¨

Blanda

Lisätty:heinä 02, 2016

n. 11 kk
Narttu
Suomessa
Blanda, MAPin pihalla touhuileva valtavan kaunis tyttö, on yksi tarhan isoista koirista, joka pelastettiin Palladyn kunnalliselta tarhalta 14.4.2016. Tarhalle kotiuduttuaan siitä on kuoriutunut todella reipas, iloinen ja leikkisä touhottaja. Blanda tykkää puuhailla paljon tarhan muiden koirien kanssa ja omassa kodissa olisikin kiva, jos siellä olisi joku leikkisä kaveri kenen kanssa purkaa energiaa.

Blanda kaipaa touhuilunsa ohella myös ihmisen luokse eikä arkaile ketään. Koostaan huolimatta tyttö pyrkii syliin ja hyppii päälle innostuessaan. Tapakoulutus on siis uudessa kodissa otettava tosissaan työn alle ja opetettava kärsivällisesti alusta pitäen “käytöstavat”.

Blandalle sopii varmasti parhaiten aktiivinen koti ja alkuun voi hihnalenkitkin olla vauhdikkaita, ennen kuin tyttö moiseen tottuu. Tytössä on ulkonäöstä päätellen mahdollisesti laumanvartijaa ja vaikka Blanda ei ole väläytellyt tarhalla mitään vartioimistaipumusta, niin etsimme tytölle koirakokenutta kotia.

Blanda on noin 60 cm korkea ja rakenteeltaan aika massiivinen, vähän alta vuoden ikäinen tyttö eli voi kasvaa vielä hiukan. Blandan koon ja villeyden vuoksi olisi ehkä myös hyvä, ettei kodissa olisi pieniä lapsia

Blanda sai oman kodin syyskuussa 2016.