Marraskuun puolen välin paikkeilla marssi neljä koiraa peräkanaa yhden talon pihalle
Sakun kunnassa. Joukkoa johti porukan pienin narttu, Lilli ja sen perässä uskollisesti
kipittävät Sulo, Kuura ja Mirkka. Lillillä paljastui olevan juoksuaika ja se oli mitä ilmeisemmin
lähtenyt etsimään sulhoa itselleen kolmen muun koiran lähtiessä seikkailuun mukaan. Talosta
soitettiin hoiupaikkaan ja näin nelikko päätyi koiratarhalle.
Tarhalla tämä nelikko sijoitettiin samaan häkkiin ja mitä luultavammin ne ovat eläneet aiemminkin
yhdessä. Kaikissa koirissa on niin paljon samoja piirteitä, että tarhan työntekijät arvelevat
Lillin olevan suunnilleen yksivuotiaiden Sulon, Kuuran ja Mirkkan äiti.
Mirkka on pesueen toisiksi rohkein, veikkansa Sulon jälkeen. Sulo kun rynnistää syliin, kurkistelee
Mirkka veljensä takaa ja koittaa saada ihmisestä tuoksunäytteen. Se on kovin utelias ja kurkottelee
kaula pitkänä, koko ajan lähemmäs ja lähemmäs ihmistä, kunnes onkin ihan silitysetäisyydellä. Kun
Mirkkan nappaa syliin, se pienestä alkusäikähdyksestä huolimatta, rentoutuu pian ja tarjoaapa jopa
masuaankin hierottavaksi. Ensimmäinen askel kohti ystävyyttä on luotu ja joka kerran uudelleen
kohdatessa, neito tulee uskaliaammin luokse paijattavaksi.
Myöskään Mirkka ei ole tottunut talutushihnaan ja siihen opettelu vie aikaa. Tämä pikku pirpana
on kuitenkin niin ystävällinen ja kiinnostunut kaikesta, että huomatessaan hihnan tarkoittavan
kaiken kivan näkemistä, se varmasti oppii homman nopeasti. Tarvittaessa sen voi kaappaista
tietysti vaikka syliinsäkkin, koska tytsy ei paljoa paina ja säkäkorkeuttakin sille on kertynyt
alle 40 senttiä.
30.11.2007 Mirkka on steriloitu.
Mirkka sai kodin joulukuussa 2007.