Olin jo pidemmän aikaa katsellut Pelastetaankoirat ry:n nettisivuja ja mietiskellyt, että voisin tarjota kodin toiselle kodittomalle koiralle. Lopulta päädyin tähän suloiseen poikaan, joka oli kuvan perusteella melkein samannäköinen kotona jo olevan n. 8-vuotiaan Suomen löydön, Ronjan kanssa. Ainoa todellinen vaatimus koiran suhteen oli, että se on uros. Poitsu, joka nykyään on nimetty Väinöksi oli ollut tarhalla elokuusta 2003 lähtien.

Lähdimme ystäväni Iran kanssa 15.11.2003 yhdistyksen reissulle hakemaan poikaa kotiin. Väinön tarhakäytös oli sinä päivänä hyvin levoton. Se hyppi ja pomppi niin pitkälle kun lyhyt ketju antoi periksi. Se ei todellakaan ollut apaattinen niinkuin osa koirista. Kai pojan motoksi oli muodostunut, mitä enemmän herättää huomiota sen varmemmin herkkuja tippuu. Hetkeksikään se ei kopillaan rauhoittunut vaan tempoi ketjussa pyrkien ihmisten keskelle. Sormet meinasi lähteä makupalojen lisukkeena. Lenkillä se pyöri vaan hermostuneena ympäriinsä, eikä rauhoittunut rapsutuksista huolimatta.
Taksimatka tarhalta terminaaliin sujui ongelmitta tilataksin etuosassa. Taksissa poika rauhoittuikin ensimmäistä kertaa, jopa kuskimme kehui kuinka nätisti poika matkustaa. Satamassa pojalle iski täysi paniikki päälle. Ensimmäisenä vastassa oli liukuovet, seuraavana portaat... Ei auttanut muu kun kopata haukku syliin ja kantaa ylös :) Jonotus passintarkastukseen aulassa sujui meidän osalta hienosti, mutta heti kun käytävä kapeni ja ihmiset seisoivat tiukasti sumpussa iski paniikki. Pääsimme lopulta, kommelluksien kautta laivaan ja hyttiin, välillä poikaa kantaen ja välillä putsaten toisen mukanamme olleen koiran ripuleita käytäviltä. Laivamatka meni rauhallisesti hytissä. Hytissä poika nyki huultaan ja näytti kulmahammasta pikkukoiralle vähän väliä. Naureskelimme, että onko jätkälle tullut elohiiri ylähuuleen, näky oli lähinnä huvittava :) Helsingin päässä sain apua pojan kanssa eräältä reissulla mukana olleelta naiselta. Vuorostaan hän kantoi koiran laivasta ulos, kiitos siitä :) Onneksi tällä päässä ei ollut tullijonoja juuri ollenkaan joten kaikki sujui paljon paremmin kuin Viron puolella. Tullimiehen hyväksynnän saatuamme suuntasimme kohti autoa ja tulevaa kotia. Kun lähdimme autolla liikenteeseen poika nukahti takapenkille saman tien. Toinen silmä aukesi puolilleen kun jätin Iran pois kyydistä. Kotipihalla sain ravistella ja kuunnella onko poika hengissä enää ollenkaan, niin syvää unta raasu nukkui :)

Todellisuus kolahti tajuntaan hyvinkin pian kun piti tutustua Ronjaan. Ronja oli täynnä virtaa ja elämää iloisempi kun olin tullut takaisin. Väinö puolestaan oli pihalla aivan kaikesta ja todella väsynyt, joten hammastahan se näytti ja jokusen kerran rähähti. Lopulta sisään päästyämme, portaat oli edelleen kannettava, laitoin molemmille pahimman välttämiseksi kuonokopat. Huomasin Ronjan kiertävän, siis väistävän, poikaa ihan kun se aavistaisi, että toisella ei ole asiat olleet hyvin. Väinöllä oli kuonokoppa ensimmäisen yön ja sen jälkeen sitä ei ole tarvittu, josko olisi tarvittu sinäkään yönä. Ensimmäinen yö sujui siis erittäin hyvin, Väinö majoittui sängyn viereen makaamaan ja vahtimaan samalla, etten katoa minnekään.

