18.5 lähdimme iltamyöhään ajamaan kohti satamaa, josta meidän tuli hakea parin viikon ajaksi hoitoon kaksi kissaa. Meillä on ennestään jo kaksi koiraa, ja kun toinen koira ei tule toimeen muiden koirien kanssa, oli tämä kissalle sijaiskodin tarjoaminen ihan hyvältä kuulostava juttu. Kissat eivät tulleet varjupaikista, vaan ne olivat kaiketi koko ikänsä asuneet ihan normaalia kotikissan elämää.
Satamassa syntyi kaikkien koirien ja ihmisten summasta melkoinen hässäkkä, mutta hyvinhän tuo kuitenkin sujui, kissojen vastaanotto. Saatuamme kisut kopassa lähdimme taas ajamaan tuota parinkymmenen minuutin matkaa kotiin. Sen aikana Nurri menestyksekkäästi oksensi muutaman kerran koppaan, mutta hälläkös väliä Kuului myös muutama käheä naukaisu, josta mietimmekin että kumpiko neidoista mahtaa päästellä noin käheitä ääniä.
Kotiin saavuttuamme oli kaksi koissua vastassa, ja alkoi oitis tulokkaiden tutkailu, kaikinpuolin. Koirat toivottivat kissat tervetulleeksi, ja kunnioitus jäi molemminpuoliseksi. Kissoille ruokaa annettaessa kävi ilmi, että Nurri oli se käheä-ääninen moukuja, ja Tibun äänistä voi sanoa että jatkuvaa hyrinää, sekä "kurr"-ilmoittelua, joka kaiketi meinaa ihan vaan "moi, olen taas tässä". Nurri oon oikea sylikissa, heti alkuun sylissäni kun illalla kuulumisia kirjoittelin foorumiin. Tibu taas on ystävällinen ja seurallinen, muttei juurikaan välitä olla sylissä. Huomasimme Nurrin ajoittain hiukan arvaamattomaksi kynsien, ja jopa hampaiden suhteen, mutta siitä lisää myöhemmin.
Harmiksemme molemmat kisut sairastuivat ilmeisesti seurauksena stressistä. Nurrin silmät olivat kamalassa kunnossa, ja Tibu köhi ja aivasteli. Lääkäriinhän kävi matka;täytyy sanoa että aivan ihana lääkäriasema, pieni ja kotoisa, eikä virolaisia syrjitty, kuten monasti olimme aiemmin saaneet huomata. Kissat saivat antibioottikuurin, ja Nurri lisäksi silmävoidetta sekä ilkeän kopan päähänsä. Täytyy sanoa, että olimme uopua toivosta lääkkeiden annon suhteen, mutta sisulla saatiin kissojen kovaakin kovempi tahto vastustella lääkkeitä lannistetuksi. Siitä tosin seurasi parin viikon mököilyä, seuralliset kissat muuttuivat lääkityksen ajaksi mököttäviksi, vaikka ymmärtäähän tuon. Nurri-parka vielä koppa päässään törmäili, eikä silmän paranemisesta ollut tietoakaan. Spesialistilla havaittiin silmässä haava, joka paranisi kaiketi uusilla lääkkeillä ja edelleen kopan pitämisellä. Tibu alkoi taas seurustella, ja hyrinä oli tosiaan jatkuvaa Nurrin silmä parani spesialistin antamilla lääkkeillä ja koppakin saatiin pois kolmen viikon hoitokuurin jälkeen.
Tuossa välillä vielä ehdimme ihastua kissoihin niin kovasti, että kysyin Miralta, voisiko olla mahdollista pitää kissat meillä. Ne vaikuttivat kaikesta vastamäestä huolimatta loppujen lopuksi juuri sellaisilta kissoilta mitkä olisimme ottaneet jos olisimme tienneet etukäteen niiden luonteista. Näin siis Nurri ja Tibu asettuivat meille.
Nurri on edelleen punkemassa jatkuvalla syötöllä syliin, ainakin siinä välissä kun syömiseltä ja muulta makoilulta ehtii. Nurri olisi luultavammin mainio hiirestäjä, jos saisi siihen mahdollisuuden, mutta nyt meillä metsästetään vain sellaista hauskaa kepin päässä olevaa viuhuketta, Nurri kun enemmän kaipaa leikittäjää, Tibu taas pyörittelee lattialla palloja ja melkein mitä vaan. Tibu ja Nurri eroavat toisistaan myös rakenteeltaan, toinen on ketterä suht sulava liikkeissään, mutta Tibu kyllä tiputteleekin tavaroita useammin kun Nurri joka ei juurikaan piittaa kirjahyllyistä ja korkeista paikoista, vaan jo television päällä kai korkeus alkaa huimata ja askeleet huojuvat =)
Kuten jo alussa huomattiin, koirat ja kissat tulevat mainiosti toimeen keskenään, voisi sanoa että ovat enemmän ystäviä kun sitä mitä koirat ja kissat yleensä. Molemmat kunnioittavat toisiaan ruokakupeilla, ja muutenkaan ei ole ollut minkäänlaisia "osumia". Ainoastaan hyväntahtoisesti on tuttavuutta tehty.
