NUNNU


Maalla asuva vanhempi mies otti huolehtiakseen kolme kissa jotka hylättiin kesäkauden lopussa mökkialueelle. Nämä kissat olivat Traat, Basilio ja Nunnu. Valitettavasti nyt keväällä tämän vanhan herran oma aika tuli täyteen. Kolmikko pyöri kodittomina talon ympäristössä. Miehen sukulaiset eivät kissoja huolineet ja myös jo iäkkäälle naapurille kissojen ruokkiminen kävi liian raskaaksi. Nyt kissat ovat näiden seikkailujen jälkeen Kassiabin hoivissa. Pojat tullaan kastroimaan viikolla 25.
Nunnu on siis nimestään huolimaatta poika. Ensin on pakko kehua upeaa ulkonäköä ja sen jälkeen ylistää hienoa luonnetta. Nunnu on mahdollisesti syntynyt viime keväänä, arvioitu ikä on reilun vuoden tai alle kaksi vuotta, miten kukakin haluaa asiaa ajatella. Nunnu on sylikissa joka nauttii silityksistä ja huomiosta. Toki moni muukin asia kiinnostaa nuorta kissaa joten Nunnusta saa joku aivan ihanan kissan. Tulevassa kodissa voi olla kissoja ennestäänkin koska Nunnu kyllä tulee porukassa toimeen.

Nunnu on saanut Virosta kodin.



Takaisin