Hei kaikille!
Minun nimeni on Minna Rokala ja mukaan toimintaan tulin Papa Giovannin ansiosta.
Joulukuussa 2001 kuulin Pelastetaan Koirat yhdistyksestä ja vanhasta kuurosta uroksesta,
josta sen silloinen omistaja halusi luopua. Papa tuli minulle ja siitä kaikki alkoi.
Eläimet ovat minulle elämäntapa ja opiskelenkin tällä hetkellä itselleni uutta ammattiakin niistä.
Minulla ja aviomiehelläni on täällä kotona melkoinen lauma eläimiä. Koiria on seitsemän, tarhalta
Tuffi, Alex, Rofi, Igor ja Smila sekä suomalaiset koirat Sulo ja Viko. Haudan lepoon on Papan
lisäksi saateltu näiden vuosien aikana jo kaksi muutakin vanhaa papparaista, Taata ja Upi.
Kaikki kissamme, Nala, Kittu ja Piikki ovat tulleet Virosta sekä Suomesta on pelastettu hevosemme
Tiny. Tallissa on lisäksi kaksi shetlanninponia jotka ovat ystävämme meille hoitoon tuomia.
Ei varmasti tarvitse sanoakkaan, että kaikki vapaa-aika kuluu eläinten parissa. Vikon kanssa harrasta Tokoa,
Sulon kanssa jäljestystä sekä yritän parhaani mukaan saada myös Igorille sellaisen tottelevaisuuden
aikaan jotta voisimme päästä agilityä harrastamaan. Kotona koirat pääsevät metsälenkeille ja niitä
aktivoidaan mm. verijäljellä.