¨

Chester

Lisätty:marras 08, 2015

2 vuotias
Uros
Saksassa
​Chesterin onni kääntyi päivänä, jolloin bukarestilainen vahvistuksemme Ada sattui sen kotikadulle. Chester kokeneena katujen kasvattina vaistosi ihmisten joukosta eläinystävän. Se istahti Adan eteen jalkakäytävälle ja katsoa tapitti suoraan silmiin. Adan lähdettyä kävelemään eteenpäin, yritti Chester päästä mukaan. Se kulki rinnalla ja puski kuonollaan Adan kättä.

Chester ei ole raasu tai reppana. Se ei ole sellainen koira, joita koitamme yleensä saada ensimmäisenä kaduilta turvaan, ja niin Adan oli taas kerran pakko vain yrittää kovettaa sydämensä ja jätettyään pojalle ruokaa, jatkaa matkaansa.

Hulivili hurmuripojan katse oli kuitenkin porautunut sydämeen lähtemättömästi ja Ada alkoi etsimään Chesterille paikkaa kaikkialta. Viikkojen turhan etsinnän jälkeen Ada kertoi rakkauspojastaan Magdalle ja koska tämä sinnikäs eläinten puolustaja on tullut niin monasti meille apuun, lupasi Magda järjestää paikan MAP:sta pojalle heti, kun mahdollista.

19. syyskuuta Ada sai viimein hakea poikansa kadulta turvaan. Chester lähti Adan matkaan epäröimättä hetkeäkään. Ilman pantaa tai hihnaa se kulki autolle ja nousi kyytiin. Poika painoi päänsä Adan syliin ja katseli pelastajaansa koko ajomatkan eläinlääkäriin. Luottavaisena sen kulki myös eläinlääkärin ovesta sisään ja odotusaulassa makasi jalkojen juuressa, kunnes tuli sen vuoro mennä sisään.

Chester on fiksu ja reipas nuoriherra, joka sujahti helposti Angels Place:n elämänrytmiin mukaan sinne saavuttuaan. Se tulee tarhalla hyvin toimeen muiden koirien kanssa, mutta puolustaa ruokaansa toisilta, kadulla eläneen koiran selviytymisopit vielä tuoreena muistissaan. Ihmisten luo Chester tulee aivan muitta mutkitta ja kellahtaa syliin. Se on avoin ja energinen, jopa riehakas vilperi, joka rakastaa ihmisiä ihan koko koirapojan sydämellään.

Chester on jäntevä ja sopusuhtainen, säkäkorkeutta sillä on noin 55 senttiä. Se olisi ehkäpä omimmillaan liikkuvaisen ja aktiivisen ihmisen parhaana ystävänä.

Sai oman kodin Saksasta helmikuussa 2016.