¨

Josi (ent. Aljosha)

Lisätty:joulu 15, 2001

Enkeli
Uros
Suomessa
Kuulumisia kodista 15.12.2010:

Eilen 13/12 oli 5 kk siitä kun rakas silmäterämme Josi (Aljosa) joudittiin auttamaan sinne missä tuskia ei enään ole,Josi sairasti maksa syöpä. Kaikki tuli täysin ylättäen, 25/6 ensimmäiset oudon voimakkaat oksennukset ja krampit, ajoimme myöhään illalla maalta Helsinkiin Viikkin pieneläinklinikkalle, jossa oletettiin taudin olevan “jotain ohimenevä” viikkon kuluttua Josi pissi verta, uusi lääkärin käynti (toinen eläinasema) missä otettiin ultrat ja röntgen muiden kokeiden lisäksi, ja siinähän se oli, maksanulkopuolella iso pesäke ja maksassa pieniä. Minulta meni jalat aivan hyytelöksi, en pystynyt katsomaan kuvia enkä kuunella eläinlääkärin selostuksia, se jäi hussen tehtäväksi. Se oli shokki, polvistuin lattialle Josin viereen ja halasin rakkaan ystäväni” ei vielä Josi kulta, ei vielä en halua luopua sinusta vielä pitkään aikaa”.
Olihan toki meidän tiedossa, että ei voi mennä montta vuotta ehkä 1 tai 2 niin se hetki tulee  kun on jäähyvästin aikaa Josi oli jo noin 15 ehkä jopa 16 vuotias, pieniä kremppoja oli kävelylenkkit lyhentyneet mutta muuten pirteä ja kaikessa ilosesti mukana ja nyt tämä..kun klabilla päähän.
Lääkärin arvion mukaan max pari kuukautta mutta todennäköisesti tauti eteene rajummin, onneksi ei ollut tarpeen heti tehdä mitään kun Josi ei ollut tuskaisen oloinen. Ja nopeasti han se eteeni  12/7 pojan voimat selvästi heikkeni, hän halusi kuiteenkin välttämättä lähteä hussen kanssa  kauppa reisulle niinkun tavallisesti vaikka hän ei ilman apua jaksannut auton ja autosta pois, kyllä poika jo silloin tiesi, viimeisen kerran tässä yhteistä tehtävä hoidetaan.
Nukuin yön hänen kanssa alakerran hallissa kun jalat ei enään jaksannutviedä hänet ylös ja kantaa ei saanut vatsan seutu selvästi jo arasti.Seuraava päivää olin kun kiirastulessa, päätös oli minun tehtävä. Josi ei syönyt tuskin joi hengityskin oli ajottain raskas, mutta ne silmät edelleen niin kirkkaat seurasivat meittä vuoronperä, mitä ne pyysi? ” tunnen teidän suru, haluaisin jäädä mutta en enää jaksa, antakaa minun mennä” vai oliko hän aivan ihmeissään “mitä te tuolaista suunnittelette pääni menoksi, ei meikkä mihinkään lähde”. Ja tieteenkin oma luopumisen tuska.
Puolenpäivän jälkeen päätös kuiteenkin oli kristallinkirkas, kun poika vihdoin sai pissitty pissi oli enemmän musta kuin punainen, soitto eläinlääkärille joka vahvisti että munuaiset alkavat pettä ja edesäpäin on tuskien taival.sitä en rakkaalle ystävälleni halunnut. Koska olimme maalla oli etu saada kunnanlääkäri kotiin ja Josi sai nukahtaa rauhallisesti tutussa paikassa.
Oli helteinen ip kun istuimme rapulla Josi keskellä kostean pyyhkeen alla hieman helpottamaan lämpöä. odottamassa “kuoleman enkeliä” järkyttävä, tässä minä nyt olen päätänyt, sinun rakas Josini ,kuolemasta.
Kun lääkäri tuli Josi asettui rauhallisesti kyljelleen, haki meihin vielä kerran katsekontaktia hän oli valmis lähtemään, ehkä kiitollinenkin. Minä en, itkin ja itkin, kun Josi seuraavana päivänä haudattiin eläinten
hautausmaalle, itkin niin, että Hesyn haudankaivajakin itki ja sanoi” tästä syystä en oma koira hanki”
Itken nytkin, tämä kertomus olen yrittänyt kirjoittaa aikaisemminkin mutta kun aina tuli vaan itku.. Hussekin ikävöi kovasti kaveriaan, 2 ensimmäistä kuukautta ei voittu juuri ollaan kotona, ajelttiin risti rastiin, kun tuntui, että Josi on kaikkialla ja kuiteenkaan ei ollut. Hänen peti piti välillä käydää nuuhkaisemassa, siellä kun vielä oli hänen lämmin koirantuoksu, autossa käsi piti välillä laitta taakse jospa hän vielä lipaisee lämpimällä kielellä jne  meistä oli tullut kaksi vanha höppänä, koira joka kukaan ei ollut huolinnut 7:mään vuoteen meille  hän oli äärettömän lrakas perheen jäsen.