Sunnuntai päivä meni toisen ihmetellessä mestoja. Äimistelin sitä, ettei Väinö ollut kakannut tai pissannut kertaakaan sen jälkeen kun hain sen tarhalla pois kopiltaan noin klo 14-15 aikoihin lauantaina. Lopulta pissa tuli sisälle sunnuntaina 20.30 aikaan. Meillä siis aloitettiin kaikki alusta. Alku oli sitä, että jos ei päässyt takapihalle pissalle/kakalle ne tehtiin sisälle. Kokonaisuudessaan meni kaksi viikkoa siihen kun Väinö pissasi ensimmäisen kerran lenkillä :) Portaat mennään nyt hienosti sekä ylös että alas. Alussa pöydälle ei voinut jättää ruokaa hetkeksikään, ei edes selän kääntämisen ajaksi. Väinö ei myöskään heti tajunnut, että koiran ei tarvitse syödä tai juoda kaikkea samaa ihmisten kanssa. Niinpä se rakastui oikopäätä kokikseen, jota se juo vieläkin. Kahvittelu jäi onneksi koiran osalta pelkkään maistamiseen :) Poika oli siis alussa varsinainen rohmu, sormetkin oli kirjaimellisesti lähteä mukana herkkuja annettaessa. Nykyään saadaan itse syödä rauhassa, pöydälle voi jättää täyden ruokalautasen, pöydän vieressä ei myöskään notkuta, edes kerjäämässä ja herkut otetaan erittäin nätisti kädestä.

Käytiin heti seuraavalla viikolla eläinlääkärissä. Mitään muuta vikaa tai sairauksia ei koirassa ollut, paitsi, että se oli tajuttoman laiha. Kaikki kylkiluut pystyi laskemaan koskematta, pelkkää luuta ja nahkaa! Onneksi Ronja on ns. hyvinsyönnyt versio, eipähän ihmiset kuvittelleet minun rääkänneen poikaa siihen kuntoon. Ne on hyvännäköinen parivaljakko kun painoeroa on 10 kg, mutta muuten ne on lähes identtisen näköiset. Kaveritkin on naureskelleet, että täytyy hetki katsoa kumpi on kumpi :) Väinö on nyttemmin saanut läskiä luitten päälle ja kylkiluutkaan ei ole enää katsomalla laskettavissa. Se alkaa näyttämään päivä päivältä terveemmältä, eikä ole tietoakaan siitä nälkiintyneestä koirasta joka se oli tarhalla. Koirat on tullu hyvin toimeen keskenään ja kanikaan ei ole joutunut saaliiksi. Ronja on suhtautunut poikaan vanhan leidin arvokkuudella, kuin sanoen antaa toisen törttöillä jos tahtoo. Viikko Väinön tulon jälkeen koirilla oli yhteenotto, sekin loppui hyvin lyhyeen, koska rähinä alkoi selkäni takana. Luultavasti johtui luitaan omivasta Ronjasta. Tuon rähinän jälkeen ei ole ollut mitään sellaiseen viittaavaakaan...

Väinö ei ole tähän päivään mennessä haukkunut kunnolla kertaakaan, muutama haukkua hämärästi muistuttava murahdus on kyllä kuulunut :) Ihana koira! Jos lenkillä ns. pitäisi haukkua esim. vastaantuleville koirille, nostaa poika niskavillat pystyyn. Rassu on tosi hassun näköinen kun yrittää epätoivoisesti olla pelottava. Mieletön kiinnostus sillä on fillareita kohtaan. Hyppii ja pomppii aina jonkun ajaessa pyörällä ohi. Täytyy pitää sille fillarikoulutusta, jottei se vahingossa kaada ketään. Sama kiinnostus kohdistuu moottoripyöriin, onneksi niitä ei juurikaan tähän aikaan vuodesta näe. Välillä lenkeillä se häslää hermostuneena edestakaisin eikä oikein tiedä minne pitäisi mennä. Tämä ilmenee silloin kun liikenteessä on enemmälti ihmisiä ja autoja. Me asutaan "maalla" ja useimmin meidän lenkkiaikaan ihmisiä on vähän liikenteessä. Tietysti toisella menee kompleksit sekaisin, kun joskus ihmisiä on sen mielestä paljon, ei tiedä ketä vahtisi ja keneltä ruinaisi rapsutuksia :) Mutta siitä kauheasta pelosta, joka Väinöllä terminaaleissa oli ei ole enää tietoakaan!

