¨

Ajokoirapoika

Lisätty:elo 16, 2002

Ajokoirapojalleni 16.8.2002

Näin sinut ensimmäisen kerran suunnilleen kaksi kuukautta sitten. Rakastuin sinuun sillä hetkellä, kun näin laihojen kylkiesi läpi törröttävät kylkiluut, tummuneet ja katkeilleet hampaasi ja rinnassasi olevan kasvaimen. Sinä olit silti niin pirteä, täynnä elämää, nousit häkkisi verkkoa vasten antaaksesi minulle märän lipaisun. Syötin sinulle nakkeja ja silitin, paijasin, halasin… Itkin epätoivoani, luulin etten milloinkaan löytäisi sinulle kotia.

Palasin luoksesi uudelleen ja uudelleen, olisin niin tahtonut ottaa sinut mukaani, suloinen hännänheiluttajani. Muistutit kovasti minun kotona odottavaa koiraani Papaa. Kun lähdin tarhalta, olin aivan varma ettemme koskaan enää näkisi, yritin vain ajatella kaikkea muuta kuin sinua.

Kävin taas tarhalla, mutta en löytänyt sinua. Uskoin että olit lentänyt taivaan koirakotiin. Ikävöin, mutta jaksoin ajatella, että niin on ollut sinulle parempi.

Viikko sitten tulin taas Varjupaikiin. Kiertelin urosten aitauksessa tutustumassa uusiin tulokkaisiin ja yhtäkkiä näin sinut. Ryntäsin luoksesi, huutaen matkakumppaneilleni; mun rakas on täällä! En voinut uskoa silmiäni. Olit samassa kopissakin kuin minun Papani oli ollut puolitoista vuotta sitten.

Irma tuli katsomaan kuka on Rakkaani ja valloitit hänenkin sydämensä. Irma lupasi ottaa sinut luokseen, viedä hoidettavaksi ja leikattavaksi, antaa arvokkaan loppuelämän. Nautit saamastasi huomiosta ja herkkupaloista ja huiskutit hännälläsi iloa ympärillesi. Me varasimme sinut, ettei sinua nukutettaisi ja päätimme tuoda seuraavalla reissulla Suomeen.

Irma soitti minulle kahden päivän kuluttua matkasta, hän oli jo varannut lääkärin sinulle valmiiksi. Olin niin onnellinen.

Tänä aamuna puhelimeni soi, kuulin että olit nukkunut hetki sitten pois. Minä olisin tullut huomenna hakemaan sinut kotiin. Voi Rakas, miksi…

-Katarina-