POLA

23.05.2008 Hei!!!

Entti tuli mulle syys-lokakuussa 2005 kahden kissan kaveriksi. Nimi oli alunperin Pola, mutta se vaihtui Entiksi. Nimi tulee alkujaan Taru Sormusten Herra -leffojen pohjalta, niissä oli karkeasti ilmaistuna puhuvia puita, jotka olivat kaikessa tooodella hiiitaita ja rauhallisia. Sellainen oli myös Entti tullessaan, tooodella rauhallinen! Enäähän se ei kyllä pidä paikkaansa ;)

Entsa oli heti ensi hetkestä lähtien sisäsiisti. Oli tarkoitus ekana yönä herätä keskellä yötä ja varmuuden vuoksi viedä pikkuinen pihalle, mutta kuinkas kävikään...nukuttiin sellaset 10h yöunet eikä mitään vahinkoa sattunut koko aikana! Niin...ja nukuttiin samassa sängyssä. Olin kyllä tehnyt hienon pehmeän pedin oman sänkyni viereen lattialle, mutta heti kun suljin silmät niin kukas se kömpikään viereen nukkumaan. Siinäpä se on sitten siitä asti nukkunut, ihan vieressä naaman korkeudella, peppu mun naamaa kohti :D
Pentunahan tää ei haitannu mitään, mutta kun neiti sitten kasvoikin hieman isommaksi mitä luulin, niin oli edessä parisängyn osto, että mahduttiin molemmat kunnolla nukkumaan. Nykyisin Entsalla on myös oma tyyny, näin saan pitää omat tyynyni unien ajan ihan vain itselläni. Tiedetään, lellitty kakara tuo on :) no ei vaan, on meillä selkeät "säännötkin" olemassa.

Kissojen kanssa piti alkuun hieman ottaa matsia, mutta lopulta vanhempi kissoista otti Entsan omakseen: ne nukkui yhdessä, puhdisti toinen toisensa. Sitä oli hellyyttävää seurata ja suru olikin suuri kun vanhempi kissa sairastui ja jouduttiin nukuttamaan. Talouteen jäi vielä nuorempi kissa, joka ei ollut vielä vuodenkaan yhteiselon aikana hyväksynyt koiraa. Meni vähän aikaa ja kuinka ollakkaan, nuorempi kissa ja Entsa nukkuivat vierekkäin, kissa antoi Entsan puhdistaa itseään ja Entsa puolestaan antoi kissan tulla omalle ruokakupilleen syömään!

Alkuun meni hieman aikaa hihnakävelyn opetteluun, hihna pelotti, pimeä pelotti..tein sitten sellaisen 2 pitkän hihnan virityksen, oikea länkkäri-varustus, että neiti sai kulkea ilman että hihna kiristyi pelottavasti. Ei kauhean kauaa sitten menny kun lenkit alkoi sujua. Irtikin neiti sai välillä olla, kunnes sitten 6-7 kk iässä alkoi tulla esiin riistavietti, joka onkin melkoisen mahtava! Siinä sai kyytiä puput, fasaanit, oravat ja jopa hiiret. Sen jälkeen vapaanapito on rajoittunut lähinnä koirapuistoihin, -saareen tai sitten maalle suuntautuviin reissuihin.

Entsalla on oikeastaan kaksi aika selkeää "omaa juttua": riistaviettisyys ja sen todellakin suuri, aivan käsittämätön viehtymys KIVIIN!!! Kivet on niiiiin ihania!!! Niitä ei purra, vaan niitä melkeimpä hoivataan: nuollaan ja lutkutetaan. Näiden välissä kivelle pitää tietysti kovaäänisesti haukkua ja siirrellä sitä joko tassuilla raahaamalla tai sitten mahdollisuuksien rajoissa suussa kantamalla. Niin, kyseessä ei siis ole mitkään pikkukivet..näissä asioissa ollaan tarkkoja: kiven pitää olla pyöreähkö, minimi koko 2 nyrkkiä...

Koirakoulussa oltiin 2007 keväällä, lähinnä hihnassa vetämisen ja sen takia, että Entsa oli liian kiinni minussa. Toisinsanoen olin lällytellyt sen tämän kämpän pomoksi :) Me ei Entsan kanssa oikeastaan harrasteta mitään, ihan vaan arjessa yhdessä ollaan. Mulle Entsa ei ole mikään harrastuskoira, vaan uskollinen kaveri.

Rakastuakin on tyttö ehtinyt..Entsan elämän suuri-pieni-rakkaus on pienen mäyriksen kokoinen sekarotu poika :) Taitaa olla aika molemminpuolinen tunne ja kyllähän sen katselu saa aina hymyn huulille. Muista pojista ei Entsa sitten välitäkään, on vain tää yksi ja ainoa.

Entsa on nyt ollu mulla sitten jo hurjat 2.5 vuotta, monet itkut ja naurut oon sen kanssa kokenut, enkä mitään vaihtaisi pois! Olisi kauhean paljon hassuja ja vähemmän hassuja tapahtumia mitä kertoa!!! Tästäkin taisi tulla aika sekava selostus :D

Paljon on Entti mulle opettanut ja opettaa kokoajan lisää. Uskon ja toivon, että sekin on tyytyväinen oloonsa. Toiveissa olisi tämän tai ensi vuoden aikana saada Entsalle koirakaveri..mutta ei yhtä riistaviettinen :D Mutta siis, kiitokset mun elämän parhaasta kaverista, ihanampaa en olisi voinut saada!

Kesäterkuin Sanna & Entti


Takaisin