Iippa (ent. Aufla)

Lisätty:maalis 01, 2013

3,5 kuukautinen
Narttu
Suomessa
Päivitys 17.6.2013: Iippa (ent. Aufla) on nyt n. 7 kk ja etsii sitä loppuelämän kotia. Iippa etsii uutta kotia itsestään riippumattomista syistä.

Iippalla ei ole vielä ollut juoksuja. Iippa on leikkisä ja pehmeäluonteinen, varovainen kaveri ja olisi hyvä jos tulevassa kodissa olisi koirakaveri odottamassa. Kodin ulkopuolella se on hieman pidättyväisempi, osaa kuitenkin hienosti kulkea vierellä hihnassa, on ollut vapaanakin. Sisällä Iippa on reipas vieraidenkin ihmisten kanssa. 5-6 vuotiaat tytöt ovat sen kavereita, mutta ihan vauvat vähän jännittävät. Miesten kanssa Iippa on ok. Rappukäytävän ääniä se saattaa haukkua. Iipalla on hyvä ruokahalu.

Iippa painaa tällä hetkellä 10 kiloa ja ell sanoi ettei kasva yli 15 kiloiseksi. Se on sirorakenteinen keijuhaukku. Säkää on noin 40cm.

Iippa sai oman kodin joulukuussa 2013.

Tarhakertomus

Oli jo todella myöhäistä ja pimeää kun paikalliset ihmiset soittivat Magdalle ja kertoivat että Kaufland-nimisen kaupan eteen on juuri hylätty koirapentu. Magda lähti samantien paikan päälle ja otti tämän pienokaisen sieltä turvaan omalle tarhalleen.

Aufla on nyt iältään n.3,5kk ja se nauttii täysin rinnoin toisten koirien kanssa leikkimisestä ja touhuamisesta. Aufla on myös erittäin hellyydenkipeä ja viihtyy ihmisten sylissä myöskin olivat ne sitten tuttuja ja vieraita, kaikki ihmiset ovat yhtä ihania. Auflan kokoa on hyvin vaikea ennustaa mitä se tulee olemaan isona utta uskomme sen jäävän keskikokoiseksi.

Aufla sai oman kodin huhtikuussa 2013.