Aida

Lisätty:maalis 04, 2013

6 vuotias
Narttu
Suomessa
26.2 olimme kunnallisella tarhalla kun koirien kiinniottajat saapuivat sinne mukanaan todella suuri määrä koiria ahdettuna pieneen autoon. He alkoivat ottamaan koiria ulos ja niiden koirien seassa oli pieni Aida hyvin pelokkaana. Jos silloin päätimme että Aidan haluamme ulos tarhalta ja aloimme miettiä mihin koirat saamme laitettua.

Seuraavana päivänä saavuimme hakemaan koiria tarhalta mukaamme ja näin tämä pieni tyttö pääsi turvaan. Se oli hyvin hämmentynyt ja hieman peloissaan kaikesta ympärillään tapahtuvasta ja muiden mukaan lähtevien koirien pomppien innosta Aida vain makasi sylissä kuin alistuen siihen mitä ikinä tuleekaan tapahtumaan. Pikku hiljaa tämän neidin silmissä alkoi ilo syttymään ja se alkoi vapautumaan tajuten sen nyt olevan turvassa ja kaikki olevan hyvin.

Aida vaikuttaa rauhalliselta ja sopeutuvaiselta tytöltä jolla ikää on arviolta n.6 vuotta. Se tulee ongelmitta toimeen muiden koirien kanssa ja korkeutta sillä on n.30cm, painoa 6-7kg.

Aida sai oman kodin huhtikuussa 2013.