¨

Cami (ent. Caprioara)

Lisätty:tammi 24, 2016
n. 2-vuotias
Narttu
Suomessa

Camin kuulumisia 30.10.2016

Kun näin Camin (Caprioaran) kuvan teidän sivuilla, tiesin heti, että juuri tolle koiralle haluan antaa kodin. Läheiset suhtautuivat hieman epäillen siihen, että päätettiin ottaa ensimmäiseksi koiraksi rescue, ja vielä aikuinen sellainen. Ja olihan se tavallaan ihan aiheellista, Romanian koirat tulevat kovista oloista. Varauduttiin kaikenlaisiin ongelmiin, ja käytiin läpi kaikki mitäjos-tilanteet.

Ja sitten tuli Cami. Kaikista kiltein, lempein koira, jonka olen koskaan tavannut. Lentokentältä piti napata syliin ja kantaa autoon, mutta jo kotipihassa käveltiin itse nätisti sisälle asti. Vastassa oli kissa, joka tuli puskemaan. Se osoittautui ihan kivaksi kaveriksi, eikä sitä tarvinnut pelätä.

Aluksi pelotti vähän kaikki. Omat (ja muut) ihmiset sai paijata ja antaa haleja, vaikka Cami vähän väistikin pelokkaasti kohti tulevaa kättä tai äkkinäisiä liikkeitä.

Hihnassa kävely sujui silti heti, ja edelleen Cami tassuttaa joka päivä kiltisti vieressä, ei koskaan vedä tai rähjää. Enää ei pelotakaan. Paitsi vähän imuri. Ja blenderi. Ja satunnaisesti yllättämään pääsevä shampoopullo. Eikä suihkukaan mikään lempiasia ole, mutta kyllä se silloin tällöin on hyväksyttävä. Puolen vuoden aikana ollaan harjoiteltu vähän tavallisia temppuja, opeteltu käyttämään bussia, olemaan autossa (ja hyppäämään sinne itse, vaikka se epämukavaa onkin), ymmärretty ettei kaikki vastaantulevat haukkuvat koirat pure, ja omittu koko sohva omaan käyttöön.

Niinkuin aiemmin sanottu, Cami on ehdottomasti kiltein koskaan tapaamani koira. Koko puolen vuoden aikana, oli tilanne kuinka hirveän pelottava tai epämukava tahansa, Cami ei ole näyttänyt kenellekkään ihmiselle hampaita tai murissut. Niin kiltti, että naapurin pikkutyttö käy koirankäyttöapuna, ja voi itse hakea Camin meiltä mukaansa. Ei ole mitään huolta antaa Cami hoitoon, koska tiedämme, ettei ongelmia tule.

Ihan kaikki vastaantulevat koirat on kivoja (paitsi jos ne haukkuu kovasti tai on hurjan isoja, sitten niitä katellaan mieluummin oman ihmisen takaa). Lempparikavereita on muiden perheenjäsenten kaksi kääpiövillakoiraa, joista toinen on vielä aika pentu. Pentu saa roikkua korvissa ja nakertaa tassuja, ja Cami leikkii kiltisti.

Cami on vähän hassu, koska ei hauku laisinkaan, ja kun muut koirat haukkuu, niin Cami hölmistyy. Puolen vuoden aikana haukkumiset voi laskea yhden käden sormilla. Eikä hän myöskään anna pusuja ollenkaan, mutta tulee kyllä ihan ihmisen nassuun kiinni ja nuuhkuttaa.

Cami ei ihan ymmärrä olevansa isohko (keskikokoinen) koira, vaan puskee syliin ja nousee aina innostuessaan vasten. Haliminen ei ahdista, päin vastoin, lempipaikka nukkua on iiiihan kiinni omissa ihmisissä. Ja sängyssä tietty, eihän kukaan kovalla lattialla halua nukkua. Hyvä kuvaus onkin, ettei hän ihan ymmärrä käsitettä “personal space”.

