Anu (ent. Anuda)

Lisätty:elo 06, 2006


Narttu
Suomessa
Anuda sai kodin 26.08.2006:

Ensimmäinen päivä:

Jo siitä hetkestä kun ensimmäisen kerran tarhalla istuimme Anudan, tai nykyisemmin Anuksi ristityn, kaunottaren viereen tiesimme että tämä oli rakkautta ensi silmäyksellä. Ja se olikin suurin pelkoni tarhalle tullessani, että mitä jos… Mutta Anun vilpittömyys ja käsittämättömän suuri halu elää ylittivät kaikki odotukset.

Eläin jota ollaan miltei vuosi kohdeltu… en edes halua ajatella miten, olisi normaalisti todella arka, epäilevä, pelokas ja varmasti poissaoleva sekä alistuva ihmisen läsnäollessa. Ja tähän olin luonnollisesti varautunut. Mutta toisin kävi, Anun kohdalla ilmeisen suuri usko siihen että vielä voi löytyä ihmisiä jotka ovat luottamuksen arvoisia oli niin suuri että tyttö antoi ensi sekunnista lähtien kaikkensa.

Anu ei ilmeisesti ole autossa matkustanut sillä niin ihmettelevästi se tarhalla katseli auton takapenkille mutta kauaa ei tarvinnut odottaa että se jo hyppäsi autoon istumaan ja katsoi selvästi meitä kohti ajatellen “joko mennään?”. Anu oli niin valmis lähtemään uuteen kotiin kuin koira vain voi olla. Automatka ei olisi helpommin voinut mennä: ei pissannut autoon, ei vikissyt, ei haukkunut vaan katseli aikansa ihmeissään vilkasta liikennettä ja lopulta nukahti Erican syliin takapenkille. Ajattelin mielessäni: noin 10kk vanha pentu joka on vieraassa paikassa ja vieraassa ajoneuvossa käyttäytyy rauhallisemmin ja “asiallisemmin” kuin 4-vuotias uros rotikkani joka on tuhansia kilometrejä autossa matkustanut..

Kuonokoppa oli hänelle alistava kokemus lautalla ja rappusetkin tuntuivat uudelta, pelottavalta kokemukselta, mutta helposti meni laivamatkakin: ei haukkunut kun otin laivalla kuonokopan pois, ei vikissyt, eikä vieläkään pissannut sisälle… Uskomatonta, mutta se vain lepäsi jalkojamme vasten.

Vihdoin Turkuun päästyämme tutustutimme Anun ensin uuteen, tyhjään kotiinsa, josta se löysikin välittömästi luut ja lelut. Anu oli kuin lapsi karkkitehtaalla. Erica kävi pitkällä lenkillä Anun kanssa jossa ilmeni ensimmäiset merkit Anun suojelevaisuudesta ja todellisesta luonteesta. Anu voi olla alistettu entisessä elämässään mutta luonnetta siltä ei oltu pois saatua. Myöhemmin illalla koirapuistossa Saro-rotikka näki pikkusiskon.. Ja Anulle Saro tarkoitti tietenkin välitöntä uhkaa, ja se puolusti minua ja Ericaa minkä ehti. Onneksi pitkän puistorupeaman ja totuttelun jälkeen Saron rauhallisuus ja ihailtavan korkea itsehillintä/itseluottamus vei voiton myös Anun silmissä. Vielä autossa ne kerran, pari “ottivat yhteen” mutta kotiin päästyämme sekunti sekunnilta koirat tottuivat toisiinsa ja Anun staffimainen valmiina sotaan-tuijotus vaihtui lämpimään katseeseen ja pusujen vaihtoon… Tämä oli viimeinen todiste siitä miten terve ja ystävällinen koira Anu kaikesta kokemastaan huolimatta on. Unohtamatta hänen uutta ystäväänsä, isoveljeä, joka kärsivällisesti jaksoi siirtyä ärhentelevän nartun tieltä väsyneenä ja olla ymmärtäväinen.

Yö meni hyvin, Anu nukkui kuin tukki. Eikä vieläkään, kahdeksan tunnin aikanakaan, ollut pissannut sisälle. Se on siis kaikesta huolimatta sisäsiisti!? Se oppi jo istumaan käskystä, tottui nimeensä ja tulee luokse pyydettäessä. Se pyytää hellyyttä ja ottaa sitä vastaan niin paljon kuin jaksaa antaa, se pyytää myös ruokaa ja söisikin sitä varmaan niin paljon kuin antaisi. Eilen alkoi pikkuhiljaa häntä heilumaan, flekmaattisesti ennen roikkuneesta hännästä ei vähitellen ollut enää tietoakaan ja nyt uuden aamun koittaessa en ole nähnyt hännän olevan paikoillaan hetkeäkään :)

Yhteistä kieltä meillä ei ollut alunperinkään mutta on uskomatonta nähdä miten universaalin kielen rakkaus, rauhallisuus, määrätietoisuus, kunnioitus, hellyys ja aito välittäminen synnyttävät.