Josi oli hyvin persoonallinen ja viisas koira, on aivan ihmeellistä miten koira joka oli elänyt noin 7 vuotta Varjupaikkin ja Sauren tapaisissa oloissa suurinmaksi osaksi varmaan sidottuna 2 m narussa koppinsa viereen
heti oli täysin “salonkkikelpoinen” täysin sisäsiisti, koskaan ei tehnyt mitään kepposia yksin ollessaan, ei ulisut ei haukkunut (tarkistettu naapurilta) lenkeillä kulki vapaana en ehtinyt tuskin lausua ku Jo.. niin hän silmät loistaen pyrähti viereeni ohitti muitta koiria ja ihmisiä  heti pyytäessään (vapaana) usein moni sanoi “onpa hyvin koulutettu koira”.. ninpä, kuka oli Josia kouluttanut?? Maalla oli helppoa vaikka riistaeläimet
kulkee nurkissa niin metsästysviettiä ei ollut, mitä nyt jonkun oravan kävi puun alla “räksyttämässä.”
Vahtimisvietti sen sijan oli vahva, se mitä oli hänen oli hänen parhaimillaan Josi olisi ollut yhden ihmisen koirana mutta kun meittä oli kaksi, ja hussen puolelta vielä lapsia ja lapsenlapsia, siinä meni pojalta välillä puurot ja vellit sekaisin, ketä vartioida keneltä, kyllä se vaati meiltä ajottain silmä ja koiran lukutaitoa, Jokunen antibiotika kuurikin kävin läpi, varsinkin alussa kun en ymmärtänyt ajatella mitä kaikkia traumoja pojalla oli repussa. Mutta harva timantti on täysin särötön.
Vanha kiinalainen sanalasku sanoo:
Et voi estää surun mustat linnut lentämästä pääsi ylle, mutta voit estää ne rakentamasta pesä hiuksiisi. Minulla on edelleen iso pesä hiuksissa en saa ne linnut häädetyksi pois…
..vaikka 17/10 meille tuli uusi koirakaveri taloon, noin vuoden ikäinen  koditon latino poikka Espanjasta. Oltiin lähdössä syyslomalle Espanjan ja olin lukennut yhdistyksestä täällä Suomessa joka etsii lentokummeja adoptoiduille koirille jolla on jo kodit valmiina täällä. Tarjoidumme lentokummeiksi, en ollut vielä valmis uuteen koirasuhteeseen, luulin, joten tämä apu tuntui sopivalta.
Joku  siellä ylhäällä oli kuiteenkin päättänyt ,että itku pitä nyt loppua koska yhden varattun koiran varaaja olikin tullut katumapäälle joten lupaduimme “varakodiksi” joksikin aika (näin muuten Josikin aikoinaan luoksemme tuli)
näin kävi tämä pikku kaveri sulatti sydämet heti, pikku vejari ilman  suuria ikäviä kokemuksia ihmisistä, oikea pusupoika kaikkien kanssa, todella suloinen, ehkä kuiteenkin oli aika kääntä uusi lehti.
Kun ajeltiin Seutulan lentokentältä suoraan tänne maalle tuli yht äkkiä valtava itkukohtaus Josi tuntui niin kädenkoskettavan läheltä, tuntui että on lopulliset jäähyvästit “saanhan matte nyt jatkaa matkaani kun sinulla on uusi kaveri”?
Noin viikko sitten näin unta, että juoksin suuren niityn halki jonka toisella puolella oli Josi, huusin häntä kun ääni sanoi unessa “älä enää huuda Josia nyt sinulla on Arco.
Ehkä tämä kaikki kuulosta joltakin hölmöltä mutta niin se vain on aina on joku ylitse muiden ja minullle Josi oli elämäni koira, ensi hetkestä saakka kun hän Varjupaikkissa  rähjäisen koppinsa vieressä katsoi minuun merenpihkanvärisillä silmillä syntyi niin vahva side joka minulla ei ole koskaan kehenkään koiran ollut.
Kiitos Josi kulta yhteisistä vuosista ( 9 vuotta) olet aina muistoisamme. Husse ja Matte
Tämä muistokirjoitus jonka vihdoin sain kirjoitetuksi. on ehkä askel eteenpäin.Arco tarvitse minua nyt , Matte
Toivottavasti ei ole paljon kirjoitusvirheittä äidinkieli kun on Svenska.