Vapaanakin uskallan hyvin pitää koiraa metsässä ja mökillä, koska aina kutsuttaessa Cami juoksee luokse rapsutettavaksi. Tosin ajoittain, ihan silloin tällöin, sisäinen kulkukoira herää eloon, ja sitten pitääki häntää vispaten vilkaista omaa ihmistä ja kirmata hetken ajan ihan päinvastaiseen suuntaan. Ja hetken päästä juostaan takaisin sellainen ilme naamalla, että “kato ku mä oon hieno tyttö, kun tulin kuitenkin”.

Teidän ansioista saatiin meille näin hieno ihmisen paras kaveri, kiitos siitä. Miten voikaan koiraa rakastaa niin paljon <3

Terkuin, Cami ja perhe.

Tarhakertomus 01/2016

Tammikuun pakkassäässä käveli koiratyttö keskellä hiljaista ja autiota tietä. Tie jota pitkin se askelsi oli peltotie, joka johtaa MAP-koiratarhalle ja tyttö oli päässyt jo melkein perille saakka, kun sen takaa lähestyi auto. Auto pysähtyi, ovi aukeni ja hetken kuluttua matka jatkui koiratytön istuessa kyydissä. Heillä oli sama määränpää.

Autossa istuvat ihmiset puhuivat keskenään, että onpa kaunis koira. Sellainen ujon herkkä, kuin metsäkauris, väriltäänkin muistuttaa sitä. Niin tietä kulkenutta tyttöä alettiin kutsumaan romanialaisella sanalla Caprioara, kauris.

Caprioara sai paikan monen muun sitä ennen teiltä ja pellolta pelastetun koiran häkistä, koska se oli niin ystävällinen, että sen pystyi sijoittamaan minne vain. Ihmisiä se vähän arasteli, mutta tutustui nopeasti häkkikavereidensa kanssa ja tuntui nauttivan elämästään huolehdittuna.

Kovimmat, yli kahdenkymmenen asteen pakkaset saapuivat Romaniaankin ja juuri silloin, vuoden kylmimpänä yönä 21. tammikuuta, Caprioara järjesti meille yllätyksen. Aamulla tarhan työntekijöiden alkaessa vaihtamaan jäätyneitä juomavesiä ja lapioimaan lunta koirien häkeistä huomattiin, että tytöllä on jotakin piilossa. Se suojeli kolmea pientä vastasyntynyttä vauvaansa parhaansa mukaan kylmältä.

Tyttö oli tarhalle tullessaan niin laiha ettei edes eläinlääkäri ollut sitä tarkastaessaan osannut arvata sen olevan tiineenä. Emme tiedä vielä selviävätkö pikku”bambit” elämälle, sillä niiden emo ei varmasti ole saanut tarvitsemaansa ravitsevaa ruokaa eikä rokotuksia, jotka suojaisivat myös pentuja niiden ensiaskeleilla. Nyt pienellä perheellä on kuitenkin mahdollisuus ja Caprioara saa hoitaa vauvojaan turvallisessa paikassa sen sijaan, että olisi joutunut synnyttämään kadulle tai pellolle kuten tuhannet hylätyt koiraäidit joka talvi Romaniassa.

Tällä hetkellä pienokaiset voivat hyvin ja perhe saa voimistua MAP:n klinikkarakennuksessa. Caprioara tulee jo nyt etsimään omaa kotiaan, mutta jos kaikki menee hyvin ja sen pennut selviytyvät, tämä kultainen äitikoira pääsisi matkaamaan omaan kotiinsa parin-kolmen kuukauden kuluttua, kun sen jälkikasvu alkaa pärjäämään ilman emon turvaa ja on aika vierottaa ne.

Peuraäitimme on hyvin kiltti ja rauhallinen. Sitä jännittävät ihmiset ja käden ojentuessa silitykseen Caprioara painaa päänsä alas, kuin odottaen lyöntiä. Tyttöä on kuitenkin helppo käsitellä eikä se tee elettäkään puolustaakseen itseään hampain tai pienimmälläkään murahduksella.

Caprioaran turkki ja jopa kirsu on upea sekoitus punertavanruskean eri sävyjä. Se on säkäkorkeudeltaan noin viitisenkymmentä senttiä ja ikää sillä on parisen vuotta.

Caprioara sai oman kodin huhtikuussa 2016.