviisti Miran kanssa mailaillen/tekstaillen reissusta, töistä suoraan kotiin ja pennulle ruoat, omat koirat lenkille. Tänään on meidän agilitytreenipäivä ja jälleen kerran tuntuu aivan ihanalta saada harrastaa edes yhtenä päivänä oman koiran kanssa jotain. Juuri ennen treeneihin lähtöä vettä rupeaa satamaan aivan kaatamalla. Koska olen kovassa flunssassa päätän etten lähde ulos sateeseen kastumaan ja vilustumaan vielä pahemmin eli siis jään kotiin. Puhelin soi taas tasaiseen tahtiin, yritän vähän siivoilla ja leikin pentujen kanssa.
27.8 perjantai
Aamulla klo soi taas 4.15. Koko poppoo on oppinut jo että tämä tarkoittaa herätystä ihan kaikilla eli avokkikin saa osansa aikaisesta aamuherätyksestä eli kaikki koirat ovat taas täynnä virtaa. Eppu on päättänyt ettei tänä aamuna mamma livahda pentujen luokse ilman häntä eli kuono oven välissä tarkkailee mitä puuhailen pentujen luona. Eppu yrittää väkisin myöskin lähteä mukaani kun olen lähdössä töihin mutta taas se joutuu pettymään, ei tälläkään kertaa.... Töissä ollessani klo 6.39 soi puhelin. Ennen kuin katson kuka soittaa epäilen että avokki ilmoittaa jo kiukkuisena ettei taaskaan saa nukuttua kun talo täynnä elämää. Väärin, puhelimessa aivan outo numero joten päätän olla vastaamatta. Soittaja jättää vastaajaan viestin jossa kuuluu vain "no ei se vastaa…" Ajattelen vaan että ei voi olla totta,nytkö jo joku soittelee pennuista tähän aikaan aamulla. Päivä menee nopeasti enkä kerkeä edes töissä syömään koska reissua pitää suunnitella Miran kanssa. Töistä lähtiessä haen Hanilta lahjoitusruokia ison kasan, ajan kiireen vilkkaan kotiin ulkoiluttamaan omat koirat. Lambia tullaan heti hakemaan jonka jälkeen annan Tyynelle ruoan ja päätän lähteä hakemaan itselleni ruokaa koska koko päivänä en ole kerennyt mitään syömään. Syötyäni ajattelen hetken olla vain aloillani ennen kuin pitää ruveta laskemaan rahoja, pakata auto täyteen lahjoituskamoja ja tietysti oman tavarat ym, olo tuntuu tosi kuumeiselta ja mietinkin että uskallanko edes mitata kuumetta. Herään sohvalta klo 20.50 kun puhelin soi. Olen aivan pihalla ja soittaja kyselee Tyyneä, olen aivan tokkurassa,sekoilen sanoissa ja puhun todellakin sekavia. Samalla kävelen ympäri kämppää etsien avaimia, kenkiä ja kaikkea mahdollista missä ei ole minkäänlaista järjen hiventäkään. Menen pihalle ja aloitan auton pakkaamisen. En osaa edes valita tavaroita mitkä kannattaisi nyt viedä joten heittelen sitä sun tätä autoon ja toisella kädellä nakuttelen tekstareita Miralle joissa kyselen todella järjettömiä. Mira ei vastaa, luulee varmaan mun seonneen lopullisesti. Autoa en jaksa edes pakata täyteen vaikka tavaraa oliskin, voimat vain yksinkertaisesti ovat lopussa ja jokainen joka joskus on nähnyt mun auton tarhareissuilla tietää että mulla on tapana pakata se niin täyteen että ajaminenkin on vaikeaa saatikka minkään oven avaaminen koska tavarat tippuvat ulos jos vähääkään ovea raottaa. Pääsen vihdoinkin puolen yön aikoihin nukkumaan kun rahat on laskettu ja omatkin tavarat pakattu.
