FEDYA

Ennen kuin otat yhteyttä muistathan, ettei pentua voi ottaa hetken mielijohteesta tai söpön kuvan perusteella. Koiran täytyy mahtua seuraavien jopa 15 vuoden suunnitelmiisi mukaan sekä myötä- että vastamäessä. Nämä pennut tarvitsevat aikaa kunnon kasvatukseen sekä kodin, jossa elämäntapana on liikunta ja tulevan koiran kanssa harrastaminen tai vastaavasti asuinympäristön missä niitä voi pitää huoletta vapaana ja ne saavat osallistua perheen jokapäiväisiin askareisiin.

Netan (ent. DonnaLouisa) 15 yllätyspentua syntyivät 04.09.2007. Kaksi pennuista syntyi kuolleena, yksi jää emänsä kanssa samaan kotiin, joten kodin tarvitsee 12 kuoppien kaivamista rakastavaa villikkoa. Neljällä pennuista, 2 urosta ja 2 narttua, on musta pääväri ruskeilla merkeillä. Loput 6 urosta ja 3 narttua ovat perineet emänsä värityksen. Neta on ollut erinomainen emo ja jaksanut kärsivällisesti ruokkia koko katraan. Neta on hyvin saksanpaimenkoiran tyylinen, rauhallinen ja älykäs, jolla on suhteellisen voimakas vahtivietti. Netan säkäkorkeus on 70cm, joten pennuista odotetaan kasvavan myös isoja. Pentujen isästä ei ole tietoa, mutta se on mahdollisesti saksanpaimenkoirasekoitus.

Fedya on pienimmästä päästä uroksia. Se syntyi viimeisenä kuolleiden pentujen jälkeen.

Pennut ovat eläinlääkärin tarkistamia, sirutettuja, rokotettuja ja madotettuja. Kulukorvaus näistä pennuista on 200 eur.

Pennut ovat emänsä luona Kankaanpään lähellä ja ne luovutetaan vastuuntuntoisiin koteihinsa 02.11. alkaen.

Tutustuthan myös luovutussopimukseen ennen yhteydenottoa.

Fedya sai kodin marraskuussa 2007.


14.06.2008 Kuulumisia kodista

"Mahtaakohan Fedja muistaa, onko sinussa kenties berhardilaista?" Näin kommentoi koirakouluttaja meille nähtyään parin kuukauden tauon jälkeen Fedjan.
Fedjasta on kasvanut varsin kookas pikku piskinen. Säkäkorkeutta on nyt reilun 9 kuukauden iässä 70 senttiä, ja painoa 38 kiloa. Tätä Fedja itse ei tietenkään hoksaa, vaan kömpii mielellään omistajiensa syliin lattialle, tai jos elämä näyttää liian tylsältä, myös sohvalle. Myös kylillä yllättäen vastaantulevat tutut saavat hurjan piipitys-, hyppelehtimis- ja kiehnäämisvastaanoton. Tutut tunnetaan jo kaukaa, vieraita katsellaan hiukan alta kulmain. Muuten Fedja katselee elämää melko rauhassa, toinen korva ikuisesti hiukan lurpallaan ja toinen komeasti pystyssä.

Fedja rakastaa kaikkein eniten yhdessä oman lauman kanssa puuhaamista. Pienestä pitäen Fedja on valvonut, että porukka pysyy kasassa: metsäretkillä poika tipsuttelee ees taas letkan mukana tarkistamassa, että pysyväthän viimeisetkin matkassa. Kaikkein mieluiten Fedja viettää iltansa köllöttelemällä lauman keskellä ja järsimällä luuta. Ropsutuksia kerjätään silloin tällöin, mutta ilmeisesti niitä satelee niin paljon, ettei niitä ehdi kaivata kovin usein.

Fedjan ollessa pentu veikattiin, että koirussa olisi joko bulmastiffia tai tanskandoggia. Välillä ilmeissä vilahtaakin jompaakumpaa, mutta Fedja ei ole suostunut kertomaan, kumpiko kyseessä olisi. Paimenkoiraa Fedjassa on myös selvästi, niin käytöksessä kuin ulkonäössä. Tällä hetkellä Viinikassa jännitetään, mille Fedja on allerginen, sillä keväällä puhkesi ikävä ihottuma, joka onneksi parani kortisonilla ja antibioottikuurilla.

Fedja rakastaa muiden koirien seuraa eikä ole rotujen suhteen nuuka: kaveriksi kelpaa yhtä lailla mäyräkoira kuin tanskandoggikin. Pienten pentujen kanssa Fedja näyttää menevän hämilleen, ja ihmislapset ovat pelottavia tapauksia. Alussa Fedja oli erittäin arka, mutta on onneksi rohkaistunut aika tavalla. Sisaruksistaan Fedja on tavannut Cajsan, jonka kanssa ajettiin koirapuistossa takaa muita koiria, kunhan ensin oli tutusteltu.


Takaisin