Rena (ent. Olivia) on kiltti, alle 2 vuotias tyttö.
Osaa käskyjä, on tosi nuori ja leikkisä, ystävällinen kaikille, rakastaa lapsia.
Leikkisä, mutta ei riehujatyyppi. Rakastaa masurapsutuksia. Ajokoiraa.

RENA

Kaikki alkoi tietysti siitä, kun perheen äiti tahtoo. Jotenkin minusta oli alkanut tuntua siltä, että toinen koira oli saatava ja surffailin netissä koirasivuilla aina kun aikaa liikeni. Tuntuuko tutulta? Aika moni tarina täällä alkaa samaan tyyliin.

Olin ajatellut, etten halua ihan pientä pentua toistamiseen, vaan mieluummin jo valmiiksi sisäsiistin, nuoren narttukoiran uroksemme kaveriksi. Asia kypsyi päässäni luettuani lukuisia keskusteluja ja mielipiteitä koirasivuilta. Tämä oli lähtökohta ja ensin etsinkin koiraa Suomesta "myydään" ja "annetaan" palstoilta. Muutamiin ilmoituksiin vastasinkin, mutta jotenkin ne aina tyssäsivät johonkin, syystä tai toisesta. Minusta alkoi tuntua, että ehkä en ole tarpeeksi kokenut koiranomistaja tms. olihan oma uroksemme vasta n. 1,5-vuotias ja se on ensimmäinen oma koirani.

Sitten löysin pelastetaankoirat-sivut. Ensin iskin silmäni samannäköiseen koiraan kuin uroksemme on eli Roosaan (!). Laitoin meiliä Mariannelle ja kyselin mikä Roosan tilanne on. Vastaus oli, että ei ole varmaa, onko se enää tarhalla ja olisiko jotain muuta koiraa, josta olisin kiinnostunut? Eikun uudestaan etsimään! Siellä oli parikin, joiden katseesta ja olemuksesta pidin. Toinen niistä oli silloinen Olivia, oikealta virolaiselta nimeltään Reena, jonka nimen se on sittemmin saanut pitää. Reenassa oli sitä jotain. Sen silmissä oli syvällinen, hymyilevä ja samalla vähän surullinen katse. Tätä koiraa suositeltiin meille siksi, että Reena oli tuotu perheestä, jossa oli ollut lapsia, ja sen taustasta siis tiedettiin paljon enemmän kuin yleensä varjulaisista. No, tämähän sopi. Piti vielä käydä miehen pään käännytystaisto, vaikka olinkin häntä jo valmistellut toisen koiran ottamiseen, mutta hän ei tiennyt, MISTÄ ja millaista koiraa olin ottamassa. Tämä sujui kuitenkin hyvin ja nopeasti, sillä vastasin jo seuraavana päivänä Mariannelle, että me otetaan tämä koira!

Juuri sillä hetkellä (syyskuussa 2002) tarhalla oli Parvo-tartunta vaara ja koiria ei sieltä saanut sen takia tuoda. Varauduimme jopa kuukaudenkin mittaiseen odotusaikaan, mutta todellisuudessa tilanne rauhoittui viikossa-kahdessa ja sain soiton Mariannelta, että koira on tulossa seuraavana viikonloppuna lauantai-iltana. Olimme kaikki innoissamme! Kävin heti seuraavana päivänä ostamassa pannan ja remmin.

Lauantai-ilta tuli ja kurvasimme viimeisten joukossa paikalle. Siinähän se koira nyt sitten oli! Se näytti pieneltä ja laihalta. Annoin pari makupalaa, jotka se ahneesti söi ja Mariannen avustuksella saimme sen autoon ja matka jatkui kotia kohti.

Uroksemme Puffe oli hyvin kiinnostunut ja innoissaan, samaten Rena, vaikka olikin varmasti väsynyt ja stressaantunut. Ne alkoivat leikin melkein heti ja siitä asti se on jatkunut... välillä leikit ovat aika rajujakin, mutta heti alusta saakka ne ovat tulleet loistavasti toimeen keskenään, mistä ollaan tietysti tosi tyytyväisiä.