-Miia-
28.8.04 lauantai
Kello soi 5.30. En jaksaisi millään nousta mutta pakko. Klo 3.00 yöllä heränneeltä Miralta on tullut useita viestejä, juna on myöhässä puoli tuntia, junan henkilökunta kuitenkin vakuuttanut että juna ottaa matkalla kiinni myöhästymistään ja saapuu ajallaan Helsinkiin. Lähden ajelemaan klo 6.30 kohti Helsinkiä ja Rautatieasemaa. Miralta tulee viestiä ettei juna todellakaan ole kuronut eroa kiinni vaan sitä on tullut vielä lisää. Istuskelen rautatieasemalla parkissa auton kanssa ja kello on 7.20. Laivaan sisään päästäminen loppuu 7.45 ja soitan laivayhtiöön ilmoittaakseni että olemme myöhässä ja mihin saakka odottelevat. Loppujen lopuksi juna on myöhässä 40 minuuttia ja Mira kävelee junassa ensimmäiseen vaunuun tarhakantamuksineen, että säästäisi aikaa, ovien auettua Mira juoksee autolle niin lujaa kuin pystyy. Ajamme renkaat ulvoen satamaan ja ehdimme laivaan juuri ja juuri. Täpärämmälle ei enää olisi voinut mennä. Meitä molempia jännittää tarhalle meno enemmän kuin tarpeeksi, mahassa kiertää ja ajatukset ovat sekaisin. Olemme varmoja, että päivä jatkuu samaan malliin kuin se on alkanutkin eli ei kovin hyvin.
Emme pääse mihinkään istumaan, laiva on buukattu liian täyteen ja olimme viimeisiä laivaan tulijoita. Kukaan ei tahdo antaa tilaa edes hetkeksi joten istumme käytävälle. Henkilökunta tulee ystävällisesti ohjaamaan meidät istumapaikalle, laivalta löytyi 2 vapaata penkkiä näyttelyyn menevän koiran vierestä. Muut matkustajat eivät olleet innoissaan koiran läsnäolosta, joten alue oli eristetty, meitä ei koira haitannut, päinvastoin. Käymme laivamatkan aikana kaikki mahdolliset tarhamatkan asiat läpi ja yritämme saada ajatukset kasaan.
Tällä kertaa Suomeen pääsisi ihana joukko koiria, vanha Sambuca, arat koirat: Reezo, Nefertiti ja Liisi. Vicco ja Hania. Guinevere oli päässyt omaan kotiin eilen.
Eestin tulliin päästyämme tullihenkilö katseli täpötäyttä autoamme ja kysyi kauanko olemme matkalla. Vastasimme, että tulemme tänä iltana takaisin ja nainen pyöräytti silmiään meiltä peittelemättä "Idiootit suomalaiset tulevat Eestiin päiväksi ja heillä on auto täynnä tavaraa…". Emme viitsineet turhaan selittää mihin tavarat menevät, kun nainen ei sitä kysynyt, meitä vain hymyilitti.
Sitten kiireellä kauppaan ja eläinlääkäriin ostamaan muutamille koirille strongholdit eli vahvat ulkoloishäädöt, tämän jälkeen apteekkiin ostamaan frontlinet. Ihmisiä olisi tänään tulossa kolmeen eri aikaan tarhalle, joten saisimme olla ns. väijyssä koko päivän.
Tarhalle päästyämme vaihdoimme vaatteet ja kannoimme lahjoitukset sisälle, ruokaa ja peitteitä oli taas ihana määrä, tämän lisäksi puruluita, pantoja, remmejä, kissoille hiekkaa ja muuta tarpeellista.
Kuvasimme koiria ja tutustuimme niihin, kurkkasimme jokaisen suuhun, osa vastusteli ja osa olisi antanut tsekata vaikka kitalaen. Kopissa 1 oli arka rotikkasekoitus joka sai myöhemmin kodin Eestistä, koiran piikkipanta oli jättänyt järkyttävät jäljet niskaan. Kopissa 3 odotti mahtava musta uros, joka oli varattu yksityisesti Suomeen. Kopissa 9 oli Nunnun veli, yhtä arka kuin ennenkin, mutta tuntui, että pientä edistystä tapahtuu kyllä. Mortti oli huomattavasti suurempi mitä olin kuvitellut. Kopissa 17 komeili Toto, nuori ja mahtava koira, sen edessä pomppi Rumba ja Rumban edessä jökötti Jefferson, iki-ihana jästipää herra suurine silmineen.
Tarhalla oli paljon ihania koiria, Lollipopkin oli osalle matkalaisista mukava, osalle taas räyhäsi niin paljon, ettei olisi voinut kuvitella edes syöttävänsä kädestä. Harmiksemme vanha seefferisekoitus narttu oli tarhalla edelleen, siihen ei saanut kontaktia ja sen olisi armeliaampaa päästää ikiuneen. Vastapainoksi taas huomasimme iloksemme, että kaikki juoksuiset nartut olivat eristetty, ettei vahinkoja pääsisi tulemaan. Todella sairaita ja huonokuntoisia ei juurikaan ollut.
