¨

Heili

Lisätty:syys 16, 2016

n. 2-vuotias
Narttu
Suomessa
Pieni Heili-niminen koiraäiti joutui synnyttämään pienokaisensa eteläisen Romanian kaduille viime huhti-toukokuun vaihteessa. Joku inhimillinen ihminen kyhäsi pentueelle pahvilaatikoista suojan, jossa ne selviytyivät elämänsä pari ensimmäistä viikkoa, jolloin alkoivat availemaan silmiään ja lähtivät tutkimaan ympärillä avautuvaa maailmaa, jonka vaaroista nuo pienet kääröt eivät tienneet vielä mitään.

Romanialaiset enkelimme Magda ja Lili kuulivat tästä koiraperheestä toukokuun 13. päivänä ja ne saatiin kuljetettua MAP-koiratarhalle turvaan jo samana päivänä. Pienokaiset olivat kuitenkin ennättäneet sairastua ja kamppailusta huolimatta vain yksi Heilin pienistä tytöistä sinnitteli elämään.

Heili tulee moitteetta toimeen häkkinsä muiden koirien kanssa. Se ei provosoi, ei arkaile, eikä pomota, vaan elää sulassa sovussa osana tarhan laumaansa. Heilin omassa kodissa voisi olla koirakaverikin, vaikka kaksikin, kunhan koirakaverit vain ovat Heilille ystävällisiä.

Ensimmäisenä Heilin nähdessäni, kiinnitin huomiota sen hieman erikoisiin kasvoihin, se ei välttämättä näyttänyt minun silmissäni niin kauniilta. Mutta saman tien kun menin Heilin häkkiin ja saimme ensikosketuksen, Heili muuttuikin silmissäni kuin Hyvän Haltijattaren taiasta: Heili ON kaunis! Mutta sen lisäksi Heili on myös hauska, jotenkin jopa huumorintajuinen, hellyyttävä, hyväsydäminen, kiltti ja hellä, nimenomaan hellä, se jäi minulle päällimmäisenä mieleen.

Heiliin rakastuu todella helposti ja tätä tyttöä pitääkin mielellään sylissä, koska se ei monien muiden tavoin raavi eikä rimpuile, Heili vain keimailee ja vaihtelee asentoa ja nauttii ja hymyilee ja halailee. Heili sai hymyn tarttumaan stressaantuneenkin ihmisen kasvoille, välillä aivan kuin olisimme naurahdelleet yhdessä ja samalla siinä tilanteessa oli myös jotain hyvin koskettavaa. Kaikki muu ympärillämme katosi ja aivan kuin olisimme olleet vain kahden, se on aikamoinen saavutus koiratarhalla.

Heili tarvitsee kodin, jossa se saa rakkautta, paljon rakkautta, halauksia ja pusuja. Heili haluaa varmasti nukkua ihmisen kainalossa ja vaikkapa parhaimmassa tapauksessa kulkea oman ihmisensä mukana kaikkialle mihin mahdollista. Heili kaipaa omaa ihmistä todella paljon, toivottavasti joku kultainen ihminen kaipaisi myös juuri Heiliä samalla tavalla.

Heili painaa noin viitisen kiloa.

Heili sai ikioman kodin syyskuussa 2016.