Tarhalle tuotaessa Pojun sanottiin olevan perheestä. Nuori uros eli elämäänsä tarhalla kunnes sen pelasti Suomeen eräs hesalainen. Hän totesi kuitenkin, ettei Poju saa tarpeeksi aikaa häneltä ja alkoi etsiä uutta kotia.
Me olimme mieheni kanssa jo pitkään etsineet koiraa ja joutuneet pettymäänkin, kun sopivaa koiraa ei tuntunut löytyvän. Mira sitten soitti ja kertoi Pojusta. Soitin heti Pojun silloiselle omistajalle ja anoin häntä harkitsemaan meitä vaikka asuimme Tampereella ja hän olisi halunnut Pojulle kodin Hesasta. Taisi Miralla olla näpit pelissä ja sovimme että haen Pojun seuraavalla viikolla.
Maaliskuuta elettiin ja tutustuin herraan rautatieasemalla. En ollut tunnistaa sitä samaksi koiraksi kuin kuvasta olin nähnyt, mutta sen hurja vetäminen sai huomioni. Siitä alkoi yhteinen taipaleemme. Matkustimme junassa Tampereelle nakkien avulla ja mieheni odotti meitä vastassa. Pojua ei oltu juurikaan taidettu kouluttaa, sillä miehenikin meni hihnan perässä aika avuttomana.
Alku on aina hankalaa, sanovat. Meillä ongelmia oli ainoastaan eroahdistuksessa, jonka saimme kitkettyä pois hyvin nopeasti sekä vetämisessä, johon auttoi tiukka koulutus. Pojun onneksi minä opiskelin kotona eli saimme rauhassa luoda luottamusta, joka tänä päivänä on vankalla pohjalla. Poju ei alkuun tuntunut koiralta: hän ei tykännyt leikkiä, ei syödä luita eikä meinannut ruokaakaan syödä ellei liottanut. Tähän kaikkeen on tullut muutos.
Pojusta on tullut kaikkien lellikki ja voisin sanoa hänen olevan tyytyväinen elämäänsä. Hän riehuu päivittäin lelujensa kanssa ja lempihommaa onkin purkaa lelulaatikon sisältö pitkin olohuonetta ja hyökkäillä vuorotellen lempilelujen kimppuun. Hän on myös sylivauva lähes 40-kilon painosta huolimatta.
Viime joulukuussa huolestuin kun tuntui että herra juo liikaa ja tiputtaa oudosti karvoja. Varasin ajan lääkäriin, kun olin muutenkin viemässä herraan hammaskiven poistoon. Otin pissanäytteen ja kerroin huolistani lääkärille. Noin 3 minuutin kuluttua syy löytyi eli toinen kives täynnä kasvainta. Pika-aika leikkaukseen varattiin. Näytin myös outoja pieniä sinertäviä paukamia, joita olin jo aiemmin näyttänyt toiselle eläinlääkärille, joka ei niitä suostunut oikein tutkimaankaan. No kivesten poistoleikkauksen yhteydessä lääkäri lupasi tutkia patteja.
Patit osoittautuivat haulikon hauleiksi, joita Pojun takalisto on siis täynnä. Siinä tuli selitys herran paukkuarkuuteen ja samalla rauhoittava resepti uudeksivuodeksi. Nyt kaikki on siis hyvin. Vuosi vaihtui paniikissa, mutta kouluttaminen cd:n avulla luulisi auttavan edes hiukan.
Elämämme päivänsäde tuo herra on ja toivon meillä olevan monia vuosia vielä yhdessä. Pojun ikää kun ei tiedetä. Eläinlääkärin kanssa veikkaus on 4-7-vuotta. Ajankohtaiseksi alkaa tulla toko, koska leikkauksen jälkeen herrasta on tullut hieman epävarma muiden koirien suhteen ja hauska koulu toisten kanssa auttanee tähänkin pulmaan!
Me jatkamme elämäämme joka päivästä iloiten ja uusia temppuja opetellen. Haussa on Pojulle tyttökaveri vähän pienempää kalipeeria.. Ehdottomasti pelastamme kodittomia koiria siis jatkossakin!
Terkuin: Eeva , Lari ja Poju
