Jännitin koko automatkan täältä Kauvatsalta Helsinkiin lähtiessämme noutamaan pientä pentua Etelä-satamasta. Kuvaa en ollut nähnyt, pelkästään tieto että pentu on pieni musta narttu. Nimi oli jo keksitty monta päivää ennen, koska kaikki koirani alkavat r-kirjaimella täytyi uuden tulokkaan noudattaa samaa traditiota, joten tytöstä tulisi REA. Käteni jo hikosivat kunnes vihdoin olimme perillä. Nousin autosta, kävelin paikalle ja syliini nostettiin boxi missä tuleva pentuni oli.
Voi luoja, sydämen vei ensisilmäyksellä mennessään, koskaan en ollut yhtä suloista olentoa nähnyt, vaikka olin jo viisi koiraa kerinnyt kasvattamaan. Odotin kyllä hieman arkaa ja laihaa koiraa, mutta mitä vielä, häntä heilui niin että boxikin tärisi ja syliin päästyään hellä nuolaisu poskelle ja minä olin MYYTY!!
Kotimatka sujui selällään nukkuen, tassut kohti taivasta sojottaen. Silitin pikkuista vatsasta ja sormiini osui patti vatsassa.. "Pysäytä auto" huusin kaverilleni ja valot päälle.. Ajattelin että pienellä on napatyrä, mutta kas, sieltähän paljastui munat =) Naurusta ei tullut loppua, soitinkin yhdelle jäsenelle joka oli helpottunut että poika oli yhtä tervetullut pesueeseen. Äkkiä nimenkeksintä uusiksi, eihän nyt munat omistavaa olentoa voi REAKSI kutsua, niin nimeksi tuli sitten ROMMI. Pidempi versio sai alkunsa äidiltäni, joka Rommin nähtyään totesi pojan olevan yhtä iso kuin rusina :)
Päästyämme myöhään yöllä kotiin, menin ensin päästämään muut koirat ulos. Nuuskittiin ja ihmeteltiin mille "äiti" oikein tuoksui.
Sen jälkeen Rommi syliin ja laskin pojan suoraan lattialle lauman keskelle, tiesin nimittäin etukäteen että ei tulisi vaikeuksia muiden hyväksyä uutta tulokasta. Vanhin koirista (westie Roxi) nuuhkaisi pentua ja ilmoitti murinalla "mä olen sitten pomo ja mä sanon kuin homma kulkee". Toiseksi vanhin (monteri Roope) loukkaantui tapansa mukaan ja paineli mitään ilmoittamatta sängyn alle itsekseen kiroten. Toiseksi nuorin (russeli Rino) oli niin mielissään uudesta leikkikaverista, että heti takapuoli ylös ja kysymys "tuleks pentu, sekotetaan lelulaatikko" . Nuorin (russeli Riimi) ihmetteli mikä pallero oli, hieman piti aristaa mutta nuuhkaisun jälkeen totesi "ok, jos et vaan omi mun leluja".
Tästä alkoi pesueen yhteiselämä. Kaikki mennyt todella hyvin, Rokotukset saatu ja Rommi on terveeksi todettu. Karvankasvu on pojalla valtavaa, trimmattu jo ennen joulua ensimmäisen kerran ja karva jatkaa kasvamistaan. Rommi pysyy hyvin pesueen mukana metsälenkeillä, jos hieman jää jälkeen kuuluu takaa "oottakaa kaverit, mä oon tulos".
Rommi rakastaa ylikaiken pesua. Ensimmäisenä rivissä pesuhuoneessa kun tietää pesulle pääsevänsä. Pesun jälkeen maailman parasta on kaivautua parhaan kaverin Riimin kanssa "äitin" pyykkeihin kuivattelemaan. Siellä jaksetaan leikkiä pitkäkin tovi, kunnes lakanoista kuluu tasainen tuhina ja molemmat pennut ovat untenmailla!
Rommi on tällä hetkellä n. 22cm korkea ja painoa on n. 2,4 kiloa. Agility aloitellaan keväällä, nyt olemme käyneet mätsärissä Tampereella, jossa Rommista valittiin Vuoden Sydäntensärkijä.
Sitähän Rommi on, sydäntensärkijä...
Terveisin Annika & Rommi + muu pesue