Matkalaiset saapuivat ja opastimme heidät sisälle vaihtamaan vaatteita ym. Tuntui, että tuuli vei sanamme, sillä osa ihmisistä jäi aina silittelemään koiria ja saimme sanoa moneen kertaan "tulisitteko, että kierretään tämä alue ensin kokonaan yhdessä läpi". Tuntui todella inhottavalta huomauttaa monta kertaa, mutta en uskaltanut ottaa riskiä, että ihmiset olisivat jääneet heti omille teilleen tarhalla ja en olisi saanut näytettyä heille vihaisia koiria. Lopulta kuitenkin kierros oli ohi ja näytin omistajille heidän omat koirat jos niitä ei oltu vielä tunnistettu. Nefertiti oli mennyt jälleen takapakkia ja ennen niin hiljainen neiti lähinnä rähisi meille kilpaa viereisen nartun kanssa.
Kävelimme Miian kanssa tarhan rakennusta kohti ja melkein astuin kissan päälle! Ruohikossa makasi pienikokoinen kaunis kissa, joka ei jaksanut enää liikkua, ei syödä, ei reagoida mihinkään. Ulkoisia vammoja ei näkynyt, kissa ei krampannut, ei oksentanut, ei ripuloinut. Kissa näytti siltä kuin se olisi vaeltanut satoja kilometrejä, jokainen kilometri olisi vienyt voimia ja nyt se ei vain enää jaksaisi, ei päivääkään. Kissa pääsi samana päivänä kissojen taivaaseen enkelten saattelemana.
Kissalaan mentyämme huomasin harmikseni, että iso maatiaiskolli, jonka olin ristinyt Paddingtoniksi, oli edelleen tarhalla, yhtä terveenä kuin ennenkin. Mutta herra oli jo niin tyytynyt kohtaloonsa, ettei yrittänyt edes 50x50cm häkistään pois ovea aukaistessani. Paddington otti tyytyväisenä ruoat, veden ja silitykset vastaan. Oli ihana huomata, että kaikilla kissoilla oli ruokaa, puhtaat aluset ja vettä. Tosin ruoasta oli niin kova pula, että henkilökunta oli ehtinyt jo täyttää kupit meidän samana päivänä tuomalla ruoalla. Annoimme pienille pennuille penturuokaa. En tiennyt miten olisin lohduttanut Miiaa, joka näki yhdessä häkissä useita kissanpentuja, jotka olivat kuin klooneja Teijokisusta, Houdinista ja Maitopojasta, suru oli suuri ja kyyneleet valuivat molempien poskia pitkin.
Kissat maukuivat haistaessaan silakat. Osa nappasi silakat käsistäni niin, että sain muistoksi hetken kestävät veriset naarmut, osa taas haisteli tarkkaan onko kala pilaantunutta. Osa vain leikki kalalla. Jotkut kissat olivat niin väsyneitä, että ne eivät jaksaneet nousta hakemaan kalaa toiselta puolelta pientä häkkiä, vaan kurottivat hieman kalaa kohti ja päästivät käheän hiljaisen pyynnön "antaisitko kalan vähän lähemmäs". Osa kissoista ei saanut edes syötyä kalaa, aivan kuin suut eivät olisi auenneet isommalle, nämä kissat nuolivat kaloja kuin aarrettaan, joten annoin heille penturuokaa, jota olisi helppo syödä.
Liisin omistaja ja Arja ovat tuoneet huonokuntoisen airissekoituksen tarhan pihalle ja leikkaavat koiralta pahimpia takkuja pois ja hoitavat silmiä. Mehmet on yllättävän kiltti vaikka hoitaminen sattuu varmasti.
Miia hoitaa tarhalle maksut ja tarkistaa passit sillä välin kun huolehdin matkalaisista. Viemme muutamia koiria lenkille ja testaamme koiria kissoilla ja toisilla koirilla. Aika kuluu taas niin nopeasti, että kohta kello onkin jo neljä ja aloitamme Suomeen lähtevien koirien hakemisen parkkipaikalle. Kaikki muut menevätkin ongelmitta paitsi Nefertiti, joka on paniikissa. Motitamme neitosen nurkkaan ja lassoamme Nefertitin. Häkistään päästyään Nefertiti kävelee rinnallani kuin joku näyttelyguru, se ei kisko, askel on korkea ja kävelee ihan vierelläni.
Istumme Nefertitin kanssa piilossa auton takana, jossa on rauhallisempaa ja hiljalleen tyttö antaa silittää jalkojaan, poskiaan ja kaulaansa. Nyt Nefertiti alkaa olemaan oma itsensä. Laitan Nefertitin kaulaan kunnon pannan, yritän laittaa sen tarpeeksi kireälle, sillä turkki on niin takkuuntunut, että karvapaakit meinaavat väkisin jäädä pannan alle.
