NIKKA

Nikka on 9 kk ikäinen saksanpaimenkoiratyttö, jota on kohdeltu huonosti kodissaan. Nikka on epävarma ja epäluuloinen, se odottaa saavansa jälleen kerran lyönnin ja painautuu maata vasten näyttäen hampaitaan. Nikka ei kuitenkaan käytä hampaitaan eikä hyökkää, vaan antaa koskea itseensä, värähdellen aluksi kuin sähköiskun saaneena vieraan käden silittäessä. Irvistelyllään neito yrittää saada pelottavan ihmisen luotaan, mutta kun annat sille aikaa tutustua rauhassa ja todeta itsesi luottamuksen arvoiseksi saat nähdä Nikan leikkisän puolen ja saatat saada siltä naamapesunkin.Nikka odottaa lempeää, varmaotteista ja kokenutta omistajaa jonka perheessä ei ole pieniä lapsia ja jota Nikan sisin ja koiran tasapainoiseksi saaminen kiinnostaa enemmän kuin tytön puhdasrotuisuus.

Kuulumisia kodista 27.7.2007

Nikka on nyt ollut luonamme kohta kaksi vuotta. Sopeutuminen perheeseemme sujui vilauksessa = otti ihmiset omikseen. Vahtikoiran tehtävät sujuvat luonnostaan , Nikka pysyy piha-alueella ja jää pihaan, jos lähdemme pyörällä liikkeelle ja kehotamme olemaan tarkka vahti. Nikka oppi Suomen kielen nopeasti ja sille täytyy selittää asioita paljon, komentoja se ei niinkään usko, mutta selittämällä ja maanittelemalla toimii toivotusti. Rellu poikaystävän kanssa tulee hyvin toimeen; Rellu on nyt eunukki, kun nuo mokomat saivat aikaiseksi viisi uljasta katalooni-sähverityttöä!

Miehiin ja varsinkin lippalakkipäisiin miehiin Nikka suhtautuu epäluuloisesti ja tilanne vaatii erityisjärjestelyjä, mutta kunhan vieras on saatu istumaan kahvipöytään, Nikka asettuu pöydän alle tyytyväisenä.Aamuherätykseksi Nikka pesee huolellisesti naamani, jos en pidä varaani. Aikamiespoikamme, joka käy joskus viikonloppuisin ja lomilla kotona Nikka on ottanut aivan omakseen; kulkee askel askeleelta mukana ja nukkuu sängyn alla - aivan kuten edellinen schäferimmekin!

Olemme molemmin puolin tyytyväisiä! (Se ei ole syönyt yhtään kissoistamme!)

terveisin Liisa


Takaisin