Kaksivuotias pikkutyttömme oli alusta asti kovin kiinnostunut kissoista, ja varsinkin Nurrista, koska tämä valkoinen kisu antoi kynttä jos rapsuttelu kävi liian kovaksi tai jos rapsutettiin väärästä paikasta. Saattoipa tehdä sitä ihan meille aikuisillekkin, joskus tuli syliin ja antoi kynttä kun silitys alkoi, tai joskus jos ei alkanut. Tibu taas otti mieluusti hyristen vastaan pienet hellyydenosoitukset tytöltäkin, mutta kovempien rapsuttelujen yllättäessä juoksi piiloon. Nyt olemme saaneet Nurrin totutettua rapsutteluihin, joista se nauttii, eikä kynsiä tai hampaita ole juurikaan käytetty kunhan vaan tyttö on muistanut ohjeistuksen; kissojen luo ei mennä kun ne nukkuvat, ja silitellään nätisti. Välillä tuo ohjenuora unohtuu pikkuisesta päästä, mutta paluu maanpinnalle tapahtuu viimeistään kun Tibu läpsäyttää pehmeällä tassulla merkiksi liioitellusta käsittelystä. Tibu ei ole koskaan käyttänyt kynsiä ihmisiin lääkityksen jälkeen.
Kissoilla on jo oma hoitajansakin, isäni käy niitä huoltamassa jos ollaan oltu yö poissa. Rapsutuksia tulee siis niin paljon kun kisujen sielu sietää, ja paljonhan ne niitä kaipaavatkin. Ruokkiessa on huvittava kuunnella konserttia, jossa yhdistyy Tibun "kurrrr" sekä "nauu" ja Nurrin lähes hajoava maukaisu "mir-h-h-h".Persoja ovat olleet ruoan perään ja varmaan tulevat aina olemaankin, Nurri ehkä enemmän, mutta Tibu siinä mielessä että kaikki kelpaa, kurkku lempparina, ja siitä muristaan, vaikka kuka sitä kurkunpalaa veisi =D
Kissojen lempiunipaikkoja ovat saunan lauteet päivisin, ja telkun ääressä säkkituoli, missä maataan vuorotellen. Nurri nukkuu öisin sängyssä, mutta Tibusta ei juuri ole nukkumishavaintoja öisin.
Ulos ei olla kissoja päästetty, mikä on tietenkin täällä kaupungissa ihan ymmärrettävää. Valjaisiin on totuteltu, ja niissä olisi ollut mahdollisuus pienellä pihallamme ulkoillakkin, mutta ne olivat sen verran ilkeän tuntuiset, että on tyydytty katsomaan ulkomaailmaa hyttysritilän välistä.
Tytöillä oli juoksut samaan aikaan, joka aiheutti meillä päänvaivaa, Nurri oli tavallistakin enemmän sylinkaipuussa, ja Tibu kaveerasi koirien kanssa sekä jutusteli niitä näitä jatkuvalla syötöllä. Tarkoitus olisi leikkauttaa kisut ennen seuraavia juoksuja.
Kissoille hankittiin hiljan oma kiipeilypuunsa pesällä, ja Tibu ottikin pesän sekä ylälaverin omakseen. Nurri hiukan huojui jo toisella tasanteella, eikä sen jälkeen kapistukseen uskaltautunut. Kissoilla on myös mielikuvitusta keksiä leluja mistä tahansa, mutta mitään suurempia tuhoja ei ole tehty. Tibun vietti vie kasveihin, joten meillä kasvit kasvavatkin nykyään tyhjässä akvaariossa, minne Tibu ei yllä. Raapimiset on hoidettu omaan raapimalautaan, johon kissanmintulla saatiin Nurrikin oppimaan. Yörallien jälkeen on matot rullalla ja ehkä esineitäkin putoillut, mutta kun on kotia laitettu hiukan sen mukaan miten lapsi ja kissat elävät on hienosti pärjäilty. Kissoista riittäisi kertomista loputtomiin, mutta tärkeintä kai on kuula että niillä on kaikki hyvin =) Tibun ralli alkaa tasan silloin kun joku meistä menee nukkumaan, ja ovetkin Tibu aukoo, joten kissan silmät ovat meillä siellä sun täällä. Monesti rappusissa kuuluu vain "wurrrr", kuin Tibu juoksee tuulta nopeammin paikkaan jonne luultavasti rappusissa oleva ihminen on aikomassa. Ompa kai muutama kampituskin jo tapahtunut.
Terkkuja kaikille Varjulaisille (ja Virolaisille) karvoihin katsomatta,
Marjo Rissanen & Elukat
Nurri ja Tibu joutuivat allergian vuoksi muuttamaan uuteen kotiin Espooseen.
Takaisin