Alonja

Lisätty:elo 06, 2010


Narttu
Suomessa
Kaunis ja herkkä Alonja tyttö on peräisin Latviasta. Sen elämä ei ole ollut kovinkaan kummoista entisessä kodissaan. Ruuakseen se on saanut perunankuoria ja se on elellyt aikalailla oman onnensa nojassa. Lisäksi Alonja on synnyttänyt monet pennut ja ruokkinut niitä niin hyvin kuin mahdollista; aina ei maitoa ole kuitenkaan riittänyt pennuille kun äiti on ollut liian heikossa kunnossa. Luonteeltaan Alonja on mitä kiltein, ystävällisin ja suloisin. Se on äärettömän kiitollinen kaikesta huolenpidosta, mitä osakseen saa.

Alonjan sydän on täynnä rakkautta, mitä se ei ole saanut vielä jakaa. Se tulee kiintymään omaan ihmiseensä todella voimakkaasti, joten on äärimmäisen tärkeää, että Alonjan tuleva koti sitoutuu tyttöön sen loppuelämäksi. Alonja on ilmeisesti ollut liikenneonnettomuudessa ja se ontuu toista etujalkaansa. Vaikuttaa siltä, että kyseessä on vanha vamma mutta tulevaisuudessa jalka tarvinnee hoitoa. Muutenkin Alonja vaikuttaa ikäistään vanhemmalta koska sitä on pidetty niin huonosti. Tytön silmistä loistaa kuitenkin luottamus ihmisiin ja tulevaisuuteen – menneisyydestä huolimatta.

Alonja ei hauku, joten se sopii kerrostaloon sekä kultaisen luonteensa vuoksi myös lapsiperheeseen. Alonjalle etsitään kotia, missä tyttö saa elää maailman parasta elämää, missä sitä rakastetaan ja missä sitä arvostetaan enemmän kuin tarpeeksi koko sen loppuelämän ajan.

Alonjan säkäkorkeus on n.55cm

Alonja sai kodin elokuussa 2010.