LIIA ent. NÄSSU
Nässu tyttö on nuori, ehkä noin reilu 1-vuotias ja 50cm korkea
koiraneito. Häkissään se kurkistelee tulijaa uteliaana mutta pujahtaa
kauemmaksi kun sen häkkiin menee. Matkan päästä se tarkkailee ihmistä ja
pyörähtelee aluksi sinne tänne. Rohkeus ei riitä luokse tulemiseen mutta
kun sen luo vaan menee, Nässu antaa silittää ja kiinnittää hihnan
nöyränä. Lenkille se lähtee enemmän kun mielellään. Heti kun häkki ja
sisällä vallitseva kova meteli jäävät taakse, pääsee tutustumaan oikeaan
Nässuun. Se on iloinen ja pirteä koiruli. Kävelee hihnassa hienosti, ei
vedä eikä rieku. Kaikki koirat, sukupuoleen ja ikään katsomatta ovat
Nässun kavereita, jos ne vaan haluavat. Toki se lenkilläkin on herkän
oloinen, kuten näin suloiselle tyttelille sopivaa onkin. Kun Nässun
luona on käynyt muutamaan otteeseen se selvästi tunnistaa tulijan eikä
pujahda enää pitkäksi aikaa pois, vaan tulee siliteltäväksi ja
hellittäväksi, toki omaa tahtiaan.
Nässu olisi varmasti iloinen koirakaverista omassa kodissaan, kunhan
kavari nyt ei kamalan dominoiva olisi. Kissoista ei ole läheistä
kokemusta mutta kauempaa nähtynä kissat eivät herättäneet neidissä
mitään kiinnostusta.
Hellyyttävän herkkä, mukavan mallinen, syötävän suloinen, kaunis
katsella ja oikeassa kodissa ihanan iloinen koirakaveri!
Jos Nässun kuvat ja teksti painuivat mieleesi ja haluat tietää voisitko
olla Nässulle oikea ihminen ota yhteyttä
Essiin puhelimitse 044-540 5502 klo 12-20 tai sähköpostitse
essi.virtasalo@kolumbus.fi
Työajat ovat todella epäsäännölliset, joten jos puheluusi ei vastata,
yritä myöhemmin uudellen. Valitettavasti soittopyyntöihin vastaaminen on
mahdotonta.
Kuulumisia kodista 3.7.2007
Hain Nässun, nykyisen Liian, Tallinnasta marraskuussa 2005. Liia oli Suomeen
tullessaan noin vuoden ikäinen. Liian menneisyydestä tai rodusta on
vaikea sanoa mitään varmaa, rakenteeltaan se muistuttaa pystykorvaa
ja väritykseltään saksanpaimenkoiraa. Toinen korva sillä
on hellyttävästi lurpallaan. Tullessaan Liia painoi kaksitoista kiloa,
mutta nyt se on saanut lisää massaa viiden kilon verran. Ruokahaluttomuudesta
sitä ei nimittäin ainakaan voi syyttää. Ruokakupista katoavat
silmän räpäyksessä niin puuro kuin koirannappulatkin maksalaatikosta
puhumattakaan.
Kaikkia vieraita, etenkin miehiä, Liia arastelee aluksi, mutta usein uteliaisuus
voittaa ja pian se kurottautuu nuuhkaisemaan vierastakin kättä. Sen
jälkeen se pakenee emäntänsä selän taakse ja tuijottelee
sieltä epäluuloisesti. Tuttuja ihmisiä Liia tervehtii jo häntää
heiluttaen.
Arkuutta ja pohjatonta vatsaa lukuun ottamatta Liia on ollut yllättävänkin
helppo koira. Alusta asti se on ollut sisäsiisti, eikä se yksin ollessaan
hauku tai tuhoa tavaroita. Mitä nyt joskus muutama revitty nenäliina
on löytynyt keskeltä olohuoneen lattiaa. Liia tulee toimeen erittäin
hyvin toimeen myös muiden koirien sekä kämppikseni frettien kanssa.
Kaiken mahdollisen liikkuvan, kuten kissojen, jäniksien, fasaanien ja oravien
perään se lähtisi mielellään juoksemaan.
Tottelevainen Liia on kuitenkin ollut aina. Agility-esteiden lähelle se
ei jostain syystä uskalla tulla ollenkaan, mutta Tokoa olemme harjoitelleet
sen kanssa ihan omaksi iloksemme. Kaksi ja puolivuotiaana pystyin jo jättämään
Liian lähikaupan ulkopuolelle kytkemättömänä. Kertaakaan
ei ole tarvinnut harmitella sitä, että valitsin juuri Liian ensimmäiseksi
omaksi koirakseni.
