Mustavalkoisella tyttelillä on ikää 2-vuotta. Luonteeltaan se on kuten pitbullit parhaimmillaan, ystävällinen
kaikille ihmisille, myös lapsille. Tulee myös toimeen toisten koirien kanssa. Suhtautumista kissoihin ei
tiedetä. Toivomme tulevalla kodilla kuitenkin olevan rodusta kokemusta ennestään!
Syy miksi Mersulle etsitään uutta kotia on edellisten omistajien ero.
Mersu on ollut perheen ainoana lemmikkinä. Se osaa kulkea hihnassa ja on sisäsiisti.
Lokakuu 2006 - Mersun kuulumisia uudesta kodista:
Mersu voi oikein hyvin ja on sopeutunut kaikkiin meidän perheen puuhiin
tosi hienosti. Kotona se ei ole tehnyt mitään pahojaan, jos ei yhden
lehtiroskiksen tonkimista oteta huomioon. Tämän hetken suuri
suosikkipuuha on ehdottomasti etsintäleikki. Mersu odottaa kiltisti
toisessa huoneessa/nurkan takana sen aikaa kun piilotan koirankeksin tai
lelun ja käskystä se alkaa vimmatun etsinnän. Kyllä ollaan monet kerran
saatu maha kippuralla nauraa. Meillä on sellainen sääntö, että sohvalle
ja sänkyyn ei Mersu saa mennä. Sääntöä onkin noudatettu hyvin eikä se
edes yritä lattialta minnekään kiipeillä. Kuitenkin pari kertaa kun
ollaan tultu työpäivän jälkeen kotiin niin Mersu on tullut jotenkin
surkean näköisenä olkkarista ja heittäytynyt jalkojen juureen kauheasti
nöyristellen. Ollaan menty olkkariin katsomaan, että onkos siellä tehty
jotain tihutöitä, mutta sieltä löytyykin lämmin nojatuoli! :) Mersu on
niiin huvittava, kun se paljastaa heti itsensä ja jättäytyy kiinni ja
meillä on taas hauskaa.
Uimistakin ollaan muutama kerta kokeiltu. Veteen Mersu menee tosi
mielellään, mutta varsinainen uiminen on vähän liian jännittävää puuhaa,
joten se tyytyy tekemään uintiliikkeitä vain etujaloilla, takajalat
turvallisesti ja tiukasti kiinni pohjassa. :)
Mersussa on selvästi jotain muutakin rotua kuin pitbullia - veikkaan
Amerikan bulldogia tai bokseria. Kuono on hiukan pysty ja lyhyt ja
rintakehä leveä ja syvä.
Terveisin,
Katri
28.1.07 Tässä tulee pitkästä aikaa kuulumisia Mersusta ja muutama valokuva.
Meillä sujuu kaikki tosi hyvin yhdessä ja Mersu on pysynyt terveenä ja reippaana ja sille on tullut
paljon lisää massaa ja jäntevyyttä. Entinen honkkeli olemus on tiessään ja tilalla on ponteva tyttö. :)
Mersu on aina valmis oppimaan uutta ja innostuu hirveästi kaikista virikkeistä. Nyt se osaa jo
peruskäskyjen (istu, maahan, paikka) lisäksi antaa tassua ja antaa tassuja vuorotellen, kieriä,
noutaa, etsiä jne. Koulutuksen kannalta nuo kierinnät ja tassuttelut on varmaan aika turhaa hupia,
mutta Mersu nauttii kaiken maailman temppuilusta sitäkin enemmän. Ollaan saatu se myös lopettamaan
ihmisiä päin poukkiminen, jota sillä oli aluksi tapana tehdä.
Pentumaisuus Mersulla on edelleen tallella, mutta kolmen vuoden rajapyykin lähestyessä se on
alkanut hiukan valikoimaan kavereitaan. Ikinä se ei aloita riitaa, mutta vastaa kyllä herkästi
toisen haasteeseen. Mielestäni sinäänsä täysin luonnollista ja ominaista. Yleensä kuitenkin
kaveerataan kaikkien koirien kanssa ilman mitään ongelmia.
T: Katri