Mutta tämä tarina on vasta alkanut… Ja noin uteliaan ja elämänhaluisen tytön kanssa tulevia tarinoita on vaikea ennustaa. Se mikä on kuitenkin varmaa, on se että tällä tarinalla on onnellinen loppu :)

Kuulumisia 3.7.2007

Elokuussa 2006 silmiimme osui ilmoitus, jossa arka ja todennäköisesti pahoinpidelty narttu Anuda etsii pikaisesti kotia, sillä tyttö oli lopettamisuhan alla. Tämän surkean näköisen koiran kuvat sulattivat sydämemme ja lähdimme koiranhakumatkalle Tallinnaan.

Koimme yllätyksen tarhalle päästyämme, sillä vastassa ei ollutkaan tämä ilmoituksen arka koira, vaan kiivaasti häkkinsä edessä haukkuva, valpas tyttö. Matka oli rakkautta jo heti tarhalta lähdettyämme ja kotiin päästyämme, tämä tyttö oli jo osa perhettämme.

Tutustuminen toiseen koirajäseneen täällä oli jännittävä. Tämä maailman kiltein ja rauhallisin rottweiler-poika otti uuden ja hieman ärhäkän ja paikkaansa etsivän tytön kuitenkin ystävällisesti vastaan, ja ensimmäisen päivän kankeuden jälkeen näistä tuli ylimmät ystävykset.

“Anu”:ksi lyhennetty neitokainen on tänä päivänä todellinen sydäntenvalloittaja. Hän hakee huomiota tönimällä kuonollaan rapsutusta ja koskaan sitä ei voi saada liikaa hänen mielestään. Tämä tyttö on ollut varsinainen duracell-pupu; jatkuvasti leikkimässä ja painimassa rotikkakaverinsa kanssa, jopa niin, että tällä alkaa mennä hermot Anuun. Nyt kun ikääkin on tullut hieman enemmän, on neitikin alkanut rauhoittua jonkin verran ja ottaa tassut kattoa kohti päiväunia kanssamme, jopa ihan rauhassa, eikä yritä koko ajan haastaa leikkimään.

Anu seuraa jatkuvasti mitä teemme. Hän tassuttelee paikasta toiseen perässämme ja katselee isoilla mantelisilmillään mitä teemme. Ruoka-aika on edelleen päivän paras hetki, ulkoilujen lisäksi ja näistä tämä tyttö lähes sekoaa. Häntä huitoo edestakaisin ja paikallaan on vaikea pysyä, vaikka siihen häntä olemme kouluttaneet.

Anu on luonteeltaan edelleen hieman arka vieraita kohtaan, mutta unohtaa sen nopeasti uteliaisuuden viedessä voiton ja saattaa joskus hieman ärhennellä muille koirille. Muuten hän on pehmeä ja niin kiltti, todellinen prinsessa, kuten häntä leikillämme kutsumme. Toinen koiramme, tämä rotikkauros, on Anulle aivan ykkönen ja tärkein kaikista. Muuten tämä tyttö on lämmin ja kaipaa suunnattomasti huomiota. Olemme onnellisia, että haimme tämän tytön, sillä hän on antanut meille todella paljon ja tuonut oman, valloittavan persoonansa perheeseemme.

T. Erica Kytösaho

Anuda on nuori n.55cm korkea neitokainen,joka herättää aluksi surullisia tunteitä ihmisessä. Anuda nimittäin pelkää =( Anudalle on varmasti tapahtunut entisessä elämässä jotakin pahaa,sillä se aristaa ihmistä todella paljon,kun sen häkkiin menee. Kun antaa tytölle kärsivällisesti aikaa sopeutua ihmisen lähellä oloon,uskaltautuu tyttönen pikkuhiljaa lähemmäksi ja lähemmäksi. Mitä tuolle kaunokaiselle onkaan tapahtunut,koska se tuntee olonsa noin pelokkaaksi ja tuntee välillä tarvetta alistua=( Anuda ei siis hauku tai rähise eikä se tunne sillä tavalla siis tarvetta puolustautua.

Anuda vain odottaa,että mitä tapahtuu. Lenkillä tyttönen hieman vapautui ja kun sen päästi leikkiaitauksessa vapaaksi niin tyttönen suorastaan repesi riemusta. Rauhallisen uroksen lähellä olo sai neitokaisen ensin murisemaan ja vilauttelemaan hampaitaan,mutta pian ne jo leikkivätkin yhdessä. Anuda on herkkä tyttönen ja se tulee tarvitsemaan omistajaltaan paljon rohkaisua. Turvallisen,rauhallisen ja varmaotteisen omistajan kanssa on hyvä tutustua elämään ja pikkuhiljaa alkaa jopa nauttimaankin siitä. Kuka sytyttää pilkkeen tämän kauniin ja herkän tyttösen silmäkulmaan?