RONJA ent. MICELLA

Näen erään kopin ympärillä juoksevan neljä alle luovutusikäistä pentuja ja toivon itse mielessäni, etteivät ne olisi "yksinäisiä" pentuja eli ilman emoaan tarhalla. Huokaan syvään, kun huomaan nurkan taakse päästyäni, että pennuilla on emo. Micella on pentujen teiniäiti, joka ei koskaan saanut olla itse lapsi tai edes kenenkään rakastama. Sydän tekee muutaman ylimääräisen lyönnin, kun Micella katsahtaa minua suurilla, anovilla silmillään. Sitten kuin puoliksi varkain, aivan hiljaa, ettei vain ajeta pois Micella tulee syliin ja jää siihen. Silloin minun sydämeni menee niin syrjälleen, että tiedän sinne menneen uuden asukin. Sinne aivan syvälle. Silloin lupaan yhä sylissäni olevalle Micellalle, että etsin sille kodin, sellaisen oikein hyvän, joka rakastaa sitä ja sen ei enää tarvitse varastaa itselleen huomiota pennuiltaan. Toisella kertaa tarhalla Micella pääsi irti ketjustaan. Se olisi voinut lähteä minne vain, mutta se suuntasi kulkunsa ihmisen luokse, joka oli sitä hetkeä aikaisemmin hoivannut. Sen jakamattoman rakkauden saa osakseen antamalla sille itselleen juuri sitä. Micella on kuitenkin nuori tyttö ja siitä saattaa kehkeytyä hyvässä hoidossa ja turvallisessa ympäristössä hyvinkin energinen pakkaus. Nyt Micella on todella laihassa kunnossa ja korkeutta sillä on n. 50cm. Toivon sydämestäni, ettei Micellan tarvitse enää kauan elää rakkaudetonta elämää kopillaan, sillä se on joutunut aivan liian nuorena, aivan liian aikaisin alkaa huolehtimaan vielä itseäänkin avuttomammista pienistä. Nyt olisi jo sen vuoro elää huoletonta ja turvattua koiranelämää. Micella sai kodin elokuussa 2008. Kuulumisia kodista 15.7.2009 Hain Ronjan Suomeen 1.8.2008 ja vuosipäivää vietämme sitten toivottavasti PK:n varjo match show:ssa. Paljon on ehtinyt tapahtua vajaassa vuodessa, eikä moni samaksi koiraksi tunnistakaan, jos vuosi sitten koiran on nähnyt. PK:n sivuilla koira kulki nimellä Micella, mutta aiempi omistaja oli luullut koiraa urokseksi (mm. merkkailee koipi pystyssä puut ja ruohonkorret) ja kutsumanimi oli Robert. Robert oli tuotu neljän alle luovutusikäisen pentunsa kanssa tarhalle kevätkesästä. Muutama pentu oli jo vieroitettu ja neljä tarhalle tuotua pentua löysivät kaikki Viron puolelta omat kodit. Robert oli vääntynyt tarhalla Robertaksi ja minun suussa Ronjaksi. Ronja steriloitiin tarhalla ja samalla poistettiin iso nisäkasvain. Kun ensi kertaa näin Ronjan, koira näytti hyvin hoidettuihin rotukoiriin verrattuna vähintäänkin surkealta. Tämä oli kyllä odotettavissakin pentujen jälkeen. Pää vaikutti aivan liian isolta kroppaan nähden, karva oli vaihtumassa, karvan alla jokainen luu törrötti ja lihakset olivat melkoisenkin surkastuneet. Steriloinnin yhteydessä poistetun nisäkasvaimen kohdalla oli nyrkin kokoinen patti, koska paraneminen ei ollut ihan ideaalia (koppiolot ulkona eivät olleet ehkä parhaat mahdolliset paranemista ajatellen). Korvien takaa ja turkista löytyi pieniä mustia pisteitä ja Ronja rapsutteli itseään alituiseen, mutta kotiin asti ei ulkoloisia pääsisi, koska Katarina tyhjensi Tallinnassa ulkoloishäädön turkkiin. Ronja oli hieman hämillään, mutta oli helppo kuljetettava, koska pyöri remmissä jaloissa. Kotona Ronja osoittautui kovin helpoksi ja iloiseksikin seuralaiseksi. Pesu ja kynsienleikkuu auttoivat ensihätään ulkonäköön. Löysin kolme pattia kainaloiden läheltä rintakehästä, joista isointa epäilin kasvaimeksi ja pienempiä rasvapateiksi. Kotona koirasta kuoriutui energinen ja leikkisä. Ketterä kuin pieni kärppä, joka loikkii ja hyppii aina kun siihen on mahdollisuus.  