Töistä kotiin tullessani siellä on aina rajaton riemu päällänsä. Väinö kun ei hauku niin se puskee, hyppii ja pomppii. Se tosiaan puskee samalla tavalla kun kissa! Miehistä sillä on kaikella todennäköisyydellä pahoja kokemuksia. Vieläkin se yrittää olla mahdollisimman huomaamaton kun poikakaverini on meillä. Kun mies rapsuttaa, häntä ei heilu ja se näyttää siltä, että odottaisi jotain pahaa tapahtuvan. Jos se vain pystyy niin yrittää piiloutua selkäni taakse :)

Parhainta tässä on se, kun huomaa Väinön sisäistävän jokapäiväiset asiat ja näen kehityksen jotenkin huomattavasti selvemmin kun Ronjan kanssa. Ehkä tämä johtuu siitä, että Väinö suorastaan riemastuu kun se oivaltaa tehneensä jotain niinkun pitikin. Esimerkiksi pissaaminen lenkille ja siitä saatu kehu sai koiran melkein loikkaamaan syliin :) Siitä on muodostunut pikkuhiljaa elämää rakastava koheltaja, joka ihan selvästi hymyilee nykyään... Meillä on hyvä olla!!

Tahdonkin vielä kerran kiittää Iraa, yhdistystä, etenkin Minnaa sekä matkalaisia kaikesta avusta Väinön kanssa! Toivotamme kaikille hyvää ja lämmintä Joulua sekä Uutta Vuotta 2004!!

Rajamäellä 10.12.2003

T. Suvi, Väinö & Ronja

Väinö helmikuussa 2004. Massaa on tullut 10kg lisää

Väinö kastroitiin maaliskuun -04 lopussa, siis pahimpaan Etelä-Suomen kura-aikaan. Kaikki meni onneksi hienosti, haava parani ilman märkimisiä tai muita ongelmia. Vähän mua jännitti miten jälkihoidosta selvitään, kun Väinö ei ennen leikkausta ollut halukas menemään vessaan, liukkaan lattian takia. Ilman minkäänlaisia mukinoita poika on sinne kuitenkin mennyt ja jopa odottaa nätisti, että saaadaan paikat pestyä. Väinö on oppinut kävelemään muillakin liukkailla lattioilla. Nykyään pitäisi aina lenkiltä tullessa päästä portaita ylöspäin vaikka meidän asuntoon mennään alaspäin. Myös kellarinkäytävän kävelee pelkäämättä.

Ollaan käyty koirapuistossa sekä tavattu erilaisia haukkuja, tulee paria tapausta lukuunottamatta, kaikkien, niin narttujen kun urostenkin kanssa hienosti toimeen. Olen pitänyt poikaa vapaana ja tottelee erittäin hyvin :) Perusjutut on Väinöllä hallussa, tottelee useimmiten paremmin kun vanhempi koira. Jätkä on tosi kova sählä, lenkille lähdöt on ihan hirveetä hössöttämistä. Etenkin siis mun työpäivinä kun koirat on ollu 9 tuntia kotona niin ei meinaa jätkä pysyä nahoissaan... Meillä tehdään erinäköisiä ns. rauhoittumisharjoituksia, ennen ei tapahdu mitään ennenkun rauhoitutaan. Kovasti opetellaan myös käyttäytymään polkupyöriä tai mopoja kohdatessa. Nykyisin ei enää hauku lähellekkään kaikkia em. menijöitä, mutta pomppii ja riuhtoo, välillä enemmän ja toisinaan taas ei ollenkaan. Alussa se oli ylikiinostunut myös vastaantulevista ihmisistä, nykyään ei oikeastaan niille korvaansa lotkauta :) Uskoisin, että se tottuu pyöriin ja mopoihin kesän aikana siinä määrin, että ne opitaan ohittamaan nätisti. Kehitystä on nyt jo tapahtunut parempaan suuntaan. Siinä on ihan selkeästi saksanpaimenkoiraa sekä jotain kirjaimellisesti paimentavaa paimenkoiraa. Se meinaan paimentamalla yrittää pitää laumaa kasassa, sillon kun ihmisiä on enemmän.

Ikävääkin on ollut. Väinö oli pääsiäistä edeltävällä viikolla tosi pahalla ripulilla. Se alkoi pikkuhiljaa, sunnuntaina oli vähän löysällä ja siitä paheni niin, ettei vesikään pysynyt sisällä. Käytiin torstaina 8.4.04 sen kanssa lekurissa. Se sai 1/2 litraa nestettä nahan alle ja 10 päivän antibioottikuurin, ostin sille myös ripulikoira-ruokaa lekurista. Pikkuhiljaa se alkoi syömään ja parani ilman lisäongelmia. Muuten on koiruus oikein elämänsä kunnossa, vauhtia ja elämäniloa ei siitä haukusta puutu!

Takaisin