Alan jakamaan kortteja ja laittamaan frontlineja. Hetken päästä kuuluu huuto: Nefertiti pääsi vapaaksi! Koira juoksee tarhan pihalla ja huudan "älkää yrittäkö sitä kiinni". Jatkan passien jakamista ennen kuin tajuan, että ihmiset tuijottavat minua kummastuneesti. Selitin, että jos yrittää ottaa kiinni, lähtee kauemmas ja se on koiran menoa. Lopulta Nefertiti juoksee portille ja huudan yhdelle suomalaiselle avaa portti, Nefertiti juoksee paniikissa tarhalle ja pyrkii häkkiinsä, josta saamme sen uudestaan kiinni. Pari karvapaakkia olikin jäänyt pannan alle ja säikähtäessään Nefertiti oli saanut päänsä pannan läpi.
Laitamme takseihin peitteet ja kaikki koirat hyppäävät autoon ongelmitta, myös Nefertiti. Olen ihan ihmeissäni, että missäs loput koirat on, on niin outoa, että takseihin menee vain 2 koiraa, Guinevere kun haettiin jo edellispäivänä ja Reezo sekä Sambuca matkaavat omilla autoilla Suomeen.
Toivotamme sekä koirille, omistajille että matkalaisille hyvää matkaa ja lähdemme Reezon metsästykseen. Lopulta avuksemme tuleekin henkilökuntaa, jotka saavat Reezon autoon ja häkkiin. Soitan Sambucan omistajalle, koska aika alkaa käydä vähiin ja en ollut vielä heitä nähnyt. He olivatkin juuri matkalla tarhalle ja ehdin antamaan myös heille rokotuskortin ja näyttämään mikä on mikin.
Käyn vielä tervehtimässä Dezia, joka olisi tahtonut mukaani, valtava itku vain puskee läpi ja en tiedä mitä tehdä. Kurkkua kuristaa ja on todella paha olla.
Lähdemme mieli maassa tarhalta, ei huvittaisi palata Suomeeen, mutta on pakko. Saamme matkalla infoa, että koirien matkustaminen sujuu hyvin. Juttelemme laivassa vielä Reezon omistajan kanssa ja yritämme neuvoa parhaamme mukaan. Ajatus vain on niin jumissa molemmilla ja katsoimme telkkarista mm. seipästä (keihään heittoa) ja kuljimme laivalla kuin unessa. Yhtäkkiä huomaan että polveni on todella kipeä, en tiedä mitä sille on tapahtunut, en ainakaan muista että olisin kaatunut tai joku olisi purrut, voiko ihminen olla näin sekaisin??
Suomeen päästyämme Miia heittää minut junalle, jossa saan odottaa vielä 40min. Ihmiset katselevat surullisen ja resuisen näköistä tyttöä laukkuineen, aivan kuin säälien yhtä paljon kuin Eestin katuja tallaavaa katukoiraa. Mielessäni pyörii Dezi, Reezo, Nefertiti, Jefferson, Paddington ja kaikki muut kissat.
Juna ei ole tällä kertaa myöhässä ja pääsen väsyneenä kotiini 00.30. Koirat nuuskivat muovipussia johon olen käärinyt tarhakengät, sen jälkeen koirat odottavat että pääsen suihkusta ja aloittavat tervetulo haukahdukset, hyppimiset ja pusuttelut. Olen niin väsynyt, etten jaksaisi silittää edes omia koiriani, polveen on tullut iso mustelma ja nahka on hieman rullalla. Tänä päivänäkään en vielä tiedä mihin olen sen satuttanut. Yksi tarhamatka taas takana, liian toivoton olo, liian vähän aikaa olla perillä, taas on tekemistä itsensä kanssa, yrittää nukkua edes yksi kunnon yö.
-Mira&Miia-
En voinut enää vastustaa kiusausta ja lähdimme Miian kanssa katsomaan Karun mahdollista siskoa, Dezia. Aluksi en ollut tunnistaa koiraa koska se näytti niin pieneltä. Dezi oli ottanut ihmisiin vaihtelevasti kontaktia, välillä murahdellut, mutta oli jopa nuollut kättäkin. Menin häkkiin tervehtimään Dezia kuin omaa koiraani ja naamapesuhan sieltä tulikin! Ihana lyllerö! Aikaa ei ollut paljoa, joten lähdimme kiertämään tarhan koirat, joita oli huomattavasti vähemmän kuin viime kerralla, pentujakin oli vain kaksi ja pieniä koiria ei juuri ollenkaan.
Takaisin