Sisäsiisteys oli hallinnassa ja oli melko hiljainen kerrostalossakin. Yksinoloa aloitettiin harjoittelemaan hetimmiten lyhyillä ajoilla (kaupassa käynnit ym.), eikä eroahdistustakaan ilmennyt. Kyllähän se välillä edelleen saattaa vinkua perääni, mutta harvemmin. Jotenkin keskenkasvuiselta koko koira vaikutti ja varsinkin ensimmäisen puolen vuoden ajan oli käytös hyvin epävarmaa: remmirähjäys ja muut sen sellaiset ongelmat alkoivat kun sai edes hippusen itsevarmuutta. Itsevarmuutta on tullut sittemmin roimasti ja on yleensä jo niin terveen itsevarma, ettei tarvitse hötkyillä turhista tai haastaa riitaa. Itsevarmuuden lisääntyminen näkyy myös ihmisten kanssa: tarhalla Ronja mielisteli kaikkia ihmisiä, mutta kotiutuessaan ei enää hakeutunutkaan vieraiden ihmisten luo ja oli niitä kohtaan melko välinpitämätön tai peloissaan, kun huomiota sai tarpeeksi kotona. Huomionkipeä, silmiin killittelevä mussukka Ronja on tietenkin omalle väelle, mutta luoksepäästävyyttä on tarvinnut harjoitella paljon ja edelleen olisi hyvä harjoitella. Eläinlääkäri sanoi Ronjan olevan hyvin tyypillinen siellä käyvä ex-virolainen tarhakoira: kiltti ja nöyrä. Vaikka tilanne pelottaa, niin ei tarvitse pelätä, että olisi millään tavalla aggressiivinen. Ikäväksi uutiseksi eläinlääkäri diagnosoi kaikki kolme pattia kasvaimiksi. Keuhkot onneksi kuulostivat hyvältä (etäispesäkkeet hakeutuvat usein juuri keuhkoihin) ja imusolmukkeet eivät olleet turvonneet, joten ei näyttänyt olevan leviämässä. Korvissa oli lisäksi hiivatulehdus. Ikäarvio oli ainakin 5 vuotta nisäkasvaimien takia. Koira kuntoutui silmissä. Turkki alkoi kiiltää ja väri tummua, lihakset alkoivat kasvaa ja olemus muuttui silmissä: sivuilla kuvissa korvat ja häntä olivat alhaalla, mutta ne alkoivat yhä enemmissä määrin olla ylhäällä. Syksymmällä Ronja leikattiin heti kun oli ensin hieman kuntoutunut ja paraneminen oli tällä kertaa nopeaa, patit olivat kystamaisia eli hyvänlaatuisia, eikä uusia patteja ole ilmennyt. Vakuutuin, että Ronja on saksanpaimenkoiran ja kärpän sekoitus. No, oikeasti Ronja on niin riistaviettinen, siro ja suoraselkäinen, että todennäköisesti taustalta löytyy myös laikaa. Riistaviettisyys on johtanut siihen, etten pidä Ronjaa vapaana taajamassa, vaan iso aidattu takapiha saa toimia juoksutusaitauksena, talvisin lenkkeillään järven jäällä ja kesäisin mökillä erämaassa koirat ovat aina irti. Täysiä pinkominen on Ronjan suurinta hupia. Käyn joskus kävelylenkin jälkeen vielä pyörällä kahdestaan juoksuttamassa Ronjasta liikaenergiaa pois tai heittelen takapihalla palloa niin että Ronja hepulissaan pinkoo itsensä läkähdyksiin. Ronjan tapa napsia innostuessaan on myöskin saatu vähenemään. Lauman kokoonpanon vaihtelu ei ole tuottanut ongelmia. Ihmisiin kiintyy nopeasti, vaikka ensitapaaminen vaihtelee: joitakin uskaltaa mennä heti moikkaamaan ja osan kanssa ihmisarkuus nostaa päätään ja Ronjaa pelottaa niin vietävästi, että katselee mieluummin sivusta. Ollen kutakuinkin salonkikelpoinen ja tutut ihmiset hurmaava koira, hoitopaikkoja löytyy tarvittaessa useita. Koiralauman muut jäsenet ovat walesinspringerspanieleita eli 10-vuotias sir Harry, joka ottaa huomionsa ja toisinaan siskoni koirat 11-v. wss Kati ja parivuotias wss Raisa. Satunnaisesti myös siskoni sijoitusnarttuja saattaa olla hoidossa ja keväällä myös 9 pientä pentua kuului laumaan. 13 koiraa saman katon alla tuntui itse asiassa yllättävän hiljaiselta ja rauhalliselta. Ronja oli hirmu kiinnostunut pennuista, oikea tätihahmo, mutta leikkiin kutsut oli kyllä hevosenleikkiä, niin ettei ne valvomatta voineet olla. Ronja on hyvin laumaorientoitunut ja koirakaverit on kaikki kaikessa. Parivaljakko Harri & Ronja alkoivat parin viikon yhdessäolon jälkeen tehdä yhteistyötäkin: Harri avaa Ronjalle eteisen oven ja kengät, lippalakit, lelut ja muut asetellaan kauniisti esille tilataideteokseksi kotiin tulevalle. Uudet koiratuttavuudet Ronja ottaa vastaan vaihtelevasti, jonkun saattaa yrittää syödä (jotkut pienet koirat) ja jostakin tulee saman tien leikkikaveri. Ronja kuumiaa herkästi, vaikkakin nykyään on jo paremmin hallinnassa. Joskus adrenaliinipumppunakin kuuntelee ja tulee kutsusta luokse, vaikka koko koira melkein tärisee. Silloin ei voi olla kun ylpeä, kun tietää kuinka paljon se on vaadittu. Kyllä se koirakavereitakin on saanut, vaikka en päästäkään kaikkiin tutustumaan. Muun muassa länsisiperianlaikanarttu Kide ja lapinporokoirauros Mörkö ovat Ronjan mielestä ihan huippuja. Tuntuu, että Ronja bodaa salaa joka yö, koska koirassa ei ole mitään muuta kuin linnunluut, suonet ja lihakset. Pää näyttää välillä jopa liian pieneltä kroppaan verrattuna, kun tullessaan se oli toisinpäin. Painoa on tullut vain 3½ kg (pelkkää lihasta) nyt Ronjan ollessa 18½ kg ja noin 56 cm. Yksi saksanpaimenkoirille sydämensä menettänyt tuttu näki Ronjan ja kysyi heti, että mistä näitä miniatyyrisaksanpaimenkoiria saa? Helppona koirana perustavat on hanskassa ja oppii huomaamatta talon säännöt, mutta katsekontaktin ja oppimisen opettaminen alkoi nollasta - tai oikeastaan miinuksen puolelta.  Sille on varmaankin aikoinaan suututtu ja mahdollisesti pahoinpidelty tai kaltoin kohdeltu muuten. Huomaa, ettei kukaan ollut koskaan pyytänyt siltä mitään tai opettanut että yhdessä tekemisestä voisi seurata jotain hyvää. Se vaistosi heti, että siltä saatetaan odottaa jotakin ja alkoi rauhoitella (kääntää päätä, nuoleskella), lyyhistyi pieneksi ja haluasi paeta paikalta. Hyvä tulee tunnetusti hitaasti. Katsekontakti ja istuminen oli vaikeita opettaa, kun taas hyppiminen ja maahanmeno olivat helpompia. Reilun puolen vuoden jälkeen Ronja hoksasi, että yhdessä tekeminen on huisin kivaa ja sen jälkeen ollaan edetty nopeasti. Nyt se kestää multa jo paljon, jopa painostusta (esim. fyysistä tukea agilityesteellä tai painostavaa kosketusta yms.), koska tietää että kyllä mamma hoitaa. Koirana Ronjalla on hyvä hermorakenne, ei ole ääniherkkä ja palautuu nopeasti. Allerginen näyttäisi olevan naudalle ja luultavasti vehnälle, mikä ilmenee kutinana ja korvat menee huonoon kuntoon. Päästiin aloittamaan agility TamSKissa ja laji sopii meille kun nenä päähän – niin kuin arvelinkin. Ronjalla riittää vauhtia ja ketteryyttä ja himmailen ehkä turhankin paljon ettei kuumiais liikaa. Mun yllätykseksi ongelmaksi saattaakin muodostua irtoaminen, kun Ronja ei tahdo lähteä kentällä kauaksi ja vauhti hiipuu heti kun mullakin. Ronja tekee niin kuin pyydän ja mä pyydän aloittelevana ohjaajana mitä sattuu. Hauskaa meillä silti on aina. Se on pohjimmiltaan nautiskelija, etsii aina sen paikan mihin paistaa aurinko, ottaa elämästä kaiken irti, piehtaroi, hepuloi ja juoksee aina kuin mahdollista. Ei uskoisi katupiskiä nirsoksi, mutta joskus jää ruisleivän kannikat, puurot ja muut syömättä, kun tietää että illalla kuppiin tulee ihan oikeata lihaa. Ja mä saan raapia päätäni agilityharjoituksissa, kun ei broilerpyörykät ja nakit meinaa kelvata. Nukkumaanmeno on muuten yksi Ronjan päivän tärkeimmistä hetkistä: illalla se alkaa jo hakea minua tv:n ääreen iltaohjelmille, niin hän pääsee nukkumaan lattialle viereen. Ja se on niiiin tyytyväinen, kun tv menee päälle ja se saa turvallisesti mennä yöunilleen. Ronja alkaakin olla tunnettu hyvin pitkistä, hartaista ja äänekkäistä huokauksistaan.

Takaisin