NEKO


Pitkäturkki, katseidenvangitsija, siliteltävän suloinen, siinä on Neko tiivistettynä. Neko on aikuinen ja kastroitu. Poika tulee toisten kissojen kanssa toimeen vaikka ei mikään kissakasassa nukkuja olekkaan. Neko tykkää silityksistä niin paljon että vaikka poitsun ottaa syliin kesken unien alkaa kehräys ja selvästi Neko nauttii täysin siemauksin. Vielä poika ei ole oppinut että syliin pääsee ja silityksiä on mahdollista saada kunhan vaan itse kömpii ihmisen syliin. Neko odottaa että hänet huomataan ja ymmärretään alkaa silittämään.

8.3.2008. Neko on ollut hoidossa vajaan viikon. Tuloiltana poika oli väsynyt mutta koko ajan ystävällinen. Hoitopaikan eläimiin on tehty tuttavuutta. Rauhalliset ja hitaasti lähestyvät koirat tervehditään nenät vastakkain. Riekkuvaiset nuoret kierretään ja jos ihan iholle tulevat, Neko köyristää selkänsä kuin sanoakseen "ei lähemmäksi hönkimään". Kilttien likkakissojen kanssa syödään vierekkäin ja elellään kuten kämppäkaverit tekevät. Villimmän pojan kanssa pesevät toisiaan ja leikkivät. Neko painii mielellään, muttei liian rajusti. Jos ottelu villiintyy Neko hypähtää vaikka sohvalle itseään pesemään ja siten rauhoittaa villiintyneen leikkikaverinsa. Lelujen päälle poika ei ainakaan vielä mitään ymmärrä. Ihmistä Neko tulee vastaan, kiehnäten jalossa ja kerjäten silityksiä. Syliin ei tule oma-aloitteisesti vielä. Turkin harjausta harjoitellaan joka päivä, muuten se on Nekosta mukavaa paitsi vatsan alustan ja hännän harjaus vaativat vielä harjoittelua. Toki nekin saa harjattua jos antaa Nekon pyöriä jaloillaan harjan vetojen välillä. Neko syö reippaasti, mielummin märkä kuin kuivaruokaa ja on siisti hiekkalaatikon käyttäjä.

Neko sai kodin maaliskuussa 2008.

Kuulumisia Nekon kotoa 8.4.2008:

Ei mitään ongelmia, mitä nyt meinasi ekoina päivinä Nekolta ruveta omimaan vähän pahoja tapoja joihin jo oppinut ettei saisi- kuten esim. hamsuhäkkien päälle meneminen ja pöydille hyppiminen. "Kuningattaren" ja "rahvaan" eroina voisi leikkisyyden lisäksi huomauttaa lepopaikat; kun Belon on saatava lekotella korkeimmalla tasolla raapimapuussa, Nekolle kelpaavat selällään köllöttelyyn niin matot (oli se sitten keskellä eteistä tai olkkaria), pöydän ja sohvien alla piilo, kuin myös sohvat. Jos herran saa kiinni nukkumasta sängyllä (joka minun huushollissani täysin sallittua kisuille), herra poistuu aikas piakkoin, aivan kuin ajatellen "ääh.. liika pehmoista" :D

-Heidi,Neko ja Belo



Takaisin