Soputuminen meille alkoi nopeasti, mutta aluksi Renalla oli hilsettä, se oli siis todella stressaantunut. Tästä varmaan johtuikin heti ensimmäisellä viikolla olleet pari ikävämpää välikohtausta, jotka sattuivat tyttäremme Saanan kavereille, silloin kun tytöt olivat keskenään ja aikuisia ei ollut paikalla. Tytöt olivat ulkoiluttamassa kumpaakin koiraa ja jostain syystä kävi niin, että Rena puraisi vierasta tyttöä reidestä ja repi takkia. Jäi siihen reiteen jälkikin, joten ei se ihan hellämielistä puremista ollut. Sama toistui vielä serkkutytön kohdalla, tilanne toisti itsensä täysin.

Olin pettynyt ja toisaalta kauhuissani. Oliko tällä koiralla luonnevika? Oliko tämä toisen koiran ottaminen nyt sittenkään mikään hyvä idea? Tunsin myös syyllisyyttä tapahtuneesta ja tietysti jouduin korvaamaan rikki menneet vaatteet ja mikä oli pahinta, selittämään asiaa koulukaverin vanhemmille. Onneksi he suhtautuivat kuitenkin hyvin.

Kävimme eläinlääkärillä hakemassa piikit ja terveystarkastuksessa, Rena on täysin terve tyttö. Eläinlääkäri arveli näistä välikohtauksista, että Rena puolusti laumaansa. Ehkä sen mielestä vieras käveli liian lähellä Saanaa. Sitä emme saa koskaan tietää, voimme vain arvailla. Nyttemmin siitä on tullut tosi iloinen ja vapautunut koira. En enää edes muista sitä koiraa, joka meille alunperin tuli. Sen häntä ei heilunut, vaan se sojotti useinmiten suoraan lattiaan apaattisesti, mutta eipä enää. Nykyään usein häntä heiluttaa peräpäätä viuhaa vauhtia, niin että tavaratkin saattavat tipahdella pöydältä :).

Rena on kiltti tyttö, sitä voi pitää vapaana eikä se lähde kauemmas, (paitsi joskus Puffen perässä hetkeksi). Kumpikin rakastaa juosta metsässä vapaana (kukapa koiruli ei!) ja aika usein ne pääsevätkin Sorlammen lenkille lähimetsään. Lisäksi Renaa voi pitää vapaana pihalla, Puffea ei aina voi, se voi lähteä "kyläkierrokselle". Alusta asti Rena on ollut kovin ahne ruuan suhteen ja se piirre on siinä edelleen jäljellä. Ihan turha ajatellakaan jättävänsä jotain ruokaa pöydälle, hetken päästä se on hävinnyt! Tästä tosin ei voi syyttää Renaa, sillä Puffe on niistä kahdesta paljon röyhkeämpi ja sen jälkeen, kun Rena on tullut taloon, on herra alkanut varastella ruokaa pöydältä heti kun silmä välttää. Vai haluaisiko tällä vaan huomioita...

Luonteiltaan nämä kaksi koiraa ovat aika erilaiset. Puffe on "metsäläinen" ja Rena on "paimentolainen" siis toisella on vahva metsästysvietti ja toinen on enemmänkin ihmisen lähellä viihtyvä paimentava koira. Toinen on musta ja toinen vaalea, ehkä ne täydentävät tässäkin toinen toisiaan! Ne ovat myös melkein saman ikäiset.

Olen iloinen, että olemme voineet auttaa näin edes yhtä koiraa. Olen iloinen siitäkin, että on ihmisiä, jotka jaksavat tehdä tällaista työtä kuin te teette, missä tärkeintä ei ole raha tai materia, vaan joku aivan muu asia. Se muu asia on inhimillisyys ja hyvä sydän, josta riittää jaettavaksi muillekin olennoille. Jos tällaisia ihmisiä ei täällä olisi, en usko, että olisi elämääkään.

Elämän kunioittaminen on suuri lahja.


Toivoo Minna ja perhe :)

Takaisin