Rocky (ent. Chinci)

[do action=”elaimen-tiedot” kiire=”” varattu=”” ika=”Synt. 09/2013″ sukupuoli=”Uros” leikattu=”” sijainti=”Suomessa”/]Rocky on noin 1-vuotias söpö koirapoika, joka etsii nyt uutta kotia perheensä muuttuneen elämäntilanteen ja pahentuneen astman takia.

Omistajan mukaan Rocky on todella rauhallinen kotona ja tykkää makailla sylissä rapsuteltavana. Lasten kanssa tulee hyvin toimeen – tosin leikit saattavat mennä välillä liiankin rajuiksi. Ulkoilu Rockylta sujuu hyvin, se ei hauku eikä vedetä remmissä paitsi jos jostain syystä alkaa pelottaa, niin sitten tulee kiire kotiin. Eli Rocky on ajoittain hieman arka. Se pelkää edelleen autoja sekä arastelee alkuun uusia tuttavuuksia – niin ihmisiä kuin koiriakin. Mutta kun tulee tutuksi, niin riemu on rajaton.

Muutaman viimeisen viikon aikana on omistajan kertoman mukaan alkanut haukkua äänille, joita kuuluu rappukäytävästä. Se saattaa luonnollisesti olla reagointia perheen elämäntilanteeseen.

Pikku-Chinci, nykyinen Rocky, etsii siis nyt pysyvää ja rakastavaa ihmissuhdetta sekä elämänikäistä omaa kotia.

Rocky sai oman kodin lokakuun lopulla 2014.

[divider scroll_text=””]

Tarhakertomus

Alkusyksyllä Magda sai puhelun paikallisilta ihmisiltä, häntä pyydettiin hakemaan turvaan pieni koiraperhe, tai muuten asukkaat kutsuisivat rankkurit paikalle. Koirat löytyivät syrjäisestä kaupungin kolkasta, hökkelikylästä. Ne olivat hyvin arkoja ja yrittivät peloissaan käydä kiinni pelastajiinsa. Perheeseen kuuluivat uros Milos ja kaksi narttua Mila ja Saaga, joista jälkimmäinen oli jo pitkälle tiineenä.

Pieni perhe sai siis turvan majatalosta eli pääsivät Magdan tarhalle. Saaga sai suloiset pentunsa ja koko koiraperhe hoiti niitä huolella ja rakkaudella. Kun Saaga halusi levätä, toimi Mila varaäitinä. Pennut saivat myös kaikkien tarhalla työskentelevien ihmisten hellän hoidon ja turvan sekä kasvettuaan paljon ihania leikkitovereita.

Milos ja Saaga ovat jo Suomessa omissa kodeissaan ja Mila etsii myös kotia. Pennut ovat valmiina matkustamaan heti kun oma loppuelämän sohvanvaltaajan paikka löytyy. Chinci jäänee keskikokoa pienemmäksi koiraksi.

Chinci sai oman kodin helmikuussa 2014.

[divider scroll_text=””]

Lahjoita

MobilePay-sovellusta käyttäen lahjoitat kätevästi auttamistyöhömme. Käytä numeroa 34768 ja viestiksi haluamasi tervehdys

Yhteistyössä

OTA MEIHIN YHTEYTTÄ​

    Pelastetaan Koirat ry © Copyright 2020