Delmira

Lisätty:huhti 01, 2014

2-3 vuotias
Narttu
Suomessa
Pieni musta-ruskea tyttökoira kiinnitti pelastajiensa huomion itseensä suloisella ja pikkuisella olemuksellaan kunnallisella koiratarhalla helmikuussa. Kurjista olosuhteista huolimatta tästä tytöstä paistoi paitsi se suloisuus ja avoimuus, myös aavistus pienenkoiran veikeyttä ja aktiivisuutta. Niin tuo pieni tyttö pääsi pelastajiensa kainaloon ja matkustamaan kohti toisenlaista, parempaa elämää.

Työnimekseen tämä pikkuinen sai girlDevil, hetki sitten Magdan luota Suomeen matkanneen kaksoisolentonsa Devilin mukaan. Kaksoisolento se on kuitenkin vain pelkältä ulkomuodoltaan, sillä luonteeltaan girlDevil on kuin vastakohta Devilille. Alkuhämmennyksestään selvittyään tyttö osoittautui nimittäin varsin sosiaaliseksi, kiltiksi, mitään pelkäämättömäksi ja ihmisen läheisyyttä ja rakkautta kaipaavaksi
pikkukoiraksi, joka tilaisuuden tullen tarrautuu hoitajaansa kuin pyytäen, “Ethän koskaan enää jätä minua, ethän?”.

Tämä kultainen tyttö ristittiin myöhemmin Delmiraksi. Se jakaa häkkinsä niin narttujen kuin urostenkin kanssa tullen kaikkien kanssa toimeen loistavasti. Kooltaan Delmira on pieni, korkeudeltaan n. 30 cm ja painoltaan n. 8 kg.

Delmira sai kodin kesäkuussa 2014.