Devil

Lisätty:maalis 16, 2014

4 vuotias
Uros
Kastroitu
Suomessa
Viime lokakuussa heitin itselleni haasteen. Lupasin, tai itseasiassa ehdotin yhdistyksellemme itse, että voisin ottaa hoitokoiraksi romanialaisen pikkukoiran, joka oli todella ihmisarka, epäsosiaalinen ja voimakkaasti pelkoaggressiivinen. Haasteen siitä teki paitsi nuo edellä mainitut luonteenpiirteet niin myös se, ettei minulla ollut lainkaan kokemusta tuollaisista koirista, ainoastaan supersosiaalisista harrastus- ja rescue-koirista.

Pienen, noin nelivuotiaan pikkupaholaisen nimeksi oli annettu Devil. Se oli pelastettu joulukuussa 2012 Giurgiun kunnalliselta koiratarhalta yhteistyötarhallamme Magda’s Angel’s Placeen, jossa se ajautui toinen toistaan ujompien häkkikavereitten seuraan. Ihmisen mennessä sen häkkiin poika juoksi ulos tai muitten luo turvaan, uskaltaen hakea vain tutulta ihmiseltä joskus jonkun namipalan. Tämä tieto ilahdutti ja kertoi minulle, että Devil ei ole mitenkään mahdoton tapaus. Ruoka tulee olemaan meille suuri voimavara, kun vaan ymmärrän käyttää sitä oikein.

Marraskuun lopulla tein ensimmäisen matkani Romaniaan ja MAP:iin tarkoituksella tuoda Devil paluumatkalla mukanani Suomeen ja kotiin. Tarhalla vierailin tarkoituksella Devilin häkissä niin usein kuin vaan pystyin tarkoituksena tehdä niin ääntäni kuin hajuani tutuksi, jotta kotiin tuleminen olisi tälle arkajalalle edes promillen helpompaa.

Ensimmäisenä päivänä Devil juoksi sisähäkistä ulos tullessani sisälle ja mennessäni ulos se juoksi taasen sisähäkkiin. Juttelin, istuskelin ja vietin aikaa häkissä olevien muiden koirien kanssa heitellen samalla makupaloja Devilin suuntaan aina ohimennen. Kerta kerralta poika uskaltautui lähemmäs noutamaan namia, kädestä se ei sitä kuitenkaan vielä uskaltanut ottaa kertaakaan.

Devilin ensimmäiset hetket Suomessa ja kotona olivat täynnä jännitystä ja dramatiikkaa. Oliko se koskaan ollut sisällä talossa, koskaan elänyt ihmisen kanssa, kokenut suurta koiralaumaa ympärillään jne., lista ensimmäisistä kokemuksista sen elämässä oli varmasti pitkä. Olin varannut sille oman boksin piilopaikaksi ja siellä se kovin ensin viihtyikin.

Pikkuhiljaa poika uskaltautui liikkumaan tutustuen vapisevin askelin koko taloon. Lauman muut jäsenet olivat aluksi myös kummastus, mutta nopeasti sieltä kuitenkin se tuki ja turva tuli esiin, suurimpana suosikkina myös rescue –taustainen romanian poikani Musta, joka ryhtyi oitis Devilin isoveljen rooliin. Oli hellyttävää seurata kuinka Musta tuki Deviliä aivan joka paikassa kuten kulkemisessa oviaukoista ja kontakteissa minuun.

Ensimmäisistä päivistä lähtien Devil sai syödä ruokansa vain kädestä hakemalla ja tekikin sen yllättävän reippaasti. Ensin lattialta käden vierestä, sitten kädestä ja lopulta kädessä olevasta kupista. Päivä päivältä poika otti askelia eteenpäin, pääsi jännityksestään ja reipastui. Kun ensimmäisen kerran Devil laittoi korvat luimuun ja äänteli iloissaan nähdessäni minut, hyppäsi säärtäni vasten tai antoi sinne nenäsuukon, tuntui se kuin lottovoitolta. Tässä vaiheessa ihmisen kosketus, pelkkä käden lähestyminenkin oli edelleen kuin suurinta myrkkyä, mutta sitkeällä positiivisella vahvistamisella pääsimme päivä päivältä eteenpäin, luottamus lisääntyi ja uskallus vaan olla ja sietää kasvoi. Pian tapahtuikin ensimmäinen nenänpäähän sormenpäällä kosketus, sitten sohvalle liki tulo, jossa Devil asetti tassut syliin ja painoi pään jalkaa vasten kerjäten suloisesti läheisyyttä. Näitä seuranneet leuanalusrapsutus, rintarapsutus jne. ovat tuottaneet joka kerta väsyneessäkin päivässä voimaa antavan hymyn. Devil, pieni aurinko, sitä se on.

Lasten tavoin Devil rakentaa luottamustaan myös leikkimällä. Ensimmäisistä kotipäivistään lähtien se on osoittanut kiinnostustaan käytössäni olleisiin erilaisiin asusteisiin kuten sukkiin, hanskoihin ja pipoihin kantaen niitä ahkerasti ja sitkeästi aina uudelleen ja uudelleen hanskakoristani lattialle tai omaan pesäänsä. Kun kerroin tästä kavereilleni he esittivät ajatuksen, että Devil ottaa tällä ensiaskeleita luottamukseen. Kauniisti sanottu ja tarkemmin ajateltuna siinä voisi hyvinkin olla perää. Nyttemmin Devil on laajentanut haluaan kantaa ja pureskella myös kaikenlaisiin peitteisiin ja pyyhkeisiin, jotka kiskotaan alas aina tilaisuuden tullen, sekä lähes mihin vaan, vaikka pitkiin kalsareihin, joita olen juuri kiskomassa omiin jalkoihini.

Tänään on kulunut reilut kolme ja puoli kuukautta siitä kun lensin unisen Devilin kanssa Romaniasta koti-Suomeen. Pojan sosiaalistuminen on hyvällä mallilla, kosketuksesta nautitaan jo leppoisasti vierellä istuskellen silmät lupsallaan. Ja kun käsi pysähtyy, nousee tassu ja pyytää lisää…Ajatukseni puolen vuoden – vuoden aikajänteestä poikasen syliin nostolle ei tunnu enää lainkaan mahdottomalta ajatukselta ja se jos mikä, saa sydämeni hymyilemään :)