MARTTA ent. NUNNU
| Nunnu on löydetty harhailemasta
kaupassa, josta se toimitettiin tarhalle. Onko syy tarhalle joutuminen vai todennäköisemmin
jokin hyvin surullinen asia Nunnun menneisyydestä, on Nunnu tällä
hetkellä hyvin apaattinen. Nunnu on arahko, kulkee hihnassa hiljaa ihmisen
takana ja kun pysähdytään, se jää istumaan ja odottamaan
mitä sitten tapahtuu...
Rapsutuksista ja hellydestä Nunnu pitää kovin, ei vain osaa eikä
uskalla sitä pyytää. Toisia koiria Nunnu tuntuu toistaiseksi
hieman pelkäävän, mikä voi tosin vielä muuttua kunhan
Nunnu saa hieman lisää elämäniloa ja reipastuu. Sama asia
miesten suhteen, heitä Nunnu vielä pelkää, mutta antaa kuitenkin
käsitellä itseään, tärisee vain hiljaa, ei edes yritä
näykkäistä tms.
Nunnu on n. 60 cm korkea. Sterilisoitu tarhalla.
Nunnulle etsitään nyt ihmistä joka on valmis antamaan aikaa ja turvaa saadakseen surumielisyyden väistymään ja löytämään Nunnusta sen nuoren, iloisen koiran, joka siellä jossain kaiken alla piilee ja joka antaa Nunnulle ehdottomasti sen viimeisen kodin, jossa se saa elää onnellisena ja rakastettuna koko loppuikänsä. Nunnu sai kodin syyskuussa 2007. Kuulumisia kodista 6.5.2008 Martta on ihastuttava koira. Ihmiset eivät ole enää yhtään pelottavia, ei miehetkään, ja Martta haluaa tutustua aina kaikkiin mahdollisiin näkemiinsä tyyppeihin. Sekä ihmis- että koiraystäviä on kertynyt jo paljon (yhden koiraystävän emäntä kutsuu Marttaa aina "onnelliseksi koiraksi", aika osuva nimitys onkin, koska Martalla on aina hauskaa). Martta rakastaa edelleen yli kaiken autoilua ja pitkäkään automatka ei tunnu haittaavan. Jaloittelun jälkeen on aina kova kiire päästä autoon takaisin. Uiminen on tämän kevään uusin juttu. Vesi on hirvittävän kiinnostavaa, ja sinne on mentävä, vaikka kylmää onkin. Kiinnostus veteen rajoittuu kuitenkin vain ulkoalueisiin, suihkukaappiin pesulle en ole vielä koiraani saanut kertaakaan. Oikein mukavaa kevään jatkoa ja paljon koteja koirille toivottelevat Martta